Israel 2

Teksti

17.11.2015

Jouko Pihon Israel-raportti 87

Kolmannen Jerusalem-matkani viimeinen kohde jo päivän hämärtyessä oli n. 600 metriä pitkä Via Dolorosa (tuskien tie) tai Via Crucis (ristintie), joka on perimätiedon mukaan se reitti, jota pitkin Jeesus vietiin ristiinnaulittavaksi. Tiestä on ollut eri käsityksiä vuosisatojen aikana, mutta nykyinen reitti on ollut käytössä jo 1700-luvulta lähtien.

Via Dolorosa on myös kadunnimi. Tuskien tie kulkee muslimikorttelin läpi pitkin Stefanuksen portilta alkavaa Via Dolorosa –katua, mutta osittain myös muilla kaduilla. Kun Jerusalemin Vanhankaupungin kadunnimet on käännetty hepreaksi, arabiaksi ja englanniksi, on tämän kadun nimi kaikilla kielillä latinankielinen Via Dolorosa.

Joka perjantaina roomalaiskatolinen kulkue vaeltaa fransiskaanimunkkