Ajankohtaista 19

Vas. toimittaja Onni Niemi ja oik. Jouko Piho lukemassa Niemelle raamatunkohtia Hesekielistä ja Ilmestyskirjasta.

1.7.2020

Helsingin Sanomien haastattelu oli eilen

Kerroin viikko sitten, että minulla on 30.6.2020 haastattelu Helsingin Sanomien Nyt-liitteeseen.

Näin tapahtui. Ensin oli tunnin tiivis valokuvaussessio hyvin mukavan ammattivalokuvaaja Juha Metson kanssa. Hommassa oli aluksi käynnistysvaikeuksia, koska Metson autosta puhkesi rengas ja vannekin vääntyi, joten jouduimme keskellä sadetta soittamaan paikalle hinauspalvelun, joka hoitikin saman tien myös renkaan ja vanteen korjauksen.

Mutta kun alkuun päästiin, kuvia otettiin eri paikoista ja eri asuissa mahdottoman paljon, joten kyllä varmaankin jotkin niistä ovat onnistuneet, vaikka malli ei ollutkaan hääppöinen.

Sitten seurasi neljän tunnin haastattelu, jossa kävimme toimittaja Onni Niemen kanssa läpi koko elämäni ja oleellisimmat uskonnolliset ja poliittiset ajatukseni. Lopussa pohdimme paljon koronavirusta ja Uutta maailmanjärjestystä. Lisää ideoita Niemi voi saada siitä, että hän on parhaillaan lukemassa Outo tie –kirjaani, jota hän kehui hyvin mielenkiintoiseksi.

Toimittaja Niemi oli erittäin asiallinen ja miellyttävä. Uskon, että hän saa kokoon tästä runsaasta aineistosta hyvän kokonaisuuden. Saan tarkistaa tekstin ennen sen julkaisemista.

Haastattelu tulee olemaan Hesarin Nyt-liitteessä ehkä noin kuukauden kuluttua. Juttu on aukeaman eli kahden sivun mittainen. Sen lisäksi minusta tulee Nyt-liitteen kansikuvapoika.

Kiitos kaikille muistaneille esirukouksista! Niitä voi jatkaa edelleenkin.

Kuvassa vas. toimittaja Onni Niemi ja oik. Jouko Piho lukemassa Niemelle raamatunkohtia Hesekielistä ja Ilmestyskirjasta.

28.6.2020

Jouko Pihon kirja-arvio:

Kansallisrunoilija – J.L. Runebergin elämä

Panu Rajala on tehnyt jälleen merkkityön kirjoittamalla ansiokkaan 416-sivuisen teoksen ”Kansallisrunoilija – J.L. Runebergin elämä”, joka julkaistiin 2.4.2020 Minervan kustantamana.

Vaikka Runeberg (1804-1877) on Suomen tutkituin kirjailija ja vaikka minäkin olen tiennyt yhtä ja toista Runebergistä, oli Rajalan perusteellisessa kirjassa minulle paljon uusia ja mielenkiintoisia tietoja ja varmaan muillekin, joten kirja on kyllä paikkansa ansainnut.

Runebergin elämänvaiheet Pietarsaaresta Turun, Saarijärven ja Helsingin kautta Porvooseen tulevat hyvin esille, samoin kirjallinen työ, josta on lukuisia esimerkkejä alkukielellä ruotsiksi ja sitten sama suomeksi eri kääntäjien versioina. Sanottakoon tässä vaiheessa, että niin mahtavia kuin Runebergin runosäkeet ovatkin ruotsiksi, niin kyllä Paavo Cajanderin ja Otto Mannisen ja muidenkin käännökset ovat aivan huikeita.

Tämän lisäksi kirjassa tulee esille Runebergin rakkauselämä, joka on ollut melkoisen tulista ja voimakasta. Kaikesta huolimatta tunnevaltainen Runeberg solmi kuitenkin avioliiton pikkuserkkunsa Fredrika Tengströmin kanssa enemmänkin järkipohjalta. Varmaan ratkaisu oli loppujen lopuksi hyvä, vaikka tunnetasolla Fredrika ei voinut täysin tyydyttää miehensä tarpeita.

Liiton vanhetessa Runebergien avioliitto parani kuitenkin kaiken aikaa ja Fredrika oli vilpittömästi onnellinen ja Johan Ludvig oli monesta syystä tyytyväinen vaimoonsa, joka oli ahkera ja taitava monissa asioissa. Siitä muistona meillä on Runebergin torttu, jonka Fredrika kehitti miehelleen iloksi. Kaiken lisäksi Fredrika oli itsekin kirjailija, jonka tuotoksia kansallisrunoilija arvosti.

Fredrika hyväksyi kuitenkin miehensä rakkaussuhteet muihin naisiin ja oli hänen tukenaan, koska hän näki niiden suuresti innoittavan vaikutuksen mieheensä ja hänen runoratsunsa kiitoon.

Rajala kirjoittaa kirjassaan eniten kaikkein tärkeimmästä muusasta eli häntä parikymmentä vuotta nuoremmasta Hauhon kirkkoherran tyttärestä Emilie Björksténistä, johon Runeberg oli palavasti rakastunut 20 vuoden ajan samoin kuin Emilie runoilijaan. Kaunottareksi sanottu Emilie leikitteli miehillä, mutta rakastui sitten oikeastikin, Runebergiin. Kun suhde herätti ahtaassa Porvoon pikkukaupungissa ihmettelyä ja paheksuntaa, joutuivat rakastavaiset miettimään tarkoin, missä ja mihin aikaan he voisivat tavata edes hetkeksi. Hankalaa tilannetta helpotti se, että Emilie ystävystyi myös Fredrikan kanssa, joka kutsui usein Emilietä heidän kotiinsa.

