Israel 12

Jerusalemin pitkäaikainen pormestari Teddy Kollek.
Teddy-puiston suihkulähde Jerusalemissa.

20.4.2017

Israel-raportti 53

Teddy-puisto ja Teddy Kollek

Teddy-puisto, joka tunnetaan myös nimellä Teddy Kollekin puisto, on yleinen puisto, joka sijaitsee lähellä Jerusalemin Vanhankaupungin Jaffa-porttia.

Jerusalem Foundation (Jerusalem-säätiö) rakensi puiston v. 2013 Jerusalemin pitkäaikaiselle (1965-1993) pormestarille Teddy Kollekille. Ihmiset laskivatkin leikkiä Kollekin 28 vuotta kestäneestä pormestarikaudesta, että vaikka Messiaan tulo kestäisi vielä kauankin aikaa, olisi Teddy Kollek joka tapauksessa toivottamassa hänet tervetulleeksi Jerusalemiin.

Kauniin puiston silmiinpistävin piirre on komea suihkulähde, joka purskuttaa vettä puolen tunnin välein. Siinä on lasten mukava vilvoitella. Illalla mukaan tulee vielä valo- ja musiikkishow.

Puistossa on vierailukeskus, jossa on paljon valokuvia ja mielenkiintoinen filmiesitys Teddy Kollekista. Myös puiston reunaa kiertävässä muurissa on kahdeksan tietoiskupaikkaa, joissa on Kollekin reliefi ja tietoja hänen uransa eri vaiheista.

Unkarissa v. 1911 syntynyt Kollek sai etunimekseen Theodor (josta lyhenne Teddy) sen ajan kuuluisan siionistin Theodor Herzlin mukaan. Perhe muutti Wieniin v. 1918.

Vuonna 1935, kolme vuotta ennen natsien valtaanpääsyä Itävallassa, Kollekin perhe muutti brittien hallitsemaan Palestiinaan.

Vuonna 1937 Teddy Kollek oli perustamassa Ein Gevin kibbutsia Gennesaretin järven itärannalle. Kibbutsi toimii edelleen ja sen ravintolasta voi tilata erinomaista Pyhän Pietarin kalaa.

Toisen maailmansodan aikana Kollek oli Euroopassa tiedustelutehtävissä. Kun holokaustin kauhut alkoivat paljastua, Kollek osallistui natsien miehittämissä maissa olevien juutalaisten salakuljettamiseen Englantiin.

Toisen maailmansodan jälkeen Kollek edusti Haganaa Washingtonissa, jossa hän hankki aseita ja ammuksia Israelin silloin vielä pienelle ja vastaperustetulle armeijalle.

Kollekista tuli David Ben-Gurionin läheinen ystävä, mikä johti siihen, että hänestä tuli v. 1952 pääministeri Ben-Gurionin toimiston päällikkö.

Pormestarina ollessaan Teddy Kollek kehitti Jerusalemia nykyaikaiseksi kaupungiksi varsinkin v. 1967 tapahtuneen yhdistymisen jälkeen. Kollekia sanottiinkin usein ”Jerusalemin suurimmaksi rakentajaksi sitten Herodes Suuren”.

Esimerkkeinä voisi mainita Kollekin ratkaisevan panoksen Israel-museon, Teddy-stadionin, Jerusalemin teatterin ja Jerusalemin Raamatullisen eläintarhan kehittämisessä. Teddy Kollek sanoikin kerran, että Israel tarvitsee voimakkaan armeijan, mutta myös kukoistavaa kulttuuria.

Käytännöllisesti asioihin suhtautuva Kollek halusi virkakautensa aikana hyvät suhteet myös arabeihin ja olikin lukuisissa asioissa yhteydessä eri arabiyhteisöihin.

Minulla oli kunnia tavata Teddy Kollek ensimmäisellä Israel-matkallani v. 1981, kun hän puhui  Patmos-ryhmällemme eräässä puistossa. Mieleeni on jäänyt elävästi tilanne, jolloin eräs mies alkoi huutaa: ”Lähetyssaarnaajat ulos!” Teddy Kollek lähti rivakasti miestä kohti tätä rauhoittamaan. Kollek oli suvaitsevainen ja halusi eri uskontojen edustajien elävän rauhassa Jerusalemissa – rauhan kaupungissa.

Ensimmäisessä kuvassa Teddy Kollek.

Toisessa kuvassa Teddy-puiston suihkulähde Jerusalemissa.

 

Sinivalkoista katukoristelua Jerusalemissa Itsenäisyyspäivän kunniaksi.
Israelin lippuun kietoutuneita ihmisiä Jerusalemin kaupungintalon edustalla.

19.4.2018

Israel-raportti 52

Israel 70 vuotta

Onneksi olkoon ja Jumalan siunausta Israel täyttäessäsi tänään 19.4.2018 70 vuotta!

Meidän kalenterimme mukaan Israel itsenäistyi 14.5.1948, mutta tässä maassa seurataan juutalaista kuukalenteria, joten päivä vaihtelee eri vuosina.

Olin eilen Itsenäisyyspäivän (Yom Ha'Atzmaut) aattona seuraamassa juhlintaa eri puolilla Jerusalemia. Väkeä oli aivan valtavasti liikkeellä. Monet olivat kääriytyneet sinivalkoiseen Israelin lippuun tai heillä oli päässään erilaisia hattuja tai vilkkuvia valoja. Lähes kaikilla lapsilla oli sinivalkoinen ilmapallo, joillakin melkoisen suuri.

Kadut oli myös koristeltu sinivalkoisin suikalein ja kaduilla on tavallista enemmän kaikenlaisia myyntikojuja.

Ulkoisesti itsenäisyyspäivän iloinen juhlinta on vähän kuin meidän vappu. Yksi ero toki on: täällä ei näkynyt yhtään humalaista.

Näkemisen lisäksi myös korvat saivat osansa, kun joka puolelta kuului musiikkia. Kun meni yhdestä paikasta eteenpäin, tuli jo kohta uusi musiikkilava eteen. Esim. Jaffa-katu oli täynnä eri musiikkipisteitä, joissa kuului musiikkia laidasta laitaan, niin kauniin melodista kuin hyvin rytmikästäkin.

Kaikkein vaikuttavinta oli Teddy Kollekin puistossa, jossa oli tuhansittain ihmisiä laulamassa ja tanssimassa yhdessä hyvin kauniita israelilaisia lauluja. Monilla kauempana olevilla ihmisillä oli kännykkä auki, josta he seurasivat laulun sanoja kumartaen samalla silloin tällöin Vanhankaupungin muureja kohti.

Yritin päästä käymään myös Herzl-vuorella pidetyssä vuotuisessa 12 soihdun sytyttämisjuhlassa (Israelin 12 heimon kunniaksi), jossa pääministeri Benjamin Netanyahu puhui menorasta, seitsenhaaraisesta kynttilänjalasta, Israelin uudelleensyntymisen symbolina, mutta portilla sainkin tietää, että sisään pääsevät vain 6500 juhlaan kutsun saanutta ihmistä.

Israelilla on todellakin syytä juhlimiseen, kun he saivat lähes 2000 vuoden hajaannuksen ja eri maailman maissa vietettyjen pakolaisvuosien jälkeen jälleen oman valtion, kuten Jumala oli profeettojensa kautta ilmoittanut. Esim. profeetta Hesekiel kirjoitti 2600 vuotta sitten (Hes. 36:24): ”Minä otan teidät vieraiden kansojen keskeltä, minä kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne.” Juutalaiset ovat siis palanneet omille historiallisille perintömailleen eivätkä ole varastaneet kenenkään muun maata.

Kyseessä oli suuri ihme, jota monikaan ei uskonut ikinä tapahtuvan. Lisäaihetta juhlintaan antaa se, että Israel on edelleenkin itsenäinen YK:n ja kansainvälisen yhteisön painostuksen, seitsemän sodan, kahden muslimien intifadan ja lukemattomien terrori-iskujen jälkeen.

Kun Israel itsenäistyi, maassa oli 806000 asukasta. Tänään Israelin väkiluku on 8842000 eli 10 kertaa enemmän. 42 % väestöstä eli 3,5 miljoonaa on vuoden 1948 jälkeen Israeliin muuttaneita eli alijan tehneitä juutalaisia.

