Israel 13

Petah Tikvan vaakuna.
Petah Tikvan keskustaa.

30.4.2018

Israel-raportti 63

Petah Tikva

Kävin tänään Tel Avivista 10 kilometriä itään sijaitsevassa Petah Tikva –nimisessä kaupungissa toimittamassa asioita, joten päätin tutustua samalla kaupunkiin.

Petah Tikva (toivon portti) oli alun perin Venäjältä tulleiden maataloussiionistien Jaffan alueelle v. 1878 perustama ensimmäinen kibbutsi, jonka takia kaupunkia sanotaan myös ”moshavien äidiksi”. Varsinaisesti Petah Tikvan perustikolme jerusalemilaista: ortodoksijuutalaiset rabbit Joel-Moshe Salomon, David Gutmann ja Jeshua Stampfer. Kaupunkioikeudet Petah Tikva sai v. 1937.

Nimi ”Toivon portti” on peräisin Raamatusta Hoosean kirjan toisen luvun 17. jakeesta: ”Siellä minä annan hänelle viinitarhoja, minä muutan Akorinlaakson toivon portiksi.”

Nykyään kaupungissa on yli 200 000 asukasta, joiden joukossa on runsaasti Neuvostoliitosta ja sittemmin Venäjältä Israeliin 1990-luvulla saapuneita siirtolaisia, mikä myös näkyi monien kauppojen venäjänkielisissä mainoksissa. Minuakin luultiin eräässä kaupassa jäätelöä ostaessani venäläiseksi.

Petah Tikvan vaakunassa näkyy aura, pelto ja appelsiinipuu. Aura kuvaa Petah Tikvan alkua maataloussiirtokuntana, pelto kuvaa Jarkon-joen soiden kuivaamista pelloiksi ja appelsiinipuu kuvaa alueen sitrushedelmien viljelyä. Vaakunassa on raamatunlause ”Leivässä pysyy, joka pellollaan pysyy (Sananl. 12:11).”

Soiden kuivaaminen ei ollut ihan helppoa. Niinpä v. 1880 puhjennut malariaepidemia pakotti suurimman osan asukkaista muuttamaan muualle. Vuonna 1883 aloitettiin soiden kuivaaminen uudestaan paroni Edmond de Rotschildin rahoittamana, jonka jälkeen siirtokunnan elämä alkoi vakiintua.

1920-luvulla Petah Tikvaan alkoi tulla teollisuutta. Nykyään Petah Tikvassa on Haifan jälkeen eniten teollisuusyrityksiä Israelissa. Perinteisen teollisuuden lisäksi Petah Tikvassa on lukuisia huipputeknologian firmoja, kuten IBM, Intel ja Oracle, sekä myös paljon uusia start-up –kasvuyrityksiä ja internet- ja viestintäfirmoja. Sen sijaan ennen niin laajat sitruunalehdot ovat hävinneet uusien asuinalueiden tieltä.

Kaiken kaikkiaan Petah Tikva vaikutti mukavan vireältä kaupungilta. Asukkailla vaikuttaa olevan toivoa ja elämänuskoa muuallakin kuin kaupungin nimessä.

Ensimmäisessä kuvassa Petah Tikvan vaakuna.

Toisessa kuvassa Petah Tikvan keskustaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Israel365 –järjestön johtaja rabbi Naphtali Tuly Weisz.

29.4.2018

Israel-raportti 62

Israel365

Haluan kertoa tänään merkittävästä israelilaisesta järjestöstä nimeltä Israel365, jolta minä saan sähköpostia joka päivä vuoden aikana, kuten 150 000 muutakin ihmistä ympäri maailmaa.

Nimessä oleva 365 viittaa siis vuoden jokaiseen päivään ja raamatunkohtaan 5. Moos. 11:12, jossa Mooses puhuu kansalle Luvatusta maasta näin: ”Se on maa, josta Herra, teidän Jumalanne, itse pitää huolta. Ympäri vuoden hän valvoo ja vaalii sitä.”

Tämän raamatunkohdan mukaisesti Israel365 tuo esille Israelin maan raamatullista tärkeyttä ja kauneutta vuoden jokaisena päivänä levittämällä oikeaa tietoa Israelista kirjojen, videoiden, valokuvien, sähköpostien ja erilaisten Israeliin liittyvien esineiden avulla.

Yksi lisäkanava on Israel365:n perustama mielenkiintoinen nettisivusto ”Breaking Israel News”, jossa on viimeisimpiä uutisia Israelista, Jerusalemista, Juudeasta, Samariasta ja Israelin Puolustusvoimista – ja kaikki raamatullisesta ja profeetallisesta näkökulmasta katsottuna.

Israel365 on myös julkaissut oman kommenteilla varustetun ”The Israel Bible” –raamatun, jossa heprealainen ja englanninkielinen teksti ovat vierekkäin. Raamattua voi lukea sekä kirjamuodossa että netissä osoitteessa www.TheIsraelBible.com.

Järjestö tekee myös monenlaista käytännön työtä, kuten puiden istutusta Israelissa ja köyhempien israelilaisten perheiden auttamista.

Amerikanjuutalainen rabbi Naphtali Tuly Weisz perusti Israel365 –järjestön ja johtaa sitä yhdessä 15 muun henkilökuntaan kuuluvan ihmisen kanssa.

Linkki Israel365 –järjestön nettisivulle: https://www.israel365.com/ .

Kuvassa Israel365 –järjestön johtaja rabbi Naphtali Tuly Weisz.

 

Shavei Israelin logo.

28.4.2018

Israel-raportti 61

Shavei Israel

Michael Freundin vuonna 2002 perustama Shavei Israel on juutalainen järjestö, joka rohkaisee juutalaisten jälkeläisiä eri puolilla maailmaa vahvistamaan yhteyttään Israeliin ja juutalaisiin.

Shavei Israel etsii ja paikantaa kadonneita juutalaisia ja salassa olevia juutalaisyhteisöjä ympäri maailmaa auttaen heitä palaamaan juurilleen ja tekemään alijan eli muuton Israeliin. Osana tätä työtä järjestö on julkaissut sarjan juutalaisuudesta kertovia kirjoja 12 kielellä, kuten esim. kiinaksi, japaniksi, espanjaksi, ranskaksi, portugaliksi, saksaksi ja venäjäksi.

Järjestö auttaa niitä ihmisiä, joiden esivanhemmat olivat syystä tai toisesta joutuneet eroon juutalaisuudesta. Tällöin puhutaan salajuutalaisista, kätketyistä juutalaisista, kommunismiin, islamiin tai kristinuskoon pakotetuista juutalaisista ja kymmenestä kadonneesta Israelin sukukunnasta.

Shavei Israelilla on Jerusalemissa Machon Miriam –niminen espanjankielinen instituutti, jossa valmistuu vuosittain kymmenittäin espanjan- ja portugalinkielisiä piilojuutalaisia, jonka jälkeen he käyvät läpi muodollisen kääntymyksen juutalaisuuteen.

Shavei Israelin New Yorkissa syntynyt ja kasvanut perustaja ja johtaja Michael Freund muutti itse Israeliin vuonna 1995. Seuraavana vuonna Freundista tuli pääministeri Benjamin Netanyahun alaisen Viestintäviraston apulaisjohtaja, jossa tehtävässä ollessaan Freund sai tietää ensimmäisen kerran Bnei Menashen heimosta, kun Intiassa asuva juutalaisyhteisö, joka sanoi olevansa Jaakobin pojan Manassen jälkeläisiä, rukoili pääministeriä auttamaan heitä muuttamaan Israeliin.

Shavei Israel alkoi tukea Bnei Menashea, jotta heidät tunnustettaisiin Jaakobin eli Israelin jälkeläisiksi. Lopulta näin tapahtui, kun Israelin päärabbi Shlomo Amar teki tunnustuksen maaliskuussa 2005 ja ilmoitti, että Manassen jälkeläiset voisivat muuttaa Israeliin paluulain nojalla.

Sen jälkeen Shavei Israel lähetti opettajia Intiaan. Tällä hetkellä yli 2000 manasselaista on tehnyt alijan ja muuttanut Israeliin, missä järjestö avustaa heitä sopeutumaan Israelin yhteiskuntaan.

Shavei Israel painottaa, että se ei tee minkäänlaista käännytystyötä, vaan Israeliin ja juutalaisuuteen palaavien henkilöiden täytyy toimia täysin omasta tahdosta ilman mitään pakkoa. Kyse on syvästi henkilökohtaisesta ratkaisusta, jota ei voi eikä saa painostaa ulkopuolelta. Shavei Israelin osuus on sitten olla auttavana kätenä ja tukena tässä prosessissa.

Kuvassa Shavei Israelin logo, jossa lukee ”For our lost brethren” eli ”Kadonneiden veljiemme hyväksi”.

Shavei Israelin nettisivusto: www.shavei.org.  

 

 

 

 

 

 

Israelin Negevissä tapahtuneen tuhotulvan uhreja.

27.4.2018

Israel-raportti 60

Tuhotulvia Israelissa

Eilen torstaina 26.4.2018 oli Israelissa surun päivä, kun uutiset kertoivat kymmenen nuoren kuolleen Etelä-Israelissa sen lisäksi, että kaksi teini-ikäistä oli kuollut jo keskiviikkona, kun tulvavedet veivät heidät.

Kyseessä oli Tel Avivin Bnei Zion Akatemian 18-vuotiaiden oppilaiden etelän vaellusmatka osana valmistautumiskurssia armeijaan menoa varten. Oppilaat olivat palaamassa kuivan joenuoman patikkaretkeltään, kunKuolleenmeren länsipuolella olevan Tzafit-joen äkillinen tuhotulva vei heidät mukanaan. 13 nuorta selvisi hengissä, kaksi on haavoittunut.

Yksi pelastuneista sanoi: ”Me emme kyenneet pakenemaan virtausta. Joki vain pyyhkäisi meidät mukaansa.”

Nyt Israelissa ihmetellään sitä, miksi ryhmä lähti retkelle, vaikka säätiedotus lupasi rankkoja sateita. Yksi surmansa saaneista oppilaista oli kirjoittanut päivää ennen matkaa seuraavan tekstiviestin, jonka Channel 2 News julkaisi: ”En voi uskoa, että olen oikeasti menossa retkelle tällaisessa säässä. Siinä ei ole mitään järkeä, että me menemme tuollaiseen tulvivaan paikkaan. Se on kuin kiusaisi kohtaloa. Me tulemme kuolemaan. Olen tosissani.” Nuoren ennakkoaavistus kävi karmealla tavalla toteen.

Myös Eilatissa oli eilen myrskyistä, jonka takia valtatie ja lentokenttä suljettiin. Isrotel Red Sea –hotellin katto romahti. Samoin kävi Rishon LeZionissa, jossa kauppakeskuksen katto tuli alas.

Ma’ale Amosissa eräs beduiinipaimen kuoli, kun hän joutui tulvaveden viemäksi. Kfar Hanokdimissä 37 opiskelijaa ja kuusi aikuista evakuoitiin, kun tulva oli vienyt heidän bussinsa.

Itse asiassa koko Israelissa on ollut epätavallisia kevätmyrskyjä voimakkaine sateineen ja jopa raekuuroineen keskiviikosta alkaen. Täällä Jerusalemissakin oli kova ukonilma eilen ja vettä tuli niin paljon, että sitä tulvi todella runsaasti kaduilla.  Vettä tunki majapaikkani talon sisäänkin ja rappusia myöten alakerrassa olevaan asuntooni asti. Majapaikkani Anneli-emäntä sanoikin, että tällaisia myrskyjä ei ole ollut aikaisemmin keväällä.

Kuvassa Negevin tuhotulvan uhreja.

Jerusalemin Holokaustin kammio –museon pihalla oleva patsas tytöstä, joka selvisi keskitysleiristä yhdessä nallekarhunsa Mischken kanssa.

26.4.2018

Israel-raportti 59

Holokaustin kammio –museo

Kävin joitakin päiviä sitten Jerusalemin Vanhankaupungin Siionin vuorella museossa, jota en ollut aikaisemmin huomannutkaan, mikä sekin todistaa sitä, että täällä riittää tätä nähtävää vaikka kuinka paljon.

Kyseessä on Israelin ensimmäinen vuonna 1949 rabbi Samuel Kahanen toimesta perustettu holokaustimuseo nimeltään Holokaustin kammio, hepreaksi Martef HaShoa eli kirjaimellisesti Holokaustin kellari.

