Israel 2

Teksti

7.1.2016 

Jouko Pihon Israel-raportti 138

Viidennen Jerusalemin matkani 12. kohde oli Daavidin sukuhautojen lähellä sijaitseva Meyuhasin talo.

Nimi tulee teurastaja Meyuhasista, joka oli ensimmäisten juutalaisten uudisasukkaiden joukossa, jotka alkoivat rakentaa taloja Jerusalemin Vanhankaupungin muurien ulkopuolelle.

Sefardijuutalaisten jälkeläinen Rahamim Nathan Meyuhas sai nimittäin tarpeekseen Vanhankaupungin ahtaudesta ja osti v. 1873 maata ja rakensi kotinsa Daavidin kaupungin eteläosaan.

Meyuhas sanoi perheelleen: ”Me perustamme nyt kodin Siiloan kylään lähelle kaupunkia. Elämme siellä ja saamme valoa ja ilmaa. Me emme juo enää huonoa vesisäiliön vettä emmekä syö varastoituja vihanneksia, koska lähteen tuoreet vedet ovat vetemme ja me syömme omin käsin kasvattamiamme kasviksia.”

Kuten jo edellisessä raportissani kerroin, paroni Edmond de Rotschild osti v. 1913 laajoja maa-alueita Daavidin kaupungista arkeologisia kaivauksia varten. Samalla Rotschild osti myös Meyuhasin talon.

Vuonna 1991 juutalaisia perheitä palasi asumaan Meyuhasin talossa ja muualla Daavidin kaupungissa.

Tällä hetkellä Daavidin kaupungissa asuu 60 juutalaisperhettä. Saman verran alueella asuu myös arabeja, sekä muslimeja että kristittyjä.

Myös Meyuhasin talo on saanut osansa arabien ja juutalaisten välisestä konfliktista. Elokuussa 2014 arabiterroristit heittivät Molotovin cocktailin Meyuhasin taloon. Hyökkäyksessä 45-vuotias juutalaismies sai ensimmäisen ja toisen luokan palovammoja.

Kuvassa Meyuhasin talo.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

tänään | 07:04

En tosiaankaan pilkkaa,vaan näin unta ja uni oli todentuntuinen.Jumala puhuu toisinaan jopa unessa ihmisille, mutta eivät kaikki unet ole Jumalan johdatusta.

...
13.10 | 17:23

Anne K. kirjoitatko pilkkaavassa mielessä vai oletko tosissasi? Jos tosissaan niin pakko kysyä oletko ihan kunnossa?

...
13.10 | 06:36

Näin myös unen jossa olin viinikellarissa ja minulta kysyttiin siellä mikä hinta olisi oikea maistamalleni viinille, ja vastasin kysyjälle "71 euroa pullo."

...
13.10 | 06:23

Näin eilen unen, jossa minulle tuotiin nuuhkittavaksi pieni hajuvesi ja pullon kyljessä luki Leijona.Haistoin oikeasti Leijonan tuoksua ja se oli hyvä tuoksu.

...
Tykkäät tästä sivusta