Jatkukoon Israelin menestys tästä eteenkinpäin ja ennen kaikkea tulkoon hengellinen siunaus tässä maassa asuvien ihmisten ylle!

Jatkukoon myös juutalaisten ja kadonneiden Israelin heimojen paluu Israeliin, koska se on Israelin Jumalan tahto ja suunnitelma!

Kun palasin illalla myöhään raitiovaunulla majapaikkaani, näin Pisgat Ze’evissä komeita ilotulituksia. Israelissa osataan aidosti iloita omasta maasta. Kyselyjen mukaan yli 93 % israelilaisista sanoo olevansa onnellisia. Tutkimuksessa, jossa Suomi sijoittui ensimmäiseksi, Israel oli maailman 11. onnellisin maa. Suomella ja Israelilla onkin paljon yhteistä lipun väristä alkaen.

Ensimmäisessä kuvassa sinivalkoista katukoristelua Jerusalemissa Itsenäisyyspäivän kunniaksi.

Toisessa kuvassa Israelin lippuun kietoutuneita ihmisiä Jerusalemin kaupungintalon edustalla.

 

Terra Sancta King George V -kadun varrella Jerusalemissa.
Center for Conservative Judaism King George V -kadun varrella Jerusalemissa.

18.4.2018

Israel-raportti 51

Terra Sancta ja Center for Conservative Judaism

Olen kertonut monista Jerusalemin King George V –kadun tärkeistä rakennuksista, mutta kaksi on vielä jäljellä eli roomalaiskatolinen Terra Sancta (pyhä maa) –kirkko ja sen vastapäätä oleva Center for Conservative Judaism (konservatiivisen juutalaisuuden keskus).

Mutta sitä ennen voisin mainita jotain tämän merkittävän kadun historiasta. King George V –katu sai nimensä 9.12.1924 sen kunniaksi, että silloin oli kulunut seitsemän vuotta siitä, kun brittikenraali Allenby valloitti Jerusalemin turkkilaisten vallasta.

Mutta kun Israel itsenäistyi v. 1948 eikä siis ollut enää brittivallan alla, Jerusalemin kaupunginhallitus ehdotti, että brittikuningas korvattaisiin Israelin kuninkaalla ja nimeksi laitettaisiin King David –katu.

Israelin toinen presidentti Yitzhak Ben-Zvi vastusti ajatusta kiivaasti. Ben-Zvi muistutti muita johtajia siitä, että kuningas George V oli hallinnut juutalaisille suotuisan Balfourin julistuksen aikana v. 1917 ja oli ollut aina juutalaisten hyvä ystävä. Ben-Zvin puheet tehosivat, ja niin katu kantaa edelleen brittikuninkaan nimeä. Myös kuningas Daavidilla on oma katunsa toisaalla Jerusalemissa.

Mennään sitten Terra Sanctaan, joka kiinnittää ohikulkijan huomion heti sillä, että sen katolla on isokokoinen Neitsyt Marian patsas.

Alkuperäiset rakennukset, joihin kuuluu mm. italialaisen arkkitehdin Antonio Berluzzin suunnittelema Terra Sancta –korkeakoulu, pystytettiin alueelle v. 1926. Vuonna 1933 kokonaisuuteen lisättiin kappeli ja asuntoja. Fransiskaaniveljet ja –siskot hoitavat nykyään paikkaa.

Kadun toisella puolella on Center for Conservative Judaism –rakennus, jota kutsutaan myös Fuchsberg Jerusalem Centeriksi paikkaa taloudellisesti tukeneiden Jacob ja Shirley Fuchsbergien mukaan.

Vuonna 1972 perustetussa keskuksessa toimii jeshiva-koulu, synagoga ja vierasmaja, joten kaikki maailman konservatiiviset eli masortijuutalaiset ovat tervetulleita tähän vieraanvaraiseen paikkaan yöpymään, opiskelemaan ja kokemaan yhteyttä.

Saksassa 1800-luvulla syntynyt konservatiivinen juutalaisuus on juutalaisuuden yksi nykyaikaisempi suuntaus tiukan ortodoksijuutalaisuuden ja vapaamman reformijuutalaisuuden välissä. Se syntyi Saksassa 1800-luvun puolessa välissä ja levisi sieltä Yhdysvaltoihin.