Valtavan suureen vuonna 1953 perustettuun Jad Vashem –museoon verrattuna tämä museo on pieni, mutta sen 10 huonetta sisältävät kuitenkin riittävän paljon erittäin mielenkiintoisia kuvia ja esineitä eri keskitysleireiltä, kuten vanginpukuja, juutalaisista tehtyä saippuaa, krematorion uuneja, poltettujen uhrien tuhkauurnia, leiriin salakuljetettu pieni shofar-torvi ja minikokoisia tefillin-raamatunlausekoteloita, jotta vartijat eivät huomaisi niitä.

Yksi järkyttävimpiä esineitä on veren tahrima toorarulla Puolan Wegrówista kuin myös juutalaisen räätälin Tooran pergamenttirullista tekemä takki, jonka natsit pakottivat hänet valmistamaan häpäistäkseen Jumalan Sanaa. Itse asiassa eräs natsiupseeri jopa käytti sitä takkia. Eipä tainnut upseeri vain tietää, että räätäli oli valinnut takkiinsa täynnä kirouksia olevia raamatunkohtia.

Tässä pikku museossa ja sen luolan kaltaisissa kammioissa on todella aitoa synkkyyden tunnelmaa ja historian lehtien havinaa.

Eri huoneiden seinillä on lisäksi lukuisia valkoisia marmorilaattoja, joihin on kirjoitettu hepreaksi, jiddishiksi ja englanniksi tuhottujen juutalaisyhteisöjen paikkakuntien nimiä, joita oli yli 2000. Keskistysleireistä elossa selvinneet ovat kustantaneet nämä muistolaatat. He tulevat joka vuosi museoon muistohetkeen sinä päivänä kun heidän asuma-alueensa tuhottiin.

Museon pihalla on vaikuttava Sam Phillipen tekemä patsas pienestä tytöstä, joka selvisi holokaustin kauhuista yhdessä nallekarhunsa Mischken kanssa. Patsas pystytettiin v. 2002 holokaustissa kuolleiden puolentoista miljoonan lapsen muistoksi ja myös holokaustista elossa selvinneiden lasten muistoksi, jotka ovat olleet perustamassa ja rakentamassa Israelin valtiota.

Kuvassa Jerusalemin Holokaustin kammio –museon pihalla oleva patsas tytöstä, joka selvisi keskitysleiristä yhdessä nallekarhunsa Mischken kanssa.

 

Katolinen Johannes Kastajan kirkko Jerusalemin Ein Keremissä.
Taiteilijoiden esittelyjulisteita Ein Keremissä.

25.4.2018

Israel-raportti 58

Ein Kerem

Kävin eilen tutustumassa Ein Keremiin (viinitarhan lähde), joka on lähellä Jad Vashemia sijaitseva Jerusalemin idyllisen kaunis kaupunginosa.

Ein Kerem oli brittimandaatin aikana arabikaupunki, mutta Israelin joukot valloittivat alueen Itsenäisyyssodan aikana v. 1948.

Näin juutalaiset palasivat omille mailleen, koska Ein Kerem on vanhaa Benjaminin heimon aluetta, joka on mainittu Jeremian kirjan luvun 6 jakeessa 1, jossa kehotetaan sytyttämään merkkituli Bet-Keremissä, joka oli paikan silloinen nimi.

Kristillisen perimätiedon mukaan Johannes Kastaja syntyi Ein Keremissä, minkä vuoksi se on suosittu pyhiinvaelluskohde, mikä todella näkyi, kun kaikki paikat olivat täynnä kristittyjä turisteja Amerikasta, Aasiasta ja Euroopasta. Vain 2000 asukkaan yhteisössä käy vuosittain kolme miljoonaa vierailijaa.

Ein Keremissä onkin monia kirkkoja ja luostareita. Suosituimpia näyttivät olevan katolinen Johannes Kastajan kirkko ja samoin katolinen Visitaatiokirkko, joissa kävin sisällä yhdessä isojen matkailuryhmien kanssa. Visitaatiokirkossa muistellaan Neitsyt Marian ja Johannes Kastajan äidin Elisabetin kohtaamista.

Mutta niiden lisäksi Ein Keremissä on kolme venäläistä ortodoksikirkkoa, joista kultakupolinen Kaikkien Venäjän Pyhien kirkko näkyy jo kauas, ja ortodoksinen Johannes Kastajan kirkko, joka oli valitettavasti kiinni.

Yksi suosittu käyntikohde on ikivanha lähde, jonka ympärille kylä syntyi. Nyt sen nimenä on Marian lähde. Ympärillä on muslimien moskeija ja koulu. 1300-luvulla syntyneen tradition mukaan Maria joi vettä tästä lähteestä. Nyt vesi ei ole enää juomakelpoista. Tosin jotkut turistit pullottavat vettä joka tapauksessa muistoksi itselleen.

Ein Kerem on myös tunnettu siitä, että alueella asuu monia taiteilijoita ja käsityöläisiä. Keskustan kivimuurit ovatkin täynnä heitä ja heidän töitään esitteleviä julisteita.

Vuonna 1961 Ein Keremiin perustettiin Hadassan yliopistollinen sairaala ja sinne siirrettiin heprealaisen yliopiston lääketieteellinen tiedekunta. Hadassan sairaalan synagogan mosaiikki-ikkunat ovat juutalaisen taiteilijan Marc Chagallin tekemiä. Kaksitoista värikästä ikkunaa kuvaavat Israelin kahtatoista heimoa. Kerrotaan, että Kuuden päivän sodan aikana v. 1967 Israelin armeija huolestui ikkunoiden hajoamisesta mahdollisissa pommituksissa. Tähän Chagall oli vastannut: ”Hoitakaa te sota, minä hoidan ikkunat.”

Ein Kerem oli mukava käyntipaikka. Kävelin sinne Mount Herzl –vuoren raitiovaunupysäkiltä, mutta tulin takaisin bussilla 28.

Ensimmäisessä kuvassa katolinen Johannes Kastajan kirkko Jerusalemin Ein Keremissä.

Toisessa kuvassa taiteilijoiden esittelyjulisteita Ein Keremissä.

Armenialaisten kansanmurhan 100-vuotisjuliste Jerusalemin Vanhankaupungin armenialaiskorttelissa.