Vaikka kyseessä ei ollutkaan fyysinen seksisuhde, kun korkeintaan halaukset ja joskus suudelmat olivat mahdollisia, niin Emilietä alkoi myöhempinä vuosina ahdistaa ajatus, josko suhde Runebergiin on sittenkin syntiä ja hän otti tietoisesti etäisyyttä useiden vuosien ajaksi. Runeberg kyllä lohdutti Emilietä ja sanoi, ettei heidän suhteensa ole syntiä ja että hän kyllä puhuisi heidän molempien puolesta taivaan portilla.

Biologinen puoli pelasi muista puutteista huolimatta hyvin Runebergeillä ja he saivat kahdeksan lasta, joista kaksi kuoli lapsena, mutta kuusi poikaa menestyivät hyvin elämässään eri aloilla. Esim. Waltterista tuli kuvanveistäjä, jonka v. 1885 isästään tekemä patsas seisoo komeasti Espan puistossa Helsingissä.

Kirjasta välittyy hyvin Runebergin keskittyminen runouteen. Hän ei halunnut olla esim. politiikassa aktiivinen, mikä toi hiukan säröjä Runebergin ja Snellmanin ystävyyteen. Siitä huolimatta Snellman piti Runebergin hautajaisissa v. 1877 niin hyvän ja voimallisen puheen, että sen veroista ei ollut ennen kuultu Suomessa.

Vänrikki Stoolin tarinoillaan Runeberg iski kansan mieliin tutut sankarihahmot, joita on siteerattu näihin päiviin saakka. Runebergin sanoittama Maamme-laulu sinetöi hänen asemansa isänmaanrakkauden ja Suomen luonnonkauneuden ylivertaisena tulkitsijana. Myös nykyisessä virsikirjassa olevat 25 Runebergin virttä ovat edelleen hyvin laulettuja ja rakastettuja, joten Runeberg elää edelleen monin tavoin suomalaisten mielissä. Runeberg sai ansaittua ihailua osakseen jo elinpäivinään, mutta hänen innostavat sanansa elähdyttävät myös tämän päivän suomalaisia.

Runeberg ei pärjännyt taistelussa akateemisista viroista eikä piispan virasta, johon hän sentään pääsi yhden äänen päähän. Eivätkä Runebergin näytelmätkään menestyneet. Mutta ehkä hyvä niin. Runeberg oli ennen kaikkea runoilija – kansallisrunoilija.

Rajalan kirjasta välittyy tekijän laaja yleissivistys ja suuri kirjallisuuden tuntemus, mikä antaa hänelle hyvät mahdollisuudet löytää yhtymäkohtia eri suuntiin. Esim. eri paikoissa esiin tulevat vertailut Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoiden ja Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan välillä ovat mielenkiintoisia.

Rajala viittaa usein myös muihin tutkijoihin, ennen muita Matti Klingeen, Lauri Viljaseen ja Johan Wredeen ollen heidän kanssaan välillä eri mieltä ja välillä samaa mieltä. Rajala ei ole kuitenkaan koskaan jyrkän ehdoton, vaan uskomattoman sopuisa, joka ymmärtää eri näkemyksiä häkellyttävän hyvin. Sanoisin sitä aidoksi nöyryydeksi, joka voi kummuta vain erittäin syvästä asioiden hallinnasta ja elämän ymmärtämisestä ylipäätään.

Sanottakoon lopuksi, että Runebergillä oli myös huumorintajua, jota kuvailkoon seuraava Emilielle kirjoitettu runo, jonka Fredrika säilytti jälkimaailmalle ja Tarmo Manelius suomensi näin:
”Monet, monet, lemmin armaat, rumat, kauniit vuorottain / pitkät, pätkät, nuoret harmaat, minkä palkan viimein sain? / Paksut kaksi, ruipeloita; yksi Augusta, yksi Sofi / Kaksi Mariaa, Fredrikoita, yksi Emilie.”

Kiitos Panu Rajala, Suomen ahkerin elämäkertakirjailija, että teit merkittävän kirjan myös Runebergistä, yhdestä Suomen historian suurimmista miehistä! Sillä sitä Runeberg oli ja on – puutteistaan huolimatta.

Suosittelen Rajalan Runeberg-kirjaa kaikille Suomesta, historiasta, runoudesta, rakkaudesta ja Runebergistä kiinnostuneille.

Vladimir Gelman.

28.6.2020

Jouko Piho:

Venäjän kansanäänestys perustuslaista

Tämän päivän (28.6.2020) Helsingin Sanomissa professori Vladimir Gelman kirjoittaa keskiviikon kansanäänestyksestä, joka tulee olemaan läpihuutojuttu, jossa Putinin valtaa jatketaan niin pitkälle kuin hän vain itse haluaa.

Gelman ei pidä tätä hyvänä asiana, vaan otsikoi esseensä ”Venäjä äänestää tulevaisuuttaan vastaan”.

Uudessa perustuslaissa on hyviäkin asioita, kuten Jumala-sanan lisääminen ja maininta Venäjästä perinteisten perhearvojen puolustajana, mutta tällaiset seikat eivät muuta mitään, koska ne kuvaavat vain nykyään Venäjällä vallitsevaa tilannetta.