Konservatiiviset juutalaiset ajattelevat, että Tooran ohjeita voidaan muokata ja niiden tulee sopeutua vallitsevaan kulttuuriin säilyttäen samalla kuitenkin juutalaisuuden perusarvot. Konservatiivit ovat halunneet maltillisia muutoksia synagogaliturgiaan, kuten tuomalla tilaisuuksiin kuoron, urut ja kansankielisen saarnan.

Käytännössä konservatiivisessa juutalaisuudessakin on erilaisia korostuksia. Jotkut ovat hyvin lähellä ortodoksijuutalaisuutta, ja jotkut taas hyvin lähellä reformijuutalaisuutta.

Center for Conservative Judaism –liikkeen nettisivu: http://www.uscj.org.il/ .

Ensimmäisessä kuvassa Terra Sancta King George V –kadun varrella Jerusalemissa.

Toisessa kuvassa Center for Conservative Judaism kadun toisella puolella.

 

 

Hechal Shlomo -museo King George V -kadun varrella Jerusalemissa.
Hechal Shlomon sisällä oleva Renanim-synagoga.

17.4.2018

Israel-raportti 50

Hechal Shlomo

Suuren synagogan vieressä King George V –kadulla on komean massiivinen Hechal Shlomo (Salomon palatsi), jossa oli ennen Israelin päärabbinaatin keskus, mutta vuodesta 1992 lähtien rakennuksessa on ollut The Jewish Heritage Center (Juutalaisen perinnön keskus) ja Jewish Art Museum (Juutalaisen taiteen museo), joka on nimetty brittiläisen lahjoittajan Sir Isaac Wolfsonin mukaan.

Rakennuksesta löytyy juutalaisia esineitä, maalauksia, holokaustimuistoja, mutta myös Italian Padovasta tänne siirretty 1700-luvun tyylin koristeellinen Renanim-synagoga, jossa juutalainen seurakunta kokoontuu edelleenkin, ja 500 hengen auditorio, jossa pidetään luentoja, seminaareja, konsertteja ja teatteriesityksiä.

Talossa on sen lisäksi joidenkin juutalaisjärjestöjen toimistoja, kuten Jewish National Fund, StandWithUs ja HonestReporting.

Vuonna 1958 valmistuneen Salomon temppeliä muistuttavan rakennuksen arkkitehtina oli sama Alexander Friedman, joka suunnitteli myös Suuren synagogan ja Jesurun-synagogan.

Hechal Shlomon nettisivu: http://www.eng.hechalshlomo.org.il/ .

Ensimmäisessä kuvassa Hechal Shlomo King George V –kadun varrella Jerusalemissa.

Toisessa kuvassa Hechal Shlomon sisällä oleva Renanim-synagoga.

 

Suuri synagoga King George V -kadun varrella Jerusalemissa.
Jerusalemin Suuri synagoga sisältä.

16.4.2018

Israel-raportti 49

Jerusalemin Suuri synagoga

Jerusalemin King George V –kadun merkkirakennusten joukossa tuli seuraavaksi vastaan vuonna 1982 valmistunut Suuri synagoga, johon mahtuu 1400 ihmistä. Uutta suurempaa synagogaa tarvittiin, koska sapattirukoilijat eivät enää mahtuneet viereisellä tontilla olevaan Hechal Shlomo –rakennukseen.

Saksalaisen arkkitehdin Alexander Friedmanin suunnitteleman ja juutalaista temppeliä muistuttavan komean rakennuksen pääsponsoriksi tuli Sir Isaac Wolfson, juutalainen hyväntekijä Britanniasta. Wolfsonien perhe pyhitti synagogan holokaustissa kuolleiden juutalaisten ja Israelin Puolustusvoimissa palvelleiden kaatuneiden sotilaiden muistolle.

Synagogan loistava arkkitehtuuri mahdollistaa esteettömän näkyvyyden ja akustisesti hyvän kuuluvuuden joka suunnasta.

Synagogan etuseinällä olevat sveitsiläisen Régine Heim-Freudenreichin tekemät kauniit lasimaalaukset kuvaavat sekä fyysistä että hengellistä todellisuutta.