24.4.2018

Israel-raportti 57

Armenialaisten kansanmurha

Tänään 24.4. on armenialaisten kansanmurhan muistopäivä.

Kirjoitan asiasta siksi, että kulkiessani Jerusalemin Vanhankaupungin armenialaiskorttelissa huomasin, että lyhyellä matkalla oli viidessä eri kohtaa julisteita, jotka muistuttivat armenialaisten v. 1915 Osmanien valtakunnassa eli nykyisessä Turkissa tapahtuneesta kansanmurhasta.

Asia on armenialaisille edelleen kipeä, varsinkin siksi, että Turkki ei tunnusta mitään kansanmurhaa tapahtuneen.Turkin virallisen kannan mukaan armenialaiset kuolivat armenialaiskapinan aikana sissisodassa ja sen tukahduttamista seuranneissa epidemioissa ja nälänhädässä, eivät suoranaisessa etnisessä puhdistuksessa.

Kuolleiden lukumäärästäkin on eri käsityksiä. Turkki väittää armenialaisia kuolleen 300 000, mutta läntisten lähteiden mukaan kuolleita oli paljon enemmän eli ainakin miljoona, ellei jopa 1,5 miljoonaa.

Lisäksi ovat kaikki ne armenialaiset, jotka joutuivat jättämään kotinsa ja pakenemaan ulkomaille, lähinnä Venäjälle ja Yhdysvaltoihin, jonne muutti myös Täyden evankeliumin liikemiesten perustajan Demos Shakarianin perhe v. 1905 saatuaan profetian, että kaikkien pitää muuttaa pois maasta, elleivät halua kuolla. Profetia toteutui 10 vuotta myöhemmin, jolloin kaikki Kara Kalan kylän paikoilleen jääneet armenialaiset saivat surmansa.

Armenialaisten kansanmurha ei ollut yllättävä äkillinen hyökkäys yhtä kansanryhmää kohtaan, vaan sen juuret olivat 1800-luvun tapahtumissa, kun Osmanien valtakunta alkoi rapistua menettäen suuria osia alueistaan, kuten Kreikan, Bosnian, Romanian ja Bulgarian. Horjuva hallinto piti itseään uhattuna ja katsoi oikeudekseen tarttua kapinointiin tarvittaessa kovinkin ottein. Sulttaani Abd-ul-Hamid II totesi, että "länsimaat lietsovat levottomuuksia armenialaisten keskuudessa, joten meidän on puolustettava itseämme hinnalla millä hyvänsä."

Armenialaisista, joita oli lähes kaksi miljoonaa, ei muutenkaan pidetty Turkissa, sillä monien turkkilaisten mielestä he olivat erillinen kansanosa, joka heikensi maata. Armenialaiset eivät olleet islaminuskoisia, vaan kristittyjä ja juutalaisia ja puhuivat omaa kieltään. Armenialaiset noudattivat vanhoja sivistysihanteitaan, minkä johdosta heillä oli keskimääräistä korkeampi kielitaito ja koulutustaso, mikä helpotti yhteyksiä Eurooppaan, mikä taas herätti heikkenevässä valtionhallinnossa epäilyksiä. Koulutustaso ja kielitaito auttoivat armenialaisia myös liike-elämässä, minkä johdosta köyhemmät turkkilaiset pitivät armenialaisia kieroina kauppiaina.

Koska armenialaisia oli siis alettu pitää uhkana Osmanien valtakunnan yhtenäisyydelle, heitä päätettiin rangaista tavallista ankarammilla kuritoimenpiteillä ja vuosina 1894–1896 pantiin toimeen ensimmäinen verilöyly, jonka uhreiksi valikoitiin lähinnä nuoria, armeijaikäisiä ja taistelukuntoisia miehiä. Murhissa surmattiin noin 200 000–300 000 armenialaista. Euroopan suurvallat, jotka mielellään esiintyivät kristittyjen kansojen suojelijoina, eivät puuttuneet asiaan mitenkään joitakin hajanaisia diplomaattisia protesteja lukuun ottamatta.

Vuonna 1909 päättyi sulttaani Abd-ul-Hamid II:n valtakausi. Valtaan pääsivät nuorturkkilaiset. Monet armenialaiset tukivat nuorturkkilaisia, sillä heitä innostivat nuorturkkilaisten puheet vapaudesta ja tasa-arvosta. Siitä huolimatta järjestettiin v. 1909 Adanassa toinen verilöyly, kun 20 000 armenialaista joukkosurmattiin.

Nämä edellä mainitut kaksi verilöylyä olivat kuitenkin ikään kuin vasta harjoitusta sille, että vuonna 1915 nuorturkkilaiset panivat toimeen kansanmurhan, mikä alkoi sillä, että armenialaisilta sotilailta kerättiin aseet pois, minkä jälkeen heitä alettiin järjestelmällisesti surmata. Tekosyynä käytettiin väitettä, että armenialaiset olisivat olleet syyllisiä huonoon sotamenestykseen Venäjää vastaan. Aseista riisutut armenialaiset surmattiin 50–100 hengen ryhmissä, eikä Turkin armeijan tarvitsemien erityisalojen huippuosaajien lisäksi jätetty juuri yhtään eloon.

Tämän jälkeen aseistariisunta levitettiin koskemaan kaikkia armenialaisia. Aseiden luovuttamista vaadittiin kaikilta, ja jos niitä ei saatu, miehet voitiin vangita ja teloittaa. Niinpä aseettomat joutuivat ostamaan itselleen aseita luovuttaakseen ne. Mutta kun aseet sitten valokuvattiin, niin näiden valokuvien avulla pyrittiin todistamaan, että armenialaiset kapinoivat.

Huhtikuussa 1915 pidätettiin Istanbulissa yhteensä 235 armenialaista intellektuellia, poliitikkoa ja muita vaikuttajia, jotka kaikki teloitettiin. Kun tapahtumat oli saatu käyntiin, esiintyivät johtomiehet ulkomaiden edustajille itsevarmoina. Yksi johtajista eli Mehmed Talat Pašša puhui Yhdysvaltojen lähettiläälle maansa armenialaispolitiikasta, että se oli sekä selvää että peruuttamatonta: "Meillä ei tule olemaan armenialaisia missään päin Anatoliaa."