Gelmanin mielestä muut perustuslain muutokset ovatkin vain savuverho, jonka tarkoituksena on peittää suurin muutos eli se, että Putinin presidentin virkakaudet nollautuvat, jonka vuoksi Putin saisi olla ehdolla v. 2024 ja v. 2030 ja kukaties vielä vuoden 2036 jälkeenkin.

Gelman huomauttaa oikein, että tämä ei ole demokratiaa: ”Demokratiat eroavat autoritäärisistä järjestelmistä siinä, että niissä valta voi vaihtua.”

Gelman kirjoittaa: ”Perimmiltään keskiviikon äänestyksessä on kyse Venäjällä vallitsevan tilanteen betonoimisesta niin pitkäksi aikaa kuin se ylipäänsä on mahdollista.”

Gelman vertaakin Putinin aikaa Brezhnevin valtakauteen: ”Sama tapahtui jo 1960-luvun puolivälissä. Neuvostoliiton johtoon nousi Leonid Brezhnev hengenheimolaisineen. He pelkäsivät uudistuksia ja halusivat lukita status quon melko lailla samaan tapaan kuin nyt. Sen seurauksena maa menetti kaksi vuosikymmentä kehityksestään.”

Brezhnevin pysähtyneisyyden ajan jälkeen tuli Gorbatshovin perestroikka, mikä päättyi kuitenkin Neuvostoliiton hajoamiseen, minkä Putin myöhemmin sanoi olleen vuosisadan geopoliittinen katastrofi. Gelman ei pidä poissuljettuna sitä mahdollisuutta, että Venäjä tulee vielä kokemaan Neuvostoliiton kohtalon.

Olen itse sitä mieltä, että juuri näin tulee käymään. Ensinnäkään Putin ei tule olemaan vallassa niin kauan aikaa kuin nyt suunnitellaan ja toiseksi Venäjä tulee hajoamaan Kolmannen maailmansodan jälkeen moneen osaan ja itse Venäjä tulee olemaan vain pieni alue Moskovan ympärillä.

Kuvassa Vladimir Gelman, Helsingin yliopiston ja Pietarin eurooppalaisen yliopiston professori, joka on erikoistunut autoritääristen järjestelmien tutkimukseen.



22.6.2020

Helsingin Sanomien haastattelu

Helsingin Sanomien toimittaja soitti minulle tänään ja kysyi, sopiiko minulle, että minusta tehdään henkilökuvahaastattelu Hesarin Nyt-liitteeseen.

Sopihan se minulle, joten toimittaja tulee ensi viikon tiistaina 30.6.2020 tänne Loviisaan tekemään minusta haastattelua.

Seitsemän vuotta sitten minusta tehtiin Hesarin Nyt-liitteeseen vastaava juttu, joka julkaistiin Nyt-liitteessä elokuussa 2013.

Silloin oli 5-sivuisen laajan haastattelun pääteemana profetiat ja profeetallisuus. Nyt on eri toimittaja, mutta hän sanoi jatkavansa samalla linjalla eli tulemme käymään läpi lopunajan profetioita ja ajankohtaisia tapahtumia.

Pyydän esirukousta, että Jumala antaisi minulle armoa ja viisautta vastata taidollisesti toimittajan kysymyksiin.

22.6.2020

Jouko Pihon kirja-arvio:

Rikkaruoho – Viimeinen kirje isälle

Sain juuri äsken luetuksi niin erikoisen kirjan, että eipä ole vastaavaa ennen tullut käsiini.

Kyseessä on Otto Gabrielssonin kirja ”Rikkaruoho – Viimeinen kirje isälle”. Isä on Jörn Donner ja rikkaruoho on hänen avioton poikansa, v. 1981 syntynyt Otto.

Kun Jörn Donnerin kirjoittama omaelämäkerta ”Mammutti” julkaistiin v. 2013, siinä oli maininta kahdesta erehdyksestä eli avioliiton ulkopuolisesta lapsesta, Meri Vennamon kanssa tehdystä Susannasta ja ruotsalaisen elokuvatuottaja Lisbet Gabrielssonin kanssa tehdystä Otosta, jotka molemmat saatettiin alulle v. 1981, vaikka Donner oli silloin naimisissa Ruotsin rikkaimpiin ja vaikutusvaltaisimpiin kuuluvan naisen, Jeannette Bonnierin, kanssa. Donner oli vuosina 1978-1982 Ruotsin Filmi-instituutin toimitusjohtajana ja Oton äiti oli hänen alaisensa.

Susanna, jota Jörn-isä kutsui alkoholistiksi ja valehtelijaksi, kuoli v. 2017, mutta Otto päätti vastata isänsä erehdys-väitteeseen kirjoittamalla hänelle pitkän kirjeen, joka muodostui vähitellen päiväkirjan muistiinpanoista.

Kirjeestä muodostui lopulta 228-sivuinen kirja, jonka S&S eli suomalainen kustannusyhtiö Schildts & Söderströms julkaisi 6.5.2020 eli kyseessä on varsin tuore kirja, jonka toistuva ajatus on: ”Isä, minä olen sinun poikasi, en mikään erehdys.”

Kirjan piti olla viimeinen jäähyväiskirje isälle. Isä ei vain koskaan ehtinyt lukea sitä, koska Jörn Donner kuoli 86-vuotiaana 30.1.2020.

Mutta me muut voimme lukea Oton järkyttävää tilitystä suunnattomasta isän ikävästä, joka ei koskaan saanut täyttymystä. Isä ei halannut häntä eikä heillä ollut milloinkaan syvällisiä ja pidempiä keskusteluja.

Tapaamisia toki oli ja erilaisia yhdessäoloja sekä käytännön asioista puhumista. Mutta lämpö ja läheisyys, että isä olisi oikeasti välittänyt, puuttui kaiken aikaa.