Synagogassa on tilaisuuksia joka päivä, mutta eniten ihmisiä käy sapattiaamuna. Kyseessä on ortodoksijuutalaisten synagoga, joten pää tulee olla peitettynä ja miehet ja naiset istuvat synagogan eri osissa. Huippukanttorit johtavat jumalanpalveluksia vanhaan askenaasityyliin.

Synagogan erikoisuutena on tulohallissa oleva valtavan laaja mezuza-koteloiden kokoelma, joka on yksi maailman suurimpia. Ei voinut kuin hämmästellä, miten hienoja ja monenlaisia koteloita sitä onkaan tehty.

Ensimmäisessä kuvassa Jerusalemin Suuri synagoga.

Toisessa kuvassa Suuri synagoga sisältä.

Mizrachi-keskuksen rakennus King George V –kadun varrella Jerusalemissa.

15.4.2018

Israel-raportti 48

Mizrachi

Näin seuraavaksi King George V –katua kulkiessani rakennuksen, jossa luki komeasti ”The Mizrachi World Movement Center”.

Kyseessä on rabbi Yitzchak Yaakov Reinesin perustama maailmanlaajuinen Tooraan ja juutalaiseen identiteettiin perustuva uskonnollinen ja siionistinen koulutus- ja kasvatusyhteisö, jolla on monenlaista toimintaa Israelissa ja ympäri maailmaa.

Yitzchak Yaakov Reines oli ensimmäisiä rabbeja, joka tuki Theodor Herzlin siionistista liikettä (kuten William Hechler kristillisellä puolella).Kun maallinen ja poliittinen siionismi alkoi, Mizrachi oli ainoa juutalainen uskonnollinen liike, joka tuki siionistien tavoitteita.

Useimmat rabbit olivat nimittäin siionismia vastaan. Reines vastasi heidän vastaväitteisiinsä v. 1902 julkaistussa kirjassaan ”Or Hadash al Tzion” (Uusi valo Siionissa). Samana vuonna Reines järjesti Liettuan Vilnassa konferenssin, jossa Mizrachi-liike perustettiin.

Mizrachi-nimi koostuu kahdesta heprean sanasta Merkaz Ruchani (hengellinen keskus), mikä kuvaa hyvin liikkeen pyrkimystä edistää Israelin parasta Tooran eli Jumalan Lain kokonaisvaltaisen seuraamisen kautta. Mizrachin mukaan Israelin pitäisi olla kaikille juutalaisille tällainen hengellinen keskus.

Oli sitten kyse hengellisestä tai maallisesta, perinteisestä tai nykyaikaisemmasta uskosta, uskonnollisuudesta tai siionismista, uudesta tai vanhasta, kansallisesta tai yleismaailmallisesta, Israelista tai diasporasta, Mizrachi haluaa olla näiden arvojen välillä oleva silta yhdistäen ne rikkaan terveeseen hengelliseen elämään.

Liikkeen nykyisenä johtajana on rabbi Doron Perez.

Mizrachi-liikkeen nettisivu: https://mizrachi.org/ .

Kuvassa Mizrachi-keskuksen rakennus King George V –kadun varrella Jerusalemissa.

 

Googin sodan lopussa kaikki on sotatantereella tulessa.

14.4.2018

Israel-raportti 47

Kansojen suurhyökkäys Israeliin

Kirjoitin eilen iranilaisen papin uhosta Israelia vastaan. Hän ei ole ainoa, joka haluaisi tuhota Israelin. Raamatun profetioiden mukaan suurin piirtein koko maailma on lopunaikana Israelia ja Jerusalemia vastaan.

Raamattu ennustaa tämän vastustuksen johtavan useisiin sotiin Israelia vastaan. Tunnetuin niistä on Hesekielin luvuissa 38 ja 39 profetoitu Googin sota, joka kertoo Googin eli Venäjän johtaman liittokunnan hyökkäyksestä Israeliin, mikä päättyy hyökkääjien kannalta täydelliseen katastrofiin, kun itse Israelin Jumala puuttuu taisteluun taivaasta ja tuhoaa koko Googin armeijan.

Myös meidän aikamme profeetat ovat saaneet Israelin vastaisista sodista sanomia. Yksi heistä on amerikkalainen Byron Searle, joka jakoi saamansa näyn netissä 11.4.2018.