Toukokuussa 1915 alkoivat armenialaisten joukkokarkotukset, jotka muuttuivat pian kansanmurhaksi. Menetelmä oli kaikkialla samankaltainen. Julistettiin määräys pakkosiirroista, joita varten käskettiin pakkaamaan omaisuus kärryille. Itäisimmissä osissa uskoteltiin, että kylät tyhjennetään väliaikaisesti, sillä ne ovat sotatoimialueella. Kotiinpaluu olisi heti rauhan tultua mahdollinen. Armenialaiset ohjattiin marsseille, joiden alussa olevat asekuntoiset miehet vietiin surmattaviksi. Armenialaissaattueiden ryöstelystä tuli sekä vartijoiden että marsseja seuranneiden ihmisten huvia. Naiset, lapset ja vanhukset marssivat auringon paahteessa ympäriinsä ilman mitään järjellistä päämäärää, mikä koitui tuhansien kohtaloksi.

Armenialaisten omaisuudelle kävi yhtä huonosti. Vaikka armenialaisten talot sinetöitiin, niin turkkilaiset ryöstivät ne lähes välittömästi ja jäljellä olleet miehet surmattiin. Sotilaat ja virkamiehet keräsivät armenialaisten rahat ja mukana olleet arvoesineet. Jos kieltäytyi luovuttamasta, surmattiin. Tämän jälkeen väkivalta kohdistui naisiin ja jopa kymmenenvuotiaisiin tyttöihin, joita raiskattiin. Vauvoja heitettiin tien varteen. Lasten surmaamisella haluttiin antaa armenialaisille selkeä viesti: teillä ei ole enää tulevaisuutta.

Joillakin paikkakunnilla armenialaisille tarjottiin henkiinjäämisen ehtona kääntymistä islamin uskoon. Yleisenä periaatteena oli, että muslimeiksi kääntyvät saavat pitää henkensä ja omaisuutensa. Tämän tarjouksen otti vastaan kovin harva armenialainen. Kristinuskoa pidettiin keskeisenä osana armenialaisuutta riippumatta siitä oliko henkilö uskonnollinen vai ateisti.

Armenialaiset eivät juurikaan tehneet vastarintaa kansanmurhaa vastaan. Papisto saarnasi seurakunnissa, että pahaan ei saanut vastata pahalla. Länsiarmenialaisen Kilikian kirkon korkein johtaja Sahak II saarnasi että vastarintaa ei saa tehdä ja hallituksen määräyksiä on toteltava. Hänen mielestään risti oli kannettava loppuun saakka. Tämän toisen posken kääntämisen ihannoinnista moni armenialainen on kirkolleen edelleen katkera.

Armenialaisten etninen puhdistus vuonna 1915 on vielä nykyaikanakin merkittävä poliittinen kysymys. Esimerkiksi Turkilla ja Armenialla ei ole virallisia diplomaattisuhteita, mikä tosin on seurausta siitä, että Armenia miehittää osaa Azerbaidžanista. Asia hiertää myös Turkin EU-jäsenyyden etenemistä, sillä Euroopan parlamentti on määritellyt kansanmurhan tunnustamisen yhdeksi Turkin EU-jäsenyyden ehdoksi. Toisaalta taas Euroopan komissio ei ole hyväksynyt Euroopan parlamentin ehdotusta, ja on jättänyt kansanmurhan tunnustamisen pois Turkin jäsenyysehdoista.

Länsimaisten historioitsijoiden kesken vallitsee yksimielisyys siitä, että armenialaisten etninen puhdistus on tapahtunut tosiasia. Erimielisyyttä on siitä, täyttävätkö tapahtumat kansanmurhan tunnusmerkit. Vaikeaksi tapahtumien kulun tutkimisen tekee se, että Armenian arkistot ovat suljettuja, kun taas Turkin arkistot ovat auki historian tutkijoille. Kummallekin maalle asia on poliittisesti hyvin arka. Turkki ei ole tunnustanut kansanmurhaa, ja sen oikeusistuimissa on nostettu syytteitä kansanmurhasta kirjoittaneita tutkijoita ja kirjailijoita vastaan sillä perusteella, että nämä "loukkaavat turkkilaisuutta".

Turkin rikoslain pykälän 301 mukaan turkkilaisuuden loukkaaminen on rikos. Pykälää on käytetty estämään puhe armenialaisten kansanmurhasta, eikä aihetta koskevaa tutkimusta voi Turkissa lain takia tehdä vapaasti. Turkin kuuluisimpiin kirjailijoihin lukeutuva Orhan Pamuk sai vuonna 2005 syytteen pykälän 301 nojalla hänen todettuaan, että miljoona armenialaista tapettiin. Syyte kuitenkin hylättiin lopulta.

Kansanmurhan tunnustaneita maita ovat muun muassa Alankomaat, Argentiina, Armenia, Belgia, Bolivia, Brasilia, Bulgaria, Chile, Italia, Itävalta, Kanada, Kreikka, Kypros, Libanon, Liettua, Luxemburg, Paraguay, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Sveitsi, Syyria, Tšekki, Uruguay, Vatikaani, Venezuela ja Venäjä. Euroopan parlamentti antoi virallisen tunnustuksen vuonna 1987.

Suomen suhtautuminen armenialaisten kansanmurhan tuomitsemiseen on ollut pidättyväinen. Vuonna 2005 presidentti Tarja Halonen laski seppeleen uhrien muistoksi ollessaan valtiovierailulla Armeniassa, mutta väisti armenialaistoimittajien kysymykset kansanmurhasta.

Kuvassa Jerusalemin Vanhankaupungin armenialaiskorttelissa lähellä Siionin porttia oleva armenialaisten kansanmurhan 100-vuotisjuliste.

Oskar Schindlerin hauta Jerusalemin katolisella hautausmaalla. Minun laittamani punertava muistokivi on Schindlerin nimen N-kirjaimen alapuolella.

23.4.2018

Israel-raportti 56

Oskar Schindler – saksalainen juutalaisten pelastaja

Viime perjantaina eräs amerikkalainen nainen kysyi minulta raitiovaunussa, josko minä tietäisin, millä pysäkillä hänen ja miehensä pitäisi poistua, kun heidän pitäisi mennä katoliselle hautausmaalle.