Niinpä Otto päätti tehdä eron isästään, suorastaan kuolla hänelle, mutta sitä ennen hän päätti avata sydämensä ja kertoa kaiken kaipuunsa järisyttävän suoraan ja rehellisesti.

Otto aloittaa kirjeensä ja sittemmin kirjansa sanoilla: ”Minun on kenties aika esittäytyä sinulle: Olen poikasi. Yhtä paljon kuin muutkin poikasi. Sataprosenttisesti sinun lapsesi.”

Myöhemmin Otto jatkaa: ”Yhdessä sinun kirjasi arviossa minua kutsuttiin hukkakauraksi. Olen rikkaruoho, jota ei kuuluisi olla olemassa, jolla ei ole merkitystä eikä hyötyä kenellekään.”

Jörn Donner tunnusti aviottoman lapsensa vasta, kun Otto oli 10-vuotias. Äidin kanssa tehdyn sopimuksen mukaan äiti suostui olemaan vaatimatta elatusapua, mutta Otto voisi käyttää isän sukunimeä Donner. Otto ei tarttunut mahdollisuuteen, vaan halusi olla mieluummin Gabrielsson.

Isänkaipuun lisäksi kirjassa tulee selvästi ilmi myös halu mitätöidä isä-Jörnin saavutukset, joita Otto ei arvosta ollenkaan, vaan pitää Donnerin kirjoittamia noin sataa kirjaa huonoina, joita kukaan ei lue. Saman tylyn kohtalon saavat osakseen myös Donnerin elokuvat. Otto teilaa myös isyyden rankasti kysymällä: ”Miten sinusta saattoi tulla isäni, isä? Olet paskakasa.”

Toinen kirjassa usein esiin tuleva asia on Oton kateus ja katkeruus kahta Donnerin ja Bitte Westerlundin avioliitosta syntynyttä velipuolta Danielia ja Rafaelia kohtaan, joiden hän kokee saaneen isältään huomiota, hyväksyntää sekä suurimman osan perinnöstä. Veljiinsä Otto toivoo kuitenkin säilyttävänsä yhteyden jatkossakin, eikä suorasukainen kirja ole tarkoitettu loukkaamaan heitä.

Oton kirja on kyllä myös melkoista itsetilitystä eli hän ei vain moiti isäänsä, vaan haukkuu itsensäkin monessa kohtaa maan rakoon. Otto tuntuu olevan ikuinen opiskelija, joka edelleen 38-vuotiaana jatkaa opintojaan Karoliina Instituutissa valmistuakseen psykologiksi. Opintojen loppuunsaattaminen on ollut vaikeaa, koska Otto haluaisi omien sanojensa mukaan olla mieluiten vain jouten, juoda kahvia tai alkoholia, ja katsella lintuja, koska hän on veltto romantikko.

Otto Gabrielssonin kirja on merkillinen sekoitus voimakkaita tunteita ja tosiasioita. Päällimmäisenä on kuitenkin Oton isän kaipuu ja kun isää ei ollut kuten hän olisi toivonut, niin siitä kehittynyt isän viha ja halveksunta tulevat esille lähes joka sivulla, joskus niin voimakkaasti, että tulee väkisinkin mieleen, että tämä saattaa olla jossain määrin liioittelua eli tahallinen tehokeino.

Kun Otto Gabrielsson oli sitten isänsä hautajaisissa, hän ei enää tuntenut vihaa. Kaikki viha oli jo tuotu esille kirjeessä, jota isä ei ehtinyt lukea. Näkymätön lapsi sai viimeisen sanan.

Nyt Otolla on tunne, että hän on viimeinkin päässyt kaunastaan eroon ja hän voi antaa isälleen anteeksi. On aika mennä eteenpäin. Torjuttu lapsi on kuitenkin tehnyt kokemuksistaan sen johtopäätöksen, että hän ei halua koskaan perustaa omaa perhettä.

Kirjan lopussa on Post Mortem –luku, jossa Gabrielsson kirjoittaa: ”Minä hymyilen, isä. Hymyilen, vaikka olet kuollut, sillä tiedän sinun ottaneen elämästä kaiken irti. Loukkasit ja satutit ihmisiä, mutta et osannut elää muullakaan tavalla. Olit samalla sekä höyryjyrä, panssarivaunu, lannanlevitin että esihistoriallinen norsu. Papputti (väännös Mammutti-kirjasta). Varovainen eteneminen ei kuulunut elämäntehtäviisi. Jyräsit eteenpäin ja tykitit sivaltavia sanoja.”

Jo tuostakin otteesta näkee, että Otto Gabrielssonilla on vahvan persoonallinen kirjoittamisen kyky, varmaankin isänsä perimää, jolle toivon jatkoa eli toivottavasti Otto kirjoittaa tämän esikoisteoksensa jälkeen vielä muitakin kirjoja, jos ei nyt sataa kuten Jörn-isänsä, niin ainakin muitakin kirjoja kuin tämän huikean avautumiskirjansa raastavasta isäsuhteestaan.

Suosittelen Otto Gabrielssonin koskettavaa ja ajattelemaan panevaa kirjaa ”Rikkaruoho” kaikille, vaikka se onkin välillä kipeää luettavaa, mutta erityisesti niille, joilla on ollut itselläänkin vaikea tai puuttuva isäsuhde.