Seuraavassa on käännökseni Searlen sanomasta.

Ensin on Jumalan puhetta:

”Olen näyttänyt sinulle Damaskoksesta laukaistavat myrkyllä täytetyt ohjukset, jotka on suunnattu kansaani Israelia vastaan. Monet israelilaiset tulevat kuolemaan, jolloin Israel kostaa ja käyttää Simson-option mukaisesti ydinasetta Damaskosta vastaan, joka tuhoutuu täydellisesti (kuten Jesajan kirjan luvun 17 jae 1 ennusti jo yli 2700 vuotta sitten). Nyt sotanäyttämö on valmis.”

Kun Herra oli lopettanut puhumasta minulle, minut nostettiin näyssä maapallon yläpuolelle, josta käsin katsoin alas kohti Lähi-itää. Näin Israelin ympärillä Turkin, Syyrian, Hizbollahin, Venäjän, Iranin, Isiksen, Egyptin ja Libyan lippuja. Ne olivat kaikki marssimassa kohti Israelia.

Näin nämä valtavat armeijat, niiden sotilaat, tankit, tykit, kuljetusajoneuvot, lentokoneet ja helikopterit.  Oli kuin suuri valtameri olisi liikkunut erämaassa. Tuli sellainen vaikutelma, että tätä armeijaa ei voi mikään pysäyttää.

Sen jälkeen näin, miten tuhansia raketteja alettiin ampua Israeliin. Mutta yhtäkkiä huomasin, että raketit tulivat kuin hulluiksi ja muuttivat suuntaansa alkaenkin pudota hyökkäävän armeijan päälle. Näin samalla suuren punaisen hevosen ja ratsastajan (kuvaa sotaa) eräällä Pohjois-Israelin vuorella.

Sitten näin valtavan kirkkaan sokaisevan välähdyksen ja kuulin korviahuumaavaa jyrinää.

Yhtäkkiä sota loppui. Näin, että hyökkäävän armeijan sotilaat olivat kuolleet, lentokoneet ja helikopterit olivat syöksyneet maahan, sotilaallinen toiminta oli lakannut ja kaikki oli tulessa.

Loppuosa hyökkäävästä armeijasta, joka oli ollut vähän kauempana, kääntyi ja palasi omiin kotimaihinsa.

Lopussa näin Israelin lipun liehuvan uusilla Israelin valtaamilla alueilla.

Jouko Pihon kommenti:

Näin tulee tapahtumaan, kuten Raamattu ja meidän aikamme näkijät ovat profetoineet. Ensin tulee Syyrian, Iranin ja Hizbollahin kemiallisten aseiden hyökkäys Israeliin, johon Israel vastaa ydiniskulla Damaskokseen, joka tuhoutuu täysin eikä sitä lueta enää kaupunkien joukkoon, kuten Jes. 17:1 sanoo.

Sen jälkeen tulee Venäjän johtaman suuren koalition hyökkäys Israelia vastaan, Raamatussa mainittu Googin sota, joka tulee päättymään hyökkäysarmeijan täydelliseen tuhoon, koska itse Israelin Jumala osallistuu taisteluun taivaasta. Vain kauempana olleet armeijan rippeet pääsevät palaamaan kotimaihinsa, joissa he kertovat näkemästään valtavasta Jumalan ihmeestä Hesekiel 38:23 sanoin: ”Ne tietävät silloin, että minä olen Herra.”

Sodan jälkeen Israel laajenee suuresti itään, etelään ja pohjoiseen. Syntyy Suur-Israel, joka onkin tarpeen, koska Israeliin muuttaa koko ajan lisää ihmisiä kaikkialta maailmasta, erityisesti 10 Israelin kadonneen heimon jäseniä, jotka ovat löytäneet israelilaisen identiteettinsä.

Kuva: Googin sodan lopussa kaikki on sotatantereella tulessa.

 

Iranilainen Ajatolla Khatami uhkaa Israelia Haifan ja Tel Avivin tuholla.