Sanoin, että en tiedä, koska en tiedä, missä sellainen hautausmaa on. Kysyin, tietävätkö he katuosoitetta ja kävikin ilmi, että heillä oli näyttää minulle paperilapulla oleva kadunnimi, joka oli Ma’aleh Hashalom. Otin silloin repustani kartan esille ja sain selville, että kyseinen hautausmaa sijaitsee Siionin vuorella Vanhankaupungin eteläpuolella, jolloin saatoin sanoa kyselijälle, että heidän poistumispysäkkinsä on City Hall.

Nainen lisäsi vielä, että he haluavat mennä hautausmaalle, koska siellä on Oskar Schindlerin hauta. Sitä en ollut tiennytkään, mutta päätin heti, että Schindleristä on tehtävä oma raportti.

Kävin sitten tänään kyseisellä hautausmaalla. Aikani etsittyäni Schindlerin hautakivi löytyi helposti, koska se oli ainoa, joka oli täynnä ihmisten jättämiä kiviä. Juutalaisilla on tapana laittaa kiviä suuresti kunnioittamiensa ihmisten hautapaadelle. Minäkin asetin pienen punertavan kiven Schindlerin nimen N-kirjaimen alapuolelle.

Oskar Schindler on varmaankin useimmille tuttu Suomessakin v. 1993 esitetyn Steven Spielbergin ohjaaman elokuvan ”Schindlerin lista” ansiosta, joka kertoo saksalaisesta liike- ja teollisuusmiehestä Oskar Schindleristä (1908-1974), joka pelasti Toisen maailmansodan aikana yhdessä vaimonsa Emilien kanssa 1200 juutalaisen työntekijänsä hengen pitämällä heitä työssä Puolan Krakovasta hankkimassaan emaliesinetehtaassa.Schindlerillä oli hyvin läheinen suhde työntekijöihinsä ja hän puhuikin heistä omina lapsinaan.

Schindler oli melkoinen diplomaatti, joka osasi taitavasti vetää natsipamppuja nenästä. Hän saattoi esimerkiksi väittää naama vakavana, että täysin kokemattomat työntekijät olivat itse asiassa hyvin tärkeä edellytys koko tehtaan toiminnalle. Välillä tarvittiin rahaakin, kun Schindler lahjoi suurilla summilla SS-upseereita ummistamaan silmänsä.

Kauhistuttavin Schindlerin näkemä tapahtuma oli saksalaisten joukkojen raaka hyökkäys Krakovan juutalaiseen gettoon v. 1942. Sen jälkeen hän oli vieläkin valmiimpi suojelemaan ns. Schindlerjudeneita eli Schindlerin juutalaisia käyttäen kaikki kykynsä heidän puolestaan.

Sodan jälkeen Schindler muutti Argentiinaan. Epäonnistuneiden liiketoimien ja vararikon jälkeen hän palasi Saksaan v. 1958. Schindler, joka oli käyttänyt neljä miljoonaa Saksan markkaa juutalaisten pelastamiseen, kuoli v. 1974 Hildesheimissä pennittömänä. Ennen kuolemaansa Schindler oli esittänyt toivomuksen, että hänet haudattaisiin Jerusalemin katoliselle hautausmaalle.

Miksi Oskar Schindler teki sen mitä hän teki? Mikä häntä motivoi?

Vastausta ei tiedä kukaan. Ehkä sillä oli kuitenkin vaikutusta, että Oskar sai nuorena hyvin uskonnollisen kasvatuksen ja sillä, että hänen parhaat lapsuuden ystävänsä olivat naapurin kaksi juutalaista poikaa. Tai kenties Steven Spielberg on oikeassa, kun hän sanoi Schindlerin auttamisen motiiviksi sen, että Oskar Schindler oli yksinkertaisesti ”ein guter Mensch”, hyvä ihminen.

Schindler ei itse koskaan selittänyt tarkemmin auttamisensa taustoja. Vuonna 1964 antamassaan haastattelussa hän vain totesi: ”Minun täytyi auttaa heitä. Muuta vaihtoehtoa ei ollut.” Voisi myös sanoa, että siinä kun natsipropaganda maalasi juutalaisista kuvaa rottina ja syöpäläisinä, Schindler suhtautui juutalaisiin ihmisinä, eikä ihmisille tehdä pahaa.

Oskar Schindler oli pyhimys, joka ei ollut kuitenkaan kaikessa pyhimys. Hänellä oli yksityiselämässään muutamia heikkouksia, kuten alkoholi, tupakka ja vieraat naiset.

Schindlerin Emilie-vaimo tiesi miehensä puutteista, mutta hän sanoi kuitenkin jälkeenpäin näin: ”Vioistaan huolimatta Oskarilla oli suuri sydän ja hän oli aina valmis auttamaan ketä tahansa tarvitsevaa. Mieheni oli ystävällinen, rakastettava, hyväntahtoinen ja äärimmäisen antelias, mutta samaan aikaan hän ei ollut kypsä lainkaan.”

Yksi Oskar Schindlerin heikkouksista oli vielä viehtymys uhkapeleihin. Oli kuitenkin yksi uhkapeli, jota hän saattoi pelata hyvällä omallatunnolla, koska siinä pelissä panoksena oli oma henki.

Oskar Schindlerin hautakiven alaosassa lukee saksaksi ”1200 vainotun juutalaisen unohtumaton elämänpelastaja”. Hautakivellä käy jatkuvasti ihmisiä. He eivät voi unohtaa ihmistä, joka unohti itsensä auttaakseen muita.

Erityisesti häntä muistavat ikuisella kiitollisuudella ne 7000 ihmistä, jotka ovat Schindlerin pelastamien juutalaisten jälkeläisiä. Oskar Schindleriä muistetaan myös Israelin Jad Vashemin holokaustimuseossa ”vanhurskaana kansakuntien joukossa”.

Linkki Oskar Schindleristä kertovalle sivulle: http://www.oskarschindler.com/ .

Linkki Jerusalemin katolisen hautausmaan sivulle, jonka lopussa on elokuvan ”Schindlerin lista” loppukohtaus: https://www.graves.mountzion.org.il/the-catholic-cemetery .

Kuvassa Oskar Schindlerin hauta Jerusalemin katolisella hautausmaalla. Schindlerin nimen N-kirjaimen alla on minun laittamani punertava muisto- ja kunnioituskivi.

