Israel 2

Teksti

 

Jouko Pihon Israel-raportti 109


Kun tulin Israeliin 23.8.2015, oli ensimmäinen kosketuskohtani uuteen maahan Ben Gurionin lentokenttä, mutta toinen oli 18 kilometrin päässä oleva Tel Aviv, jota ehdin nähdä hiukan taksin ja bussin ikkunoista.


Tein 16.11.2015 varsinaisen yhden päivän tutustumismatkan Tel Aviviin ja sen esikaupunkiin Jaffaan. Kaupungin virallinen nimi onkin Tel Aviv-Jaffa.


Tel Avivin perustaminen tapahtui v. 1909 vanhan rannikkokaupungin Jaffan pohjoispuolella Välimeren rannalla, kun joukko ihmisiä kokoontui suorittamaan erikoista arvontaa, jossa 66 juutalaista perhettä sai kukin maapalasen, jolle piti rakentaa talo.


Näiden pioneerien tarkoituksena oli rakentaa hiekkadyyneille moderni eurooppalaistyylinen kaupunki, jonka nimeksi laitettiin toiveikkaasti Tel Aviv, Kevään Kukkula.


Tel Avivista on kasvanut sadassa vuodessa Israelin suurin kaupunki, jonka alueella asuu 3,4 miljoonaa asukasta. Itse Tel Avivissa on vain 400 000 asukasta, mutta käytännössä suur-Tel Aviv, jonka lähellä ovat itsenäiset kunnat Ramat Gan, Givatayim, Bnei Brak ja Herzliya, on yksi yhtenäinen metropolialue.


Pilvenpiirtäjiä täynnä olevalla Tel Avivilla on monia lisänimiä, kuten ”Iso Appelsiini”, joka on viittaus New Yorkiin, ”Valkoinen kaupunki” monien vaaleapintaisten Bauhaus-tyylisten funkkisrakennusten takia ja ”Kaupunki, joka ei koskaan nuku” Tel Avivin vilkkaan yöelämän johdosta, johon kuuluu valitettavasti myös vahva homokulttuuri, mitä ilmentää varsinkin vuosittain kesäkuussa järjestettävä Pride-kulkue, johon osallistuu yli 100 000 ihmistä.


En nähnyt missään muualla Israelissa homoja, mutta Tel Avivissa homoja ja varsinkin kovailmeisiä lesboja näkyi runsaasti. Erään asunnon parvekkeelta näkyi kaksi sateenkaarilippua ikää kuin toitottaen kaikille ohikulkijoille, että täällä asuu kaksi homoa. Tuli mieleen Raamatun sana ”Heidän kunnianaan on heidän häpeänsä”.


Matkailijalle Tel Aviv tarjoaa paljon, koska se on rantakaupunki, mutta samalla oikea kaupunki bulevardeineen, ostoskeskuksineen ja Israelin parhaine hotelleineen ja ravintoloineen. Myös museo- ja kulttuuritarjonta on korkeaa tasoa.


Tel Avivissa ei vain huvitella ja nautita kulttuurista, vaan tehdään myös kovasti töitä. Tel Aviv on Israelin tärkein teollisuus-, kauppa- ja liikennekeskus, jossa sijaitsee yli puolet Israelin teollisuuslaitoksista. Merkittävimmät teollisuusvalmisteet ovat tekstiilit, vaatteet, elintarvikkeet (muun muassa sokeri ja sitrushedelmät), tupakka, erilaiset kemialliset valmisteet kuten hajuvedet, huonekalut sekä metalli-, sähkö- ja informaatioteknologia-alan tarvikkeet. Tel Avivin jalokivihiomot kuuluvat alallaan maailman tunnetuimpiin ja maailman suurin timanttipörssi sijaitsee lähellä olevassa Ramat Ganissa.


Tel Avivissa tehtiin toukokuussa 1948 historiaa, kun David Ben-Gurion julisti Tel Avivissa Israelin itsenäiseksi valtioksi.


Suurin osa maailman valtioista, myös Suomi, pitää suurlähetystönsä Tel Avivissa, vaikka Jerusalem on Israelin pääkaupunki. Tämä on mielestäni väärin, koska jokainen maa saa tietysti itse päättää sen, mikä on sen pääkaupunki.


Tel Avivin tunnetuin urheiluseura on Maccabi Tel-Aviv, jonka koripallo- ja jalkapallojoukkueet ovat menestyneet kansainvälisestikin hyvin.

 

Kuvassa Tel Avivin keskustaa Rotschild Bulevardilla. Taustalla näkyy v. 1965 valmistunut Shalom-torni, joka oli pitkään Lähi-idän korkein rakennus.


Laitan erilliseen aloitukseen kuvan sateenkaarilipuista.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

15.10 | 09:00

Jatkoa. KR 33 / 38 kääntää perkeen ja saatanan pienellä alkukirjaimella esim. Ilm. 20 luvussa.

...
15.10 | 08:54

Jatkoa. Kun KR 33 / 38 on yleensä pidetty alkutekstille USKOLLISENA, niin on outoa, mistä on tullut tämä tarve kirjoittaa perkele jne. isolla? Vs. perkeleeltä.

...
15.10 | 08:48

Ei saatanan nimen pienellä kirjoittaminen ole minulta kannanotto muuhun. Kirkko - Raamattu 33 / 38 näkyy kääntävän pienellä perkeleen ja saatanan.

...
14.10 | 15:22

Hei, mitä luulet viedäänkö meiltä myös kohtuullisen halpa vesi, mikä loppaus on taas menossa, millä ne huiputtaa nyt ihmisiä joilla on vesi osuuskunnan osuus.?

...
Tykkäät tästä sivusta