18.6.2020

Jouko Pihon kirja-arvio:

Suurin niistä on rakkaus – Kirsti Paakkasen tarina

Luin yli 20 vuotta sitten kirjan Marimekon perustajasta, legendaarisesta Armi Ratiasta. Tänään sain luetuksi mielenkiintoisen elämäkerran toisesta voimanaisesta, Marimekon pelastajasta Kirsti Paakkasesta.

Kirjailija ja toimittaja Ulla-Maija Paavilaisen innostava ja sykähdyttävä 346-sivuinen kirja ”Suurin niistä on rakkaus – Kirsti Paakkasen tarina” ilmestyi huhtikuussa 2020 Otavan kustantamana.

Kirjan tyyli on onnistunut yhdistelmä kaunokirjallista maalailua ja asiallista tietokirjaa.

Kirsti Paakkasen huikea elämäntarina on vertaansa vailla. Pieneen mökkiin Saarijärvellä syntyi tyttö, vaikka poikaa oli toivottu. Köyhän kodin lapsi lähti maailmalle matkatavaroinaan vain pahvilaatikko ja omaisuutenaan luja usko itseensä ja lahjakkuuteensa.

Ensin Paakkanen toimi vuosia mainosalalla perustettuaan Womena-mainostoimiston, mutta Amerin omistukseen joutuneen Marimekon talousvaikeudet tarjosivat visionääriselle tunnejohtajalle voimakkaan haasteen nostaa Marimekko ylös suosta.

Kirsti Paakkanen osti Marimekon ja johti sitä suvereenisti 16 vuotta nostaen vuosien mittaan pörssiinkin viedyn yrityksen arvon moninkertaiseksi. Unikot ja tasaraidat kokivat uuden tulemisen samalla kun kokeiltiin myös täysin uusia asioita.

Marimekossa ei käyty kehityskeskusteluja, vaan palautetta annettiin heti töitä tehdessä. Kirsti ei pitänyt titteleistä, joten organisaatio toimi työtehtävien mukaan.

Paakkasen menestymisen salaisuus tulee selvästi esille kirjassa. Ne ovat usko, toivo ja rakkaus ja suurin niistä on rakkaus.

Usko on perua lapsuudenkodista, jossa hurskas Hilma-äiti opetti lapsille kristinuskon perusasioita ja lauloi usein virsiä. Usko kantaa myös Paakkasta kiireisen bisneselämän keskellä. Paakkanen sanoi Sana-lehden haastattelussa uskostaan näin: ”Rukoilen ja juttelen Jumalan kanssa jatkuvasti. Jumala on ainoa todellinen neuvottelukumppani sekä bisnes- että muissa asioissa. Yritysjohtajana olen usein yksinäinen. Kaikkea ei voi puhua toisille, kaikkia vastuita ei voi jakaa. Jumalan kanssa voi kuitenkin selvitellä asioita. Hän on minun sisäpiirini.”

Heti kun Kirsti Paakkanen aloitti Marimekossa, hän alkoi luoda toivon ja onnistumisen mahdollisuuden ilmapiiriä arvostamalla ja rohkaisemalla jokaista työntekijää juuri heidän arvokkaasta työpanoksestaan. Paakkasesta onkin sanottu: ”Kirsti on maaginen ihminen ja sydänten sytyttäjä, joka saa ihmisistä kaiken hyvän esiin. Se on valtava taito. Hän valtaa ihmisen. Kirstin ympärille syntyy taikapiiri.”

Mutta kaikista tärkeintä on rakkaus. Rakkaus Jumalaan, elämään, ihmisiin, työhön, kauneuteen ja isänmaahan. Niin ja myös laatutavaroihin. Autona on musta Jaguar, vaatteet ja asunnon sisustus tunnettuja merkkituotteita. Kaikki on useimmiten mustaa ja valkoista, jotka ovat Kirstin ehdottomat lempivärit. Kirsti pukeutuukin lähes aina mustaan minihameeseen. Samaten hän käyttää aina 12 cm:n koron upeita kenkiä. Vaikutelma on dramaattinen. Köyhästä ja vaatimattomasta mökin tytöstä kasvoi nopeasti tyyli-ikoni ja maailmankansalainen.

Suomen lisäksi Paakkanen viihtyy hyvin Ranskassa, mikä selittyy sillä, että hänessä on osittain ranskalaista sukuperimää.

Kirjasta välittyy hyvin Paakkasen eräänlainen työhulluus. Hän on aina menossa eikä tunnu väsyvän milloinkaan. Paakkanen onkin sanonut, ettei hän nauti elämästä, vaan elämässä pitää olla tekemistä.

Tämä valtava rakkaus työhön vaikutti myös siihen, että Kirstin lapseton avioliitto hajosi eikä hän sen jälkeen avioitunut enää uudelleen. Kirsti oli sitten naimisissa työnsä ja ideoidensa kanssa.

Kirsti Paakkanen on nyt 91-vuotias ja monella tapaa hyvin aktiivinen edelleen.

Suosittelen Kirsti Paakkasen koskettavan tarinan lukemista kaikille suomalaisille. Kirsti on valtavan hyvä esimerkki Saarijärven Paavon kaltaisesta sisusta ja peräänantamattomuudesta.

17.6.2020

Fingerporin toinen strippi minusta

Näin vasta tänään eräässä suljetussa FB-ryhmässä sinne laitetun Pertti Jarlan toisen minusta tekemän Fingerpori-strippikuvan. Kuva ylhäällä.

14.6.2020

Jouko Pihon kirja-arvio:

Vladimir Putin – Koko tarina

Olen lukenut jo ties kuinka monta kirjaa Putinista ja Venäjästä, mutta päätin kuitenkin tutustua Arvo Tuomisen v. 2019 julkaistuun 230-sivuiseen kirjaan ”Vladimir Putin – Koko tarina”.

