Profetioita 3

7.5.2013

Ellen toukokuun alussa 2013 saama sanoma kaaoksesta ja pelastuksesta

Tallinnan Oleviste-seurakunnan sisar Elle sai toukokuun alkuvaiheessa seuraavan sanoman Jumalalta:

"Jeesus on maksanut hinnan, luottakaa Häneen. Totisesti, totisesti Minä sanon: kaikki on aivan lähellä - kaaos ja pelastus yhtä aikaa!"

7.5.2013

Hannan elokuussa 2008 saama sanoma USAn romahduksesta

Katsoin kotona panssarikenraali Pattonista tehtyä elokuvaa. Kesken elokuvan kun Patton pitää ylpeästi puhettaan, suustani tulivat aivan itsestään sanat: ''Yhdysvallat on tullut tiensä päähän. Minä olen antanut sille saarnaajia, jotka ovat saaneet saarnata jo miljoonille, ja Minä olen antanut sen tehdä hyvää tiedettä, taidetta ja kulttuuria, mutta sen tuottama saastakulttuuri on jo levinnyt koko maailmaan, ja nyt sen talous tulee romahtamaan, ja tämä romahdus tulee leviämään koko maailmaan, ja sen
armeija tulee kokemaan suuria tappioita
, ja maa tulee kokemaan suuria katastrofeja ja kaikki mahdollinen tulee romahtamaan."


Samassa koin myös valtavaa rakkautta amerikkalaisia kohtaan. Minulle tuli syvä sääli heitä kohtaan, sillä koin, että on hirmuista joutua Jumalan
käsiin, Hänen tuomioittensa alle. Kaksi kuukautta myöhemmin lokakuussa 2008 USA:n talous romahti ja tätä nykyä elämme yhä syvenevissä vaikeuksissa.

7.5.2013

Hannan profetia Suomesta v. 2004 tai v. 2005

Näin ilmestyksessä seisovani Oulun patosillan vieressä, ikään kuin olisin seisonut ilmassa. Katsoin kun padot avattiin ja vesi ensin tuli pienella paineella. Hyvin nopeasti vesi alkoi ryöpytä valtavalla voimalla ja minulle sanottiin seuraavat sanat: "Minun tuomioni Suomelle tulevat äkisti ja yllättäen ja yllättäen sekä niiden voimalla että äkillisyydellään."

Sitten katsoin kun vesi virtasi alajuoksulle ja levisi pieniin poukamiin
ennen veden virtaamista mereen. Herra puhui taas sanoen: ''Minä olen
määrännyt sen tarkat rajat
." Katsoin sitten yläjuoksulle, jossa joen

pohjalla oli enää vain pieni pisara vettä jäljellä ja kaikki muu oli kuivaa
joenpohjaa. Tätä katsoessani Herra sanoi: ''Ja olen määrännyt sen aina
viimeiseen pisaraan saakka."

7.5.2013

Hannan Tikkakoskella v. 2006 saama profetia sodasta ja raiskauksista

Seisoin ilmestyksessä Tikkakoskella katsellen illan suussa kaunista
talvista näkyä 
kun kuu paistoi, tähdet välkkyivät valoaan ja lumiset puut 
olivat kauniin muotoisia. Sanoin siinä ylistäessäni Herraa: ''Sinäkin olet taiteilija koska näin kaunista olet luonut." Siinä samassa näin sanoessani taivaalle ilmestyikin sotakoneita ja minulle sanottiin sanat: ''Pian tämän hiljaisuuden rikkoo sotakoneet ja silloin naisia raiskataan, eikä silloin enää käydä oikeutta, koska miehet itse raiskaavat heitä bordelleissa eivätkä ole suojelleet naisiaan ja tyttäriään."

7.5.2013

Hannan v. 2010 saama näky Suomen ja Venäjän rajalla olevasta suuresta enkelistä

Näyssä näin Venäjän ja Suomen rajalla seisovan valtavan suuren enkelinjoka piti käsiään pystyssä katsellen kohti Venäjää, selkä Suomeen päin.

Herra sanoi: ''Tämän enkelin kädet pysyvät ylhäällä koska te rukoilette, mutta kun Minä annan käskyn, enkelin kädet laskeutuvat."

Jouko Pihon kommentti 11.7.2022

Näin tulee käymään. Jumala varjelee Suomea, mutta kun tulee Suomen tuomion ja rankaisemisen aika, Jumala ottaa suojelusenkelin pois itärajalta.

7.5.2013

Hannan maalis-huhtikuun vaihteessa 2013 saama sanoma Venäjän karhusta

Minulle sanottiin sanat: ''Venäjän karhu herää unestaan."

6.5.2013

Liisan 4.4.2013 saama sanoma Jumalan omille

Herra, teidän Jumalanne puhuu teille, kuulkaa häntä. Kuulkaa, mitä minä teille tahdon ilmoittaa.

Nyt on koittanut se aika, että minun käteni tämän saastaisen ihmiskunnan yllä ei enää varjele sitä, vaan Paha saa täyden vallan maan päällä. Pimeyden ruhtinas saa ottaa ihmiskunnan hallintaansa ajaksi, jonka minä sille sallin. Syntien mitta on tullut täyteen ja ihmiskunnan rangaistukset pannaan toimeen.

Mutta muistakaa te minun omani ja minun laumani lampaat, että Minä Olen Se, Joka Minä Olen. Kaikki on lopulta kuitenkin vain minun hallinnassani. Suuni henkäyksellä Minä Olen lopettava Pahan vallan, kun sen aika on lopussa.

Ei teillä ole siis mitään pelättävää, tehän olette minun rakkaita lapsiani ja minun laumani lampaita. Minä pidän teistä huolen, tapahtuipa ympärillänne mitä tahansa. Pysykää vain lujasti minun yhteydessäni, rukouksessa ja minun pyhän Sanani tutkimisessa. Sieltä te saatte ohjeet kaikkeen, mitä te tulette tarvitsemaan. Herra ei totisesti omiaan hylkää eikä jätä, vaikka te jouduttekin kulkemaan täällä kyynellaakson läpi. Minä kuitenkin annan teille voiman ja viisauden jokaiseen päivään, kun te vain pysytte minun yhteydessäni.

Älkää antako minkään eksyttää teitä harhapoluille tässä pahassa ajassa, vaan kulkekaa suoraan sitä tietä, jonka minun pyhä Sanani ja minun Henkeni teille näyttävät. Herra on omiensa lamppu ja tienviitta. Minua seuraamalla te ette eksy tässä pimenevässä illassa.

Herra on teidän kanssanne. Minun oikea käteni teitä ohjaa ja johdattaa teidät Isän kotiin Taivaaseen. Siellä te saatte iäti iloita ja katsella minun kasvojani.

Herra kutsuu omiaan. Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Olkaa turvallisella mielellä. Minä Se Olen.

Amen. Halleluja. Amen. Näin olen puhunut. Amen. Minä tulen pian. Amen. 

4.5.2013

Nimimerkin "Ystävä Hämeestä" 4.5.2013 saama profeetallinen kehotus

Miksi huudatte Minulle, Herra, Herra, ja huudatte, lähetä, lähetä Henkesi. Minä olen vastannut teille, Minä olen Henkeni lähettänyt, Minä olen Voimani antanut teille. Miksi kun te luette Sanastani menkää, kuitenkaan, ette mene?

Myös, kun luette Sanastani, tämä aika on paha, muistakaa tämä elämänne aika täällä ei ole teitä varten, vaan se on sitä varten, että ne jotka tästä pahasta ajasta haluan tuoda sisälle omaan hyvyyteeni, omaan valtakuntaani, saisivat teidän kauttanne tiedon ja ymmärryksen siitä kuka Minä olen.

Nouskaa Minun kansani, nouskaa Sanani mukaan ja lähtekää kukin kohdaltanne, kukin paikaltanne, kukin sillä varustuksella, jonka itse kullekin olen antanut, ja niin toinen voittaa yhden, toinen kymmenen, toinen sata. Jokaiselle on sirppi annettu, Sanani sirppi, Minun Sanani, elävän Sanani voima, joka sirpin lailla kykenee leikkaamaan.

Rukoillen käykää, etsikää rukoillen sitä avointa ovea, oikeaa hetkeä, sitä hetkeä jolloin olen teille oven avannut, ja silloin puhukaa sanaani rohkeasti. Älkää epäröikö, älkää niin pelätkö, mitä siitä teille aiheutuu, vaan ajatelkaa, mikä on iankaikkisuus ja ihmis-sielun kohtalo, mihin tämä rakkaani joutuu, mihin tämä ystäväni joutuu, mihin tämä naapurini joutuu kuollessaan.

Tämä aika on myös aikaa, jolloin niin monet hämäävät "henget" yrittävät ihmisiä viedä sinne sun tänne, kaikissa tuulissa, kaikissa opeissa, myös hengellisesti kaikissa tuulissa.

On tärkeää, että teette hyvin selväksi mikä on Minun totuuteni, ja miten tässä totuudessa kuljetaan eteenpäin, miten kuljetaan Jeesus polkua niin, että ei jalka harhaan astu. Miten tartutaan Jumalan Sanaan kiinni niin, että se muuttuu eläväksi, ja elämäksi niissä, jotka sen kuulevat.


Tehkää selväksi itsellenne ja muille miten tarttua tähän Sanaan, ja miten vastaanotetaan Pyhä Henki, niin että Hengen muuttava voima pääsee sydämet muuttamaan, pääsee mielet niin muuttamaan että ne tulevat Jumalan tahdon mukaisiksi, sellaisiksi mitä Hän voi käyttää, joiden kautta Hän voi kirkkauttaan osoittaa, tässäkin ajassa jossa elämme.

Kun te katsotte itseenne, ja kun te katsotte teidän omiin mahdollisuuksiinne, te kompastutte. Katsokaa Minuun, katsokaa Poikaani Jeesusta, joka ristillä kuoli teidän edestänne. Antakaa itsenne eläväksi uhriksi jälleen. Lopettakaa jarruttaminen, lopettakaa se ihmispelossa eläminen, jossa te päädytte vain kompuroimaan ja hidastelemaan, jättäkää pelko, jossa te vain katsotte itseenne.

Voihan se olla joskus tuskallista ja joskus vaikeaakin kun menette, kun Minun voimassani Sanaani puhuen menette, mutta mikä siunaus ja mikä voima siinä kuitenkin on, sen te myös tiedätte mennessänne.
Voimani ja siunaukseni te myös tulette tuntemaan kun uskollisia olette.

Ne mustat pilvet taivaanrannassa, ne ovat todellisia, ne ovat taivaanrannassa, Suomen rajoilla.

Ne ovat ilmavalloissa, Suomenkin yllä. Katsokaa, Minä olen antanut teille aseen, rukouksen, siis rukoilkaa!


Käykää polvitietä, käykää polvitietä, vielä Minä toistan, käykää polvitietä, mikä tarkoittaa sitä, että te nöyrrytte, te huudatte Jumalanne puoleen, pyytäen armoaan armon päälle.


Teillä on Jumala, joka haluaa armahtaa, mutta ei Hän voi käydä Sanaansa vastaan, vaan sen kautta mitä Hän siinä on teille opettanut, senkin miten Jumalalta apua anotaan, miten Jumalalta armoa vastaanotetaan, polvitietä ja nöyrtyen vastaanotetaan.

Ja siten rukoillen, te rukouksilla edelleen suojaatte maanne rajoja, siten te edelleen suojelette maatanne.

Minun kansani nouskaa ja rukoilkaa. Minun kansani, olkaa valmiit, Jumalanne edessä, mihin ikinä Hän teitä kehottaa, mitä ikinä Hän teiltä pyytää. Puhukaa myös hallitukselle, puhukaa tuntemillenne hallituksen jäsenille, puhukaa heille se mitä Minun Sanani puhuu lopunajoista.

Puhukaa heille niin, että he ymmärtäisivät missä ajassa he elävät.

Moni heistä ei enää Minun Sanaani muista, ei Sanaani tunne. Eivätkä he hyväksy Sanaani elämänsä ohjenuoraksi. Siksi he ovat eksyksissä, siksi he ovat vihollisen vietävinä. Ja on teidän tehtävänne, minun rakkaani, että te rukoilette, että te puhutte, ja vaikutatte tässä ajassa johon olen teidät asettanut.

Olkaa siis rohkeat. Edelleenkin toistan, olkaa hyvin rohkeat ja pysykää itse hereillä. Älkää jättäkö tilaisuuksia käyttämättä jotka eteenne tuon, tilaisuuksia vaikuttaa ja puhua. Älkää jättäytykö kotiinne, televisioittenne ääreen, ties minkä ääreen, katselemaan ja kuuntelemaan sitä kaikkea mikä ei minulta ole. Älkää mukautuko tämän maailman mukaan, vaan kaikessa ottakaa Sanani miekka, nöyrtykää edessäni, ja olkaa Minulle uskolliset, sanoo Herra.

Monet teistä kun te luette tämän, kuuntelette näitä sanoja ja sydämenne ikään kuin lämpenee ja kuulee. Kuitenkin niin helposti jo huomenna te unohdatte mitä luitte.

Te jotka kuulette ääneni ja tunnette hengessänne, tämä on nyt Jumalan puhetta, tarttukaa siihen kiinni. Kirjoittakaa ylös, pitkää mielessänne ja rukoilkaa, silloin kun sanani teille tulee, se tulee vastaanottaa rukoillen, niin että se saa synnyttää teissä elämää.

Ei sanani ja sanomani itsestään muuta teissä mitään. Kun taas se, että tartutte kiinni siihen mitä Jumala teille puhuu, puhuu Hän sitten tavalla taikka toisella, jopa unenkin kautta, tarttukaa siihen kiinni ja kun sitten kannatte sitä elävää sanaa ja sanomaa rukouksin Jumalan eteen, tulette näkemään Hän teitä auttaa, Hän teitä kuulee. Ja se lähetetty sanoma, ja se ilmestys, se sana jonka olette saaneet, alkaa rukousten kautta saada muotoa, ja vahvistua teissä, ja siitä on avuksi myös muillekin. Uskollisuuteen Minä teitä kutsun, uskollisuuteen ja toimeliaisuuteen. aamen.

Kirkas, kirkas, ja hyvä, on Jumalanne tahto teitä kohtaan. Pyhä, pyhä, pyhä ja ihmeellinen on Hänen voimansa. Ja Hänen mahdollisuuksillaan ei ole rajaa, ylistäkää Häntä ja kiittäkää Häntä.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

27.11 | 23:57

Jos Jeesus pian palaa, niin Jumalan Kuningaskunaksi toivon mukaan

...
27.11 | 11:48

InjektioPiikillä Twitterissä täysipainoista ohjelmaa piikistä ja vähän muustakin.

...
26.11 | 01:22

Hei Jouko on kyllä hyvät unet siellä selvästi uneksittu hyvä!

...
26.11 | 00:08

https://expose-news.com/2022/11/19/lockdown-was-imposed-to-shut-down-the-economy/

...
Tykkäät tästä sivusta