13.4.2018

Israel-raportti 46

Iranilainen pappi: Hizbollah tuhoaa Haifan ja Tel Avivin

Jerusalem Post raportoi 7.4.2018, että iranilainen pappismies Ajatolla Seyed Ahmad Khatami uhkasi viikko sitten 6.4.2018 pitämässään perjantaisaarnassaan, että Hizbollah tulee muuttamaan ohjuksillaan Haifan ja Tel Avivin aavekaupungeiksi. Khatami sanoi myös, että koko Israel tullaan tuhoamaan 25 seuraavan vuoden aikana, ellei jo sitä ennen.

Khatamin uhoava puhe oli vastaus Israelin Puolustusvoimien operaatiojohtajan kenraalimajuri Nitzan Alonin Armeijan radiossa antamaan lausuntoon, että tänä vuonna on suuri vaara, että konflikti Hizbollahin kanssa kasvaa sodaksi, vaikka kumpikaan osapuoli ei sitä välttämättä halua, mutta niin kuitenkin käy, koska tilanne pahenee kaiken aikaa.

Psalmin 83:3-5 profetia alkaa olla lähellä toteutumistaan: ”Sinun vihollisesi riehuvat, nostavat uhitelleen päätään. He punovat juonia omaa kansaasi (Israelia) vastaan, vehkeilevät sinun suojattiesi (israelilaisten) pään menoksi. He sanovat: ´Me tuhoamme heidät! Tehdään loppu koko kansasta, niin että Israelin nimikin unohtuu!´”

Hizbollahilla on tällä hetkellä 150 000 ohjuksen asearsenaali. Se ei tule kuitenkaan riittämään, koska Herra Sebaot on Israelin turvana.

Sen sijaan että Haifa ja Tel Aviv tuhoutuisivat, Raamatun profetioiden mukaan sekä Jordanian pääkaupunki Amman että Syyrian pääkaupunki Damaskos hävitetään täydellisesti.

Profeetta Jesaja ennusti Damaskoksesta näin (Jes. 17:1): ”Damaskos ei enää ole kaupunki, siitä on tullut rauniokasa.” Kyseessä on todennäköisesti Israelin turvautuminen Simson-optioon eli atomipommin käyttöön, jolloin Israel tuhoaisi itsepuolustuksekseen ydinaseilla koko Damaskoksen kaupungin.

Ja profeetta Jeremia ennusti Ammanista näin (Jer. 49:2): ”Aika tulee, sanoo Herra, jolloin minä kohotan sotahuudon ammonilaisten Rabbaa (=Amman) vastaan. Se tulee autioksi rauniokummuksi, sen tytärkaupungit palavat tuhkaksi. Silloin Israel saa takaisin perintömaansa, joka siltä valloitettiin, sanoo Herra.”

Näin tulee käymään. Seuraavan sodan jälkeen Israel laajenee suuresti itään entisille Ruubenin, Gadin ja Manassen heimomaille, jotka sijaitsivat aikoinaan Jordan-joen itäpuolella nykyisen Jordanian alueella. Ne ovat Israelin perintömaata, jonka Israel tulee saamaan takaisin.

Lähde: http://www.jpost.com/Middle-East/Iran-News/Senior-Iranian-cleric-Hezbollah-will-destroy-Haifa-and-Tel-Aviv-549075

 

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

Isäinmaan ystävä | Vastaa 13.04.2018 19.33

Toivossa on hyvä elää, että Israel saisi raamatussa mainitut ja menettämänsä alueet takaisin. Toinen maailmansota taas näytti ydinaseiden tuhovoiman kauheuden.

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

14.12 | 13:34

Raamatussa Sef.3:9-20 kerrotaan Jumalan valinnasta ja Jerusalemista.Jumala valitsee nöyrät,köyhät jotka turvaavat Herran nimeen,he saavat asua pyhällä vuorella.

...
14.12 | 10:46

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jerusalemin_kolmas_temppeli

...
13.12 | 12:40

Eilen Uusi Suomi poisti Laura Huhtasaaren kirjoitusoikeuden. Meneillään on täysi vaino.

...
13.12 | 12:38

FT, VTT Jukka Hankamäki sanoi osuvasti että sananvapaus on yksilön vapausoikeus, ei valtion taikka median rajoitusoikeus. Uusi Suomi poisti hänet heti (!).

...
Tykkäät tästä sivusta