 

 

Etiopian ortodoksinen kirkko Jerusalemissa.
Etiopian ortodoksinen kirkko sisältä.

22.4.2018

Israel-raportti 55

Etiopian ortodoksinen kirkko Jerusalemissa

Jerusalemin monien kirkkojen joukossa Etiopian Tewahedon ortodoksinen kirkko on yksi erikoisimpia. Kirkko sijaitsee Etiopia-kadulla ortodoksijuutalaisten Me’a She’arim –alueella.

Kirkkoalue, johon kuuluu etiopialaisten kirkkojen mallin mukaan suunniteltu pyöreä kirkko ja sen ympärillä olevat munkkien ja nunnien asunnot, rakennettiin vuosien 1874 ja 1901 välissä Etiopian keisarin Johanneksen aloitteesta.

Portin yläpuolella lukee muinaisella hepreaan pohjautuvalla geezin kielellä (jota juuri kukaan ei enää ymmärrä): ”Juudan heimon leijona on voittanut.”

Portti pystytettiin Etiopian keisarin Menelik II:n kunniaksi, joka hallitsi vuosina 1889 – 1913. Etiopian kansalliseepoksen Kebra Nagastin mukaan kaikki Etiopian keisarit ovat kuningas Salomon ja hänen luonaan käyneen etiopialaisen Saban kuningattaren pojan Menelikin jälkeläisiä.

Vartuttuaan aikuiseksi Menelikin kerrotaan käyneen tapaamassa isäänsä Salomoa Jerusalemissa ja tuoneen palatessaan liitonarkin Etiopiaan. Arkin uskotaan olevan Aksumissa, jossa sitä vartioi tehtävään omistautunut pappismunkki. Kukaan muu ei sitä saa nähdä.

Noin 44 prosenttia Etiopian yli 85 miljoonasta ihmisestä kuuluu Etiopian ortodoksiseen kirkkoon, jonka juuret ovat Egyptin koptikirkossa, josta se itsenäistyi v. 1959.

Etiopian ortodoksinen kirkko Jerusalemissa on täysin erilainen kirkkojen yleiseen rakenteeseen verrattuna, jossa keskikäytävä johtaa edessä olevalle alttarille. Tässä kirkossa alttari on keskellä ja sen ympärillä on vapaata tilaa, jossa ihmiset seisovat. Kirkon seinämiä kiertää muutamia penkkejä, joissa vanhemmat ihmiset voivat istua.

Toinen ero on siinä, että miesten ja naisten puoli on erikseen. Kun minä en sitä tiennyt, vaan olin menossa vahingossa naisten puolelle, tuli heti eräs nainen sanomaan, että miesten puolelle mennään toisesta ovesta. Tähän liittyy myös se, että naisilla tulee kirkossa ollessaan olla pää huivilla peitettynä.

Kolmas ero on siinä, että kirkon sisälle si saa mennä jalkineet jalassa, vaan kengät pitää riisua pois ovella kuten Mooseksen piti tehdä seistessään pyhällä maalla palavan pensaan ilmestyksen yhteydessä.

Neljäs ero on siinä, että vaikka monet lännen kirkot ovat hyvin koristeltuja, tämä kirkko on kaunistettu eri tavalla ja hyvin värikkäästi.

Opillisesti Etiopian ortodoksinen kirkko noudattaa enemmän Vanhaa testamenttia kuin kristilliset kirkot yleensä. Näin ollen kosher-sääntöjä noudatetaan jossain määrin eikä esim. sianlihaa syödä. Myös sapattia vietetään sunnuntain ohella, jota pidetään kuitenkin tärkeämpänä Kristuksen ylösnousemuksen takia. Juutalaisuuden vaikutus näkyy selvimmin siinä, että pojat ympärileikataan.

Etiopian ja Jerusalemin lisäksi Etiopian ortodoksisella kirkolla on jäseniä ja kirkkoja ympäri maailmaa, kuten Euroopassa, arabimaissa sekä Pohjois-, Väli- ja Etelä-Amerikassa.

Ensimmäisessä kuvassa Etiopian ortodoksinen kirkko Jerusalemissa.

Toisessa kuvassa Etiopian ortodoksinen kirkko sisältä.

 

 

Ilana Hanhijärvi Jerusalemin asuntonsa parvekkeella.

21.4.2018

Israel-raportti 54

Ilana Hanhijärvi

Kävin viime keskiviikkona 18.4.2018 tapaamassa Jerusalemin Kirjat Shmuelissa asuvaa 92-vuotiasta Ilana Hanhijärveä, koska useampi henkilö oli kertonut hänestä ja sanonut, että minun kannattaisi tehdä Ilanasta haastattelu.

Niinpä suuntasin kulkuni osoitteeseen Sha’ul Tchernichowsky 22. Piti ihan tarkistaa, kuka on antanut kadulle nimensä, ja sain selville, että kyseessä on Ukrainassa syntynyt juutalainen runoilija, jonka kuva koristaa Israelin 50 sekelin seteliä.

Ilana kertoi minulle elämäntarinansa, jonka vaiheet ovat lyhyesti seuraavat. Hän syntyi v. 1925 Savon Leppävirralla. Kansakoulua tuli käytyä kuusi vuotta.

18-vuotiaana Ilana aloitti työnteon Elannon kyläkaupassa. Kahden vuoden kuluttua Ilana siirtyi Varkauden Elantoon.

Suuri muutos tuli, kun maaseudun tyttö lähti v. 1948 23-vuotiaana Helsinkiin ensin Santahaminan kenttäkauppaan ja sitten Kallion kauppaan v. 1954.

1950-luvun lopulla Ilana oli jälleen Savossa kaupan töissä tällä kertaa Kangaslammilla, kunnes hän palasi takaisin Helsinkiin v. 1960 ja meni töihin juutalaisen Dan Katzin omistamaan trikootehtaaseen.

Ilana oli tullut v. 1956 henkilökohtaiseen uskoon Helsingin Vapaakirkossa, mutta hän kävi myös Karmelin kokouksissa, jossa ilmoitettiin, että Karmel lähettää suomalaisia nuoria kibbutsiin Israeliin.

