Israel 2

Teksti

22.12.2015 

Jouko Pihon Israel-raportti 122

Haifan matkani neljäs kohde oli v. 1969 avattu ja Israelin Puolustusministeriön ylläpitämä Salaisen maahanmuuton ja merivoimien museo Karmel-vuoren juurella.

Pettymyksekseni en päässyt kuitenkaan museoon sisälle, koska siellä oli käynnissä remontti. Museo avautuu uudelleen tammikuussa 2016.

Näin kuitenkin museon pihalla olevia tykkejä ja sota-aluksia, kuten ohjusvene INS Mivtachin ja sukellusvene INS Galin sekä ”Af-Al-Pi-Chen” –nimisen Toisen maailmansodan aikaisen maihinnousualuksen, jonka britit kaappasivat v. 1947 ja käännyttivät 434 juutalaista Kyprokselle.

”Af-Al-Pi-Chen” on harvoja säilyneitä aluksia niistä 116 laivasta kalastustroolareista sota-aluksiin, jotka yrittivät tuoda maahan 122419 natsien vainoista selvinnyttä juutalaista pakolaista. Laivaa oltiin jo myymässä romuksi v. 1962, kun vanhempi laivastoupseeri Yosef Almog esti sen tajuttuaan aluksen suuren historiallisen arvon.

Salainen maahanmuutto kertoo juutalaisten pyrkimyksestä päästä Britannian hallinnoimaan Palestiinaan vuosina 1933-1948 Hitlerin valtaanpääsyn jälkeen Israelin valtion syntymiseen asti v. 1948. Maahanmuutosta tuli salainen, koska arabeja pelkäävät britit estivät ja rajoittivat maahantuloa suuresti.

Leon Uriksen tunnettu kirja Exodus ja siitä v. 1960 tehty menestyselokuva kuvaavat juuri näitä vaikeita aikoja. Museon näyttely kertoo rohkeudesta ja oveluudesta, jota maahanmuuttajat joutuivat käyttämään sekä monista traagisista kohtaloista. Kaikki eivät selvinneet hengissä ja monet hukkuivat laivojen upottua.

Jälkeen päin ajatellen Britannian politiikka tuntuu käsittämättömältä, kun he estivät holokaustin kauhuista hengissä selviytyneitä juutalaispakolaisia pääsemästä Palestiinaan ja sulloivat heitä Kyproksen ja Mauritiuksen leireille tai käännyttivät heitä takaisin Eurooppaan, kuten Exodus-laivan 4530 juutalaista palautettiin Saksaan, josta he olivat juuri paenneet.

Koska salainen maahanmuutto tapahtui pääasiassa laivoilla, on luonnollista, että tähän samaan museoon on liitetty myös katsaus Israelin merivoimien historiaan aina Yom Kippur –sotaan asti v. 1973.

Kuvassa Salaisen maahanmuuton ja merivoimien museon sisäänkäynti ja taustalla ”Af-Al-Pi-Chen” –laiva.

Laitan erilliseen aloituksen kuvan museon pihalla olevasta sukellusveneestä ja ohjusveneestä.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

eilen | 16:34

karpatson palaa valtaan

...
21.08 | 00:18

Sipilä, Orpo, Risikko ym. eivät ole uskaltaneet laittaa rajoja kiinni suvakkien vihan pelossa. Hallitus ei takuulla nauti kansan luottamusta, eikä eduskuntakaan

...
21.08 | 00:15

On hirvittävää että islam on suomalaisen politiikan ja valtapelin pelinappula henkilökohtaisten etujen ja poliittisten voimasuhteiden taistelussa.

...
20.08 | 10:39

Kyllä se siltä vaikuttaa, niin kovin se leiri yrittää kampittaa Trumpia, keinoja kaihtamatta. Outoa käytöstä ex-presidentiltä.

...
Tykkäät tästä sivusta