Israel 2

Teksti

5.1.2016 

Jouko Pihon Israel-raportti 136

Viidennen Jerusalemin matkani kymmenes kohde oli Daavidin kaupungin alapuolella oleva salainen tunneliverkosto, jonka kanaanilaiset rakensivat aikoinaan alempana sijaitsevalle Giihonin lähteelle, joka oli muinaisen Jerusalemin elintärkeä juomaveden tuottaja. Lähde piti jättää kaupunginmuurien ulkopuolelle, koska muutoin muuri olisi pitänyt ulottaa laakson pohjalle asti, mikä olisi ollut puolustuksellisesti huono ratkaisu.

Niinpä tunneli kaiverrettiin kallion sisään, koska sekä lähteen että tunnelin olemassaolo pyrittiin salaamaan vihollisilta.

Juuri tätä salaista tunnelia myöten onnistui Daavidin aikoinaan tunkeutua jebusilaisten kaupunkiin sen valloittaen.

Paikan löysi ensimmäisenä englantilainen tutkija Charles Warren v. 1867, jonka vuoksi salaista tunnelijärjestelmää kutsutaan myös nimellä Warrenin kuilu. Varsinaisesti itse kuilu on tunnelin loppupäässä oleva 13-metrinen pudotus lähteelle.

Jonkin matkan päässä tunnelia reitti haarautuu ja matkailijan on päätettävä, jatkaako hän eteenpäin pitkin kuningas Hiskian 600-luvulla eKr. rakennuttamaa Hiskian tunnelia vai valitseeko hän Kanaanilaistunnelin.

Minulle valinta oli helppo, koska 533 metriä pitkässä ja pimeässä Hiskian tunnelissa on 70 cm vettä, kun taas 115 metriä pitkä Kanaanilaistunneli on valaistu ja kuiva. Hiskian tunneliin menijöille suositellaan taskulamppua ja veden kestäviä kenkiä mukaan. Minulla ei ollut kumpaakaan, joten lähdin talsimaan pitkin Kanaanilaistunnelia.

Molempien tunneleiden kohdalla suositellaan, että suljetun paikan kammoiset, raskaana olevat naiset ja terveysongelmista kärsivät ihmiset eivät menisi niihin ollenkaan. Klaustorofobia saattaisi tosiaan yllättää, jos sellaiseen on taipumusta, koska esim. Kanaanilaistunnelin kapein kohta on vain 40 cm ja Hiskian tunnelissa 60 cm.

Hiskian tunneli vie suoraan Siiloan lammikolle, mutta Kanaanilaistunnelin jälkeen on jäljellä pieni kävelyreitti samalle altaalle. Matkan varrella on Daavidin sukuhautoja ja Meyuhaksen talo, joista teen erillisen raportin.

Siiloan lammikko on mainittu Uudessa testamentissa kerran, kun Jeesus kehotti parantamaansa sokeaa miestä menemään ja peseytymään Siiloan lammikossa.

Kuvassa Kanaanilaistunneli.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

15.08 | 09:40

Enarsson kertoo videossaan 13 min. kohdalla sanoneensa tammikuussa että Ruotsissa palaa ja savun haju jo tuntuu.

...
14.08 | 21:52

Israelissa homma hoidettaisiin niin että syyllisten ja heidän perheidensä kodit tuhottaisiin. Göteborgissa se olisi kerrostalojen pillaroimista maan tasalle.

...
14.08 | 21:41

Erikoista että Ruotsin massiivisia tuhopolttoja ei pidetä terroritekoina. Ihme jos poliisi/armeija ei ryhdy (vieläkään) voimatoimiin. Akkojen touhua.

...
11.08 | 01:16

Rukoukseni on Isä meidän Joka on Taivaassa.... Ei minulta mitään puutu. U

...
Tykkäät tästä sivusta