Israel 2

Teksti

29.12.2015

Jouko Pihon Israel-raportti 129

Viidennen Jerusalemin matkani kolmas kohde oli Vanhankaupungin muslimikortteleihin johtava Herodeksen portti, jonka nimi on arabiaksi ja hepreaksi Kukkien portti, mikä viittaa portin päällä oleviin kukkakuvioihin.

Ristiretkeläiset luulivat portin läheisyydessä sijainnutta isompaa taloa Herodes Antipaksen palatsiksi, josta väärinkäsityksestä portti sai nimensä Herodeksen portti.

Herodeksen portti on Vanhankaupungin pohjoisin portti. Pohjoinen kaupunginmuuri oli puolustuksellisesti kaupungin heikoin kohta, jonka takia ristiretkeläiset Godfrey de Bouillonin johdolla tunkeutuivat juuri täältä Jerusalemiin v. 1099.

Herodeksen portti on melko vaatimattoman näköinen moniin muihin Vanhankaupungin portteihin verrattuna. Portti rakennettiinkin myöhään, vasta v. 1875, paikalla aiemmin olleen pienen sivuportin tilalle.

Israelilaiset arkeologit tekivät kaivauksia Herodeksen portin idän puoleisella alueella vuosina 1998-2004. Alueilta löydettiin yhdeksän eri arkeologista kerrostumaa rauta-ajasta turkkilaiseen aikaan.

Kuvassa Herodeksen portti.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

15.10 | 09:00

Jatkoa. KR 33 / 38 kääntää perkeen ja saatanan pienellä alkukirjaimella esim. Ilm. 20 luvussa.

...
15.10 | 08:54

Jatkoa. Kun KR 33 / 38 on yleensä pidetty alkutekstille USKOLLISENA, niin on outoa, mistä on tullut tämä tarve kirjoittaa perkele jne. isolla? Vs. perkeleeltä.

...
15.10 | 08:48

Ei saatanan nimen pienellä kirjoittaminen ole minulta kannanotto muuhun. Kirkko - Raamattu 33 / 38 näkyy kääntävän pienellä perkeleen ja saatanan.

...
14.10 | 15:22

Hei, mitä luulet viedäänkö meiltä myös kohtuullisen halpa vesi, mikä loppaus on taas menossa, millä ne huiputtaa nyt ihmisiä joilla on vesi osuuskunnan osuus.?

...
Tykkäät tästä sivusta