Ja hyvä niin, koska sain Tuomisen kirjasta paljon uutta tietoa. Lisäksi Tuominen toi esille myös runsaasti Putinin ja Suomen välisiä asioita, mitä ei ole ollut muissa Putin-kirjoissa, jotka ovat olleet kaikki ulkomaalaisten kirjoittamia. Putinilla onkin Suomeen lämmin suhde, sillä hän tuntee henkilökohtaisesti Suomen ja suomalaiset paremmin kuin yksikään Venäjän aiempi johtaja.

Arvo Tuominen on Yleisradion toimittaja, tietokirjailija ja palkittu dokumentaristi, joka on työskennellyt A-studiossa ja ohjannut lukuisia Suomen ja Venäjän yhteistä historiaa käsitteleviä dokumenttielokuvia.

Arvo Tuominen kuvaa erinomaisen elävästi ja monipuolisesti kovanyrkkisen katutappelijan ja sittemmin judokan matkaa Leningradin sivukujilta KGB-vakoilun vainoharhaisen maailman kautta Kremlin kullattuihin saleihin.

Kirjan lopussa Tuominen vertailee hyvin mielenkiintoisella tavalla Kekkosta ja Putinia kiinnittämällä huomiota siihen, että molemmat ovat koulutukseltaan juristeja ja työskentelivät salaisessa palvelussa. Lisäksi kumpikin on kilpailuhenkinen, innokas urheilija ja tappiota halveksuva tyyppi. Yhteistä on myös älykkyys ja hyvä huumorintaju.

Kirjan hyvää antia täydentävät vielä runsaat värikuvat.

Muuten loistavassa kirjassa on miinuksena muutamia kirjoitusvirheitä sekä ainakin yksi tietovirhe eli väite, että Pietari Suuri tuhosi Ruotsin Kaarle XII:n armeijan Pultavassa v. 1809, kun oikea vuosi on 1709.

Tuominen tekee varsin vakuuttavan vaikutelman objektiivisuudessaan, koska hän tuo esiin Putinista ja Venäjältä paljon hyviä puolia, mutta hyvin suoraan myös monenlaisia puutteita. Venäjän kohdalla suurin vaikeus on ihmisten laiska asenne työhön, ettei kannata turhaan rehkiä, kun onni voi potkaista pian muutenkin. Sekin tulee selväksi, että siinä kun Suomi on luottamusyhteiskunta, Venäjä on epäluottamusyhteiskunta, jossa kukaan ei oikein luota kehenkään.

Voisin kertoa useita mehukkaita kohtia kirjasta, mutta lienee parasta, että jätän niiden löytämisen ilon lukijalle. Suosittelen siksi Arvo Tuomisen Putin-kirjaa kaikille historiasta, Putinista ja Venäjästä kiinnostuneille henkilöille. Asiaa on paljon, mutta kirja on helppolukuinen, koska Tuomisen kirjoitustyyli on poikkeuksellisen persoonallista, sujuvaa ja mukaansa tempaavaa, usein myös varsin humoristista.

 

 
George Floyd.

9.6.2020

Jouko Piho:

George Floydin kuolema ja mellakat

Olen pitkään empinyt kirjoittaa mitään George Floydin kuolemasta ja sen jälkeisistä tapahtumista, mutta eilen 8.6.2020 laitoin kuitenkin Facebookin väripohjalle lyhyen viestin ”Olen pahoillani George Floydin kuoleman johdosta, mutta tuomitsen ryöstelyn, ilkivallan ja tappamisen”.

Sen jälkeen tuli mieleeni, että ehkä minun tulisi kuitenkin kirjoittaa asiasta enemmänkin.

George Floyd oli yhdysvaltalainen musta mies, joka kuoli Minneapolisissa 25. toukokuuta 2020 poliisin painettua polvella hänen kaulaansa yhdeksän minuutin ajan. Neljä tapaukseen liittynyttä poliisia irtisanottiin työsuhteestaan seuraavana päivänä. Yksi poliiseista, Derek Chauvin, pidätettiin kolmannen asteen murhasta syytettynä.

George Floydilla oli huume- ja rikoshistoriaa. Itse asiassa pidätyskin johtui siitä, että hän oli yrittänyt maksaa ostoksiaan väärennetyillä seteleillä, ja pidätyshetkellä hän oli eri huumeiden, varsinkin erittäin voimakkaan fentanyylin, vaikutuksen alaisena. Lisäksi on tullut virallinen tieto siitä, että George Floydilla oli koronavirustartunta.

Poliisimies oli kyllä turhan kovaotteinen ja liian pitkään, mutta myös nuo edellä mainitsemani asiat vaikuttivat Floydin kuolemaan.

Lopputulos oli kuitenkin ikävä eli pidätetyn kuolema. Tätä traagista tapahtumaa USAn ja maailman vasemmisto käyttää nyt kuitenkin tekosyynä ylimitoitettuun mellakointiin ja monenlaisten rikosten tekemiseen, mikä on mielestäni täysin väärin.

Taustalla on Soros ja monet muut, jotka maksavat mielenosoittajille rahaa ja kustantavat jopa tiilien kuskaamisen mielenosoituspaikoille, jotta hulinoitsijat voivat rikkoa tavallisten kansalaisten kauppoja.

