Israel 2

Teksti

25.12.2015

Jouko Pihon Israel-raportti 125

Haifan matkani seitsemäs kohde oli ”Seven laws for seventy nations” –liikkeen maailmankeskus Haifassa. Liikkeen synagoga sijaitsee saksalaissiirtokunnan alueella Ben-Gurion Bulevardin varrella.

Liikkeen perustaja oli Rebbeksi ja kuningas Messiaaksi kutsuttu Menachem Schneerson, joka syntyi Ukrainassa v. 1902 ja kuoli Yhdysvalloissa v. 1994. Schneerson oli yksi 1900-luvun vaikutusvaltaisimpia juutalaisia johtajia.

Rebbe on hasidijuutalaisen lahkon ylin johtaja sekä arvostettu opettaja ja neuvonantaja. Sana rebbe on jiddišinkielinen muunnos hepreankielisestä sanasta rabbi. Kullakin hasidisella lahkolla on oma rebbensä. Rebben virka periytyy usein isältä pojalle.

Schneersonin dynastian nimi on Chabad Lubavitch. Schneersonista tuli lahkon seitsemäs rebbe edellisen johtajan, Schneersonin apen, kuoltua. Scneerson oli tehtävään vastahakoinen, mutta suostui lopulta vuoden kuluttua.

Schneerson perusti ympäri maailmaa 3000 laitosta, kuten lastentarhoja, kouluja, synagogia, huumevieroituskeskuksia ja vammaisten hoitokoteja. Schneerson sanoi usein, että hänen päämääränsä oli tehdä maailmasta parempi paikka, jossa ei olisi kärsimystä.

Neroksi kutsuttu Schneerson oli hyvin lahjakas puhuen useita kieliä kuten englantia, jiddishiä, hepreaa, ranskaa, saksaa, italiaa ja venäjää. Schneerson otti vastaan ihmisiä kahdesti viikossa ja puhui heidän kanssaan usein aamuyöhön asti mistä tahansa antaen neuvoja sekä maallisissa että hengellisissä asioissa.

Schneerson ei katsonut ihmisen asemaan, joten kerran hänen täytyi kieltäytyä presidentti John F. Kennedyn tapaamispyynnöstä, koska hän oli luvannut jo aiemmin tavata tavallisia ihmisiä. Joku toinen olisi siinä tilanteessa rukannut kalenterin uusiksi, mutta ei Schneerson.

Liike puhuu Talmudissa mainituista seitsemästä laista, jotka liittyvät Raamatussa (1. Moos. 9) kerrottuun Jumalan liittoon Nooan kanssa. Näitä sääntöjä noudattamalla kaikki maailman ihmiset, kuuluivat he mihin uskontokuntaan tahansa, voisivat elää sovussa ja rauhassa keskenään. Lait ovat:

1. Meidät on luotu Jumalan kuvaksi; kunnioita Jumalaa äläkä palvele epäjumalia.

2. Ole varovainen sanoissasi: älä kiroa Jumalan nimeä.

3. Elämä on lahja, jota pitää kunnioittaa: älä tapa.

4. Kunnioita avioliittoa ja perhettä yhteiskunnan perustana; älä tee aviorikosta.

5. Kunnioita toisten omaisuutta: älä varasta.

6. Jokaisella luodulla on sielu, ole hyväntahtoinen kaikkea elävää kohtaan; älä syö elävän eläimen jäsentä.

7. Valvo näiden lakien toteutumista; perusta oikeusjärjestelmä jakamaan oikeutta.

Mooseksen liitto syntyi noin 700 vuotta jälkeenpäin, jolloin koko Toora käskyineen annettiin Israelin kansalle. Juutalaisuuden mukaan nämä kaksi eri liittoa eivät ole eriarvoisessa asemassa keskenään, toisin sanoen juutalainen ei ole pelastuksen suhteen etuoikeutetummassa asemassa. Ei-juutalaisen ei siis tarvitse kääntyä juutalaiseksi tullakseen pelastetuksi, vaan seitsemän Nooan Liiton lain noudattaminen on riittävä ohje oikeamielisen tien kulkemiseen.

Liike jopa sanoo, että yksi hyvä teko voi kallistaa vaa’an ja tuoda lopullisen lunastuksen, josta Schneerson oli unelmoinut jo lapsesta lähtien.

Tähän on todettava, että mitkään ihmisten hyvät teot eivät riitä pelastukseen eivätkä lunastukseen. Juutalaisilla ja esim. juuri tällä seitsemän Nooan lain liikkeellä on kova tarve korostaa ihmisen tekoja ja uskoa niiden pelastavaan voimaan. Uuden testamentin mukaan kaikki meidän parhaimmatkin tekomme ovat kuitenkin täysin riittämättömiä vanhurskaan Jumalan edessä, jonka vuoksi meidän ainoa toivomme on Jumalan armo ja pelastus Jeesuksen, Jumalan uhrikaritsan, veren ansion kautta.

Schneerson puhui innokkaasti tulevan Messiaan tulosta, mistä häntä myös arvosteltiin. Jotkut hänen kannattajistaan pitävät Schneersonia itseään Messiaana, kuten ottamastani kuvasta näkyy. Tässä toteutuu Jeesuksen 2000 vuotta sitten sanoma profetia, että lopunaikana tulee ilmestymään monia vääriä messiaita.

Liikkeen nettisivut: http://www.7for70.com/

Kuvassa Seitsemän Nooan lain liikkeen maailmankeskus Haifassa. Oven oikealla puolella kuva Schneersonista.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

10.12 | 22:03

Kyllä siltä tuntuu.

...
10.12 | 21:21

Asuuko Jeesus sydämessäsi?

...
09.12 | 16:51

Jatkoa. Pääministerin ilmoitus Suomen 2 valtion mallin tukemisesta tuo meille Jumalan tuomiot. Kukaan ei nouse Israelia vastaan, ilman tuomiota.

...
09.12 | 16:45

Näin juuri MUORI VAIN. Pääministeri julisti eduskunnassa, että " Suomi on 2 valtion kannalla. " TS. SUOMI HALUAA RIISTÄÄ ISRAELILTA, SEN OMIA ALUEITA.

...
Tykkäät tästä sivusta