Israel 2

Teksti

23.12.2015

Jouko Pihon Israel-raportti 123

Haifan matkani viides kohde oli Israelin Kansallinen Merimuseo, jonka sopiikin hyvin olla merikaupunki Haifassa. Merimuseo on kivenheiton päässä, Allenby 198, edellisen raporttini Salaisen maahanmuuton ja merivoimien museosta.

Merimuseon ensimmäinen johtaja Aryeh Ben-Eli perusti museon v. 1953 omien yksityiskokoelmiensa pohjalta Haifan sataman merimiesten kotiin. Nykyiseen paikkaansa museo muutti v. 1972.

”5000 vuotta merenkulkua” –näyttely kertoo laivojen rakentamisesta muinaisen Egyptin papyrusveneistä Kreikan ja löytöretkiajan kehittyneempiin aluksiin.

Laivojen ja merielämän, jopa merirosvouden, esittelyn lisäksi museossa on esillä myös karttoja sekä veden alta löytyneitä arkeologisia esineitä, kuten rahoja, sinettejä, ankkureita ja saviastioita. Monet upeat maalaukset elävöittävät merihistorian kuvausta.

Museossa on tavattoman paljon eri aikojen laivoista tehtyjä upeita pienoismalleja, mutta yksi huvitti minua tuttuudellaan aika lailla, nimittäin v. 1990 Helsingin Kvarner Masa-Yardsin telakalla valmistunut Carnival Cruise Linesin tilaama risteilyalus Fantasy, jonka kylkeen presidentinrouva Tellervo Koivisto poksautti 1.3.1990 samppanjapullon nimenannon merkiksi.

Kuvassa Haifan Merimuseon sisäänkäynti.

Laitan erilliseen aloitukseen kuvan risteilyalus Fantasyn pienoismallista.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

tänään | 04:40

Näinpä Reijo, ei niitä uudestisyntimisiä koeta isossa porukassa, paljon on vaan sanoja, muttei tekoja, eivätkä myöskään turhat koreilut ja vitsit mitä monesti k

...
eilen | 10:47

Vain harva löytää polun ikuiseen elämään. Mitä suurempi seurakunta, sen todennäköisempää, etteivät ole näitä harvoja.

...
eilen | 10:38

Nyt tälläkin viikolla on pääsiäinen, tänään, ja sitten Happamattoman leivän juhla. Nämä ovat Hänen juhlansa. Mutta seurakunta viettää katolisten keksintöjä.

...
eilen | 10:28

Olet oikeassa. Mutta perussyy siihen, ettei rukouksiin tule vastauksia, on ettei noudateta Luojamme lakia. Lain noudattaminen on rakkauden määritelmä.

...
Tykkäät tästä sivusta