Tämä on massahulluutta ja tahallista kaaoksen aiheuttamista, mikä johtuu siitä, että taustalla oleva eliitti haluaakin sekasortoa, jotta Trumpia ei valittaisi uudelleen presidentiksi ja jotta USA kaatuisi valtiona, jotta sen tilalle voitaisiin perustaa Uuden maailmanjärjestyksen mukainen koko maailmaa käsittävä Maailman unioni.

Niilo Yli-Vainio.

6.6.2020

Jouko Piho:

Niilo Yli-Vainio

Niilo Yli-Vainio oli minulle tuttu monista yhteyksistä jo ennen Lapuan herätystä (1977-1981) ja sen aikana. Varsinkin syksyllä 1970 olin paljon tekemisissä Yli-Vainion kanssa Ruotsissa Boråsissa asuessani, jonka suomalaisen helluntaiseurakunnan saarnaajana hän oli.

Niilon ylivainiolaisen herätyksen aikainen toiminta herätti jo aikanaan ja tänä päivänäkin erilaisia mielipiteitä eli puolesta ja vastaan.

Helluntaiherätyksessä osa meni innokkaasti mukaan, mutta osa oli varovaisia, jopa kriittisiä, kuten esim. silloinen herätyksen ykkösmies Eino Ahonen ja saarnaaja/kirjailija Asko Kariluoto, joka julkaisi v. 1979 kirjan ”Näin ihmeparantumisia ja pettymyksiä”.

Lähetin tämän takia Yli-Vainiolle kirjeen, jossa kehotin häntä arvostelun takia irtautumaan helluntaiherätyksestä ja perustamaan oman herätysliikkeen. Yli-Vainio ei tehnyt niin ja varmaan parempi niin.

Sitten Matti Miettinen julkaisi vuonna 1980 Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisusarjassa väitöskirjan "Uskonnolliset ihmeparantumiset lääketieteellis-psykologisesta näkökulmasta", jonka mukaan mikään elimellinen sairaus ei parantunut Yli-Vainion kokouksissa. Mielenterveyden häiriöissä oli kyllä joitakin yksittäisiä enemmän tai vähemmän ohimeneviä myönteisiä vaikutuksia, joista valtaosan kohdalla oli kuitenkin aiheellista nähdä ne pelkästään tunnelmointiefekteinä.

Mietin itsekin näitä asioita aikanaan aika paljon. Tulin siihen tulokseen, että uskon monien todistusten takia, että Yli-Vainion kokouksissa tapahtui aitoja parantumisia sekä ruumiin että sielun osalta, mutta mukana oli ilmeisesti myös parantumisia, jotka eivät kestäneet lähempää tarkastelua.

Oma erikoisuutensa ovat sitten nämä kaatumiset, joista Yli-Vainion maanlaajuinen kuuluisuus oikeastaan alkoi. Mistä oli oikein kysymys?

Olen tullut siihen tulokseen, että ilmeisesti suurimmassa osassa tapauksista kyseessä oli aito Jumalan voima, koska Yli-Vainio ei työntänyt ihmisiä kumoon, kuten jotkut hänen seuraajansa, mutta toisaalta vaikuttaa siltä, että osa ihmisistä kaatui vain sen takia, että silloin ikään kuin kuului kaatua. Eli ihmiset pelkäsivät olla kaatumatta, koska jos he eivät kaadu, jotkut voivat ajatella, että heissä on jotain vikaa, kenties jopa syntiä, jolloin he vain antoivat mennä taaksepäin.

Minussa oli varmaan paljonkin vikaa, koska en koskaan kaatunut, mutta toisaalta ihmettelin sitä, että niihin aikoihin SYKRin kokouksessa ihmisten puolesta rukoillessani he alkoivat kaatua lattiaan.

Mielestäni Yli-Vainion kokousten tärkein anti ei ole kuitenkaan parantumiset tai huomiota herättäneet kaatumiset, vaan se, että hänen kokouksissaan tuli hyvin monia ihmisiä uskoon, jotka ovat uskossa vielä tänäkin päivänä.

Onko täällä minun FB-sivujeni lukijoissa niitä, jotka ovat tulleet uskoon Niilo Yli-Vainion kautta?

Kaiken kaikkiaan oma arvioni Niilo Yli-Vainion toiminnasta Suomen herättäjänä on hyvin myönteinen. Jätän Jumalan arvioitavaksi ne asiat, jotka ehkä eivät olleet niin hyviä, koska Jumalalla on sattuneesta syystä niistä seikoista paremmat tiedot kuin minulla, Asko Kariluodolla tai Matti Miettisellä.

Sanottakoon vielä lopuksi, että myös Niilo Yli-Vainio näki näyn Suomen jakamisesta vinottain keskeltä halki niin, että venäläiset tulevat miehittämään rajan itäpuolen. Yli-Vainio lähetti näystään kirjeen myös presidentti Kekkoselle.

Minuahan on tällaisten profetioiden jakamisesta paljon moitittu, mm. täällä oleva Asko Puoliväli, mutta uskon todella Yli-Vainion tavoin, että niin ikävää kuin tällainen onkin ja herkkähermoisia hulluiksi tekevää, niin sille ei vaan mahda mitään, että tällainen Jumalan tuomio tulee Suomea kohtaamaan.

Yli-Vainio näki jo v. 1956 myös näyn mustien pilvien alla olevista vanhanaikaisista vankkureista, joihin kerättiin viljaa hirmuisella kiireellä. Yli-Vainio koki, että tulee vielä aika, jolloin Jumalan viljaa eli ihmisiä kootaan myrskyn alta vanhanaikaisin keinoin kuin alkuseurakunnan aikana ihmein, merkein ja tunnusteoin.

Uskon, että tämä Yli-Vainion näky on hyvin lähellä toteutumistaan.

Kuvassa Niilo Yli-Vainio.

 

 

 

 
Candace Owens.

5.6.2020

Jouko Piho:

Candace Owens – musta Trumpin kannattaja

Candace Owens on 31-vuotias yhdysvaltalainen konservatiivinen kommentaattori ja poliittinen aktivisti. Owens tunnetaan presidentti Trumpin kannattamisesta sekä Black Lives Matter -liikkeen ja Demokraattisen puolueen arvostelemisesta.

Vähän aikaa sitten Owens kiinnitti huomiota demokraattien presidenttiehdokkaan Joe Bidenin sanoihin “If you got a problem figuring out whether you’re for me or for Trump then you ain’t Black” (Jos sinulla on vaikeuksia selvittää, oletko minun vai Trumpin puolella, silloin sinä et ole Musta).

Candace Owens kirjoitti ja mielestäni aivan oikeutetusti, että Bidenin rasistiset ja inhottavat sanat olivat loukkaus häntä ja koko mustaa Amerikkaa kohtaan. Owens on sitä mieltä, että Demokraattinen puolue on pitänyt jo liian kauan itsestään selvänä, että mustat äänestävät demokraatteja.

Owens kuului itsekin liberaaliin vasemmistoon vuoteen 2017 asti. jolloin hänestä tuli konservatiivi ja Trumpin vankka tukija. Owens huomasi, että vasemmisto oli kertonut hänelle monia valheita vain hänen ihonvärinsä takia. Nyt Owens haluaa rohkaista mustia ajattelemaan omilla aivoillaan.

Vuonna 2018 Owens aloitti Blexit-liikkeen herättääkseen mustia amerikkalaisia lähtemään ulos vasemmistosta, joka on pitänyt heitä liian kauan panttivankeina. Owens sanoo: ”Vasemmisto on kertonut meille, että me olemme uhreja. Niin me olemmekin, koska demokraattien tukema abortti on surmannut vuodesta 1973 alkaen 19 miljoonaa mustaa lasta.”

Owens uskoo, että Amerikan mustat ansaitsevat parempaa. Owens haluaa johdattaa mustat amerikkalaiset pois yksipuolisesta vasemmistolaisen Demokraattisen puolueen orjuudesta amerikkalaiseen valinnanvapauteen.

Kuvassa Candace Owens.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

Pekka | Vastaa 15.06.2020 09.22

Muuttaako koronaepidemia Venäjää? https://www.doria.fi/handle/10024/177546

Reijo 15.06.2020 16.46

Jos paistais voissa, liekö?

Uskon Jeesukseen | Vastaa 11.06.2020 10.38

Tuo Uusi Maailma on ainakin Yk: n Uudessa Maailmanjärjestyksessä, joka
on globalismia, hankkeena kontrolloida ihmiskuntaa. Ainoastaan Jeesus on
rauhanruhtinas.

Uskon Jeesukseen | Vastaa 11.06.2020 10.32

Mikä on suurempi rooli kuin Yhdysvaltain presidenttiys.Yk:n pääsihteeri
tai joku muu?Toivottavasti ei A-Kristus? Myös näkyjä Trumpin uudelleenvalinnasta.

Helmi | Vastaa 10.06.2020 22.15

Juhannuksena Trump välittää suuren viestin joka hänen kauttaan saatetaan tosiuskovaisten tietoon. Rukouksen voima toi tämän näyn jokaiselle piirimme jäsenelle.

Helmi 10.06.2020 22.36

Minäkin pääsen ja kerkeän vielä Liikolaan heinän tekoon. Kuin silloin ennen.

Helmi 10.06.2020 22.29

Näyssä vaihtui musta ja punainen ja vsnha kartta. Värit on Karjalan värit. Saamme Karjalan ja sotakorvaukset takaisin. Masilma korjaa itsensä ja oikoo vääryydet

Helmi 10.06.2020 22.23

Trumpin presidenttiys ei enää jatku, hänelle on varattu isompi rooli koko ihmiskunnan edusmiehenä. Uuden maailman johtaja suuressa armossa.

Helmi 10.06.2020 22.19

Uskon että tämä liittyy siihen mitä olen aikaisemmin nähnyt eli muutokseen kirkkomme sisällä.Hallelujaa, muutos tulee. Kiitos kiitos kiitos.

Sakari Sormunen | Vastaa 10.06.2020 13.39

Jouko Piholta erittäin tärkeä kirjoitus, koskien George Floydin sinänsä valitettavaa tapausta. Koko KUOLEMAA ei olisi edes tapahtunut, ellei George olisi...

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

02.07 | 08:05

Jotkut unet ja profetiat ovat totta ja jotkut eivät.Kerran unessa varoitettiin menemästä ratsastamaan, mutta en totellut varoitusta vaan menin ja putosin maahan

...
01.07 | 20:26

Tarkoitan näitä ns profetioita joukolle tarkoitettuja, sekä näitä unia jos uni tulee Jumalalta siihen tulee myös selitys.

...
01.07 | 06:46

Tämä alue on keisari Pihon esipiha. Näihin tauluihin on kirjattu hänen nimensä ainakin 1500 kertaa. "kenen leipää syöt, sen lauluja laulat"

...
30.06 | 17:43

Luettavaa raamatullisella ja herkällä tavallansa
hengellisesti Jumalan Pyhyydelle antaen kaiken
kunnian. osoitteissa www.raamattu.blogi.net ja
www.blogi.net

...
Tykkäät tästä sivusta