Ilana innostui asiasta ja lähti ensimmäisen ryhmän mukana elokuussa 1962 Kirjat Anavimin kibbutsiin, joka on 13 km Jerusalemista luoteeseen. Sopimus oli yhdeksi vuodeksi, jona aikana Ilanalle opetettiin hepreaa, raamatunhistoriaa ja juutalaisten juhlia.

Vuonna 1963 Ilana palasi kolmeksi vuodeksi Suomeen. Israel oli kuitenkin tullut Ilanan sydämeen, kuten hän asian ilmaisee, joten hän meni takaisin Israeliin v. 1966 tällä kertaa lähellä Libanonin rajaa olevaan Hanita-kibbutsiin, jonka jälkeen Ilana ei palannutkaan Suomeen, vaan suoraan v. 1967 Kirjat Anavimin lähellä olevaan Ma’ale Hamishan kibbutsiin.

Ilana muistaa hyvin kesäkuussa 1967 syttyneen Kuuden päivän sodan ja sen, miten heitä lohdutettiin, että he kyllä ovat turvassa, kuten olivatkin.

Kesällä 1967 Ilana palasi sitten Suomeen töihin samaan Katzin trikootehtaaseen, jossa hän oli ollut aikaisemminkin.

Mutta jälleen kävi Israel-kaipuu ylivoimaiseksi, ja Ilana tuli takaisin Israeliin samaan Ma’ale Hahamishan kibbutsiin vuosiksi 1968-1971. Se olikin sitten viimeinen kerta, kun Ilana oli kibbutsissa.

Joulukuussa 1971 Ilana palasi jälleen Suomeen ja meni tällä kertaa töihin Postipankin ravintolaan, mutta alkuvuonna 1974 Ilana koki jälleen voimakasta kutsua Israeliin, jonne hän lähti maaliskuussa 1974. Ilona vuokrasi kaksion Jerusalemista ja työskenteli siivoojana vapaaehtoistyössä.

Sitten Ilanalle tarjottiin kerrostalon rappusiivoustyötä, minkä hän otti vastaan ja meni samalla heprean kielikurssille.

Vuonna 1975 kerrostalon isäntä ehdotti, että Ilana voisi vuokrata alakerrassa vapaana olevan asunnon hänen talostaan.

Silloin alkoi keskustelu Jumalan kanssa. Ilana sanoi: ”En minä voi vuokrata näin suurta asuntoa.” Jumala sanoi: ”Tämä asunto ei ole ollenkaan liian suuri siihen tehtävään, jonka annan sinulle. Tästä tulee suomalaisten koti. Minä lähetän sinulle vuokralaiset.”

Ilana uskoi Jumalan puhetta ja muutti 1.12.1975 asuntoon, jossa häntä juuri haastattelen. Ilana jäi sitten odottamaan, keitä Jumala lähettää hänen luokseen.

Ja tulihan heitä. Ensin tuli Hertta, sitten Paula ja sen jälkeen hyvin monia muita, tällä hetkellä Riitta. Viimeksi viime keskiviikkona tapasin Jaffa-kadulla Tiinan, joka sanoi myös asuneensa Ilanan luona joitakin vuosia sitten. Tätä Jumalan antamaa majoitustyötä on nyt jatkunut yhtä menoa 43 vuotta – ja 92-vuotias Ilana jatkaa sitä edelleen.

Toimintaa on auttanut se, että Ilana sai 5.7.1998 elinikäisen viisumin Israeliin. Ilana toteaa, että kyseessä oli Jumalan ihme, jossa Jumala käytti välikappaleena Magen David Adomin johtajaa, kun Ilana oli niihin aikoihin töissä tuossa Suomen Punaista Ristiä vastaavassa järjestössä.

Asunnossa on kaksi vierashuonetta, joihin mahtuu yhteensä neljä henkilöä. Yhden yön yöpymisestä Ilana ottaa 75 sekeliä eli 17,44 euroa eli todella vähän. Jumala olikin sanonut Ilanalle, että hän ei saa tehdä tästä majoittamisesta bisnestä, vaan hän saa ottaa vain sen verran, että kulut saadaan maksetuiksi. Toisenkin ehdon Jumala laittoi eli Ilanan ei tule ottaa vuokralle pitkäaikaisia vuokralaisia, vaan hänen tulee palvella lyhytaikaisia matkalaisia.

Vuonna 1982 Jumala vaikutti Ilanassa ajatusta, että hänen täytyy ostaa tämä asunto varmistaakseen sen, että suomalaisten majoittaminen ei pääse keskeytymään esim. jos vuokraisäntä muuttuu. Rahat järjestyivät ja niin Ilana osti tämän kauniin asunnon.

Kyselen Ilanalta hänen seurakunnastaan ja käy ilmi, että Ilana käy säännöllisesti messiaanisessa Netivja-seurakunnassa, jonka pastorina on Suomessakin käynyt Joseph Shulam.

Ilana seuraa myös tiiviisti Israelin politiikkaa, koska hän näkee siinä Raamatun profetioiden täyttymystä, kuten minäkin näen.

Ilana on ollut ja on edelleen ahkera kirjoittaja, jonka asiantuntevia artikkeleita Israelista voi lukea Karmel-lehdestä.

Kuvassa Ilana Hanhijärvi Jerusalemin asuntonsa parvekkeella.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

tänään | 06:42

Raamatussa sanotaan,että Jumalan Valtakunta ei ole sanoissa, vaan Voimassa.Moskovassa kuulin 90-luvul äänen"Älkää peljätkö, minun Voimani on teidän kanssanne."

...
tänään | 06:35

Raamatusssa( Mark.16) sanotaan, että Pyhällä Hengellä täyttyneelle olisi hommiakin.Rukoilla sairaita terveeksi ja julistaa ilosanomaa kaikkeen maailmaan uskossa

...
25.05 | 15:51

Herra Sormunen.Jatkan jokaisess 'kristillisyydessä' saattaa olla monta tai yksittäisiä hengellisesti kuolleita.Tunnustuksellisten pohja on Raamatun perusteella!

...
25.05 | 15:39

Missä on sitten kehumista herra Sormunen??? Eikö eläväkin Raamatunseuraaminen saa meidät kannattamaan lasten ristimistä. Jeesuksen ja apostolien teot selviä!!!

...
Tykkäät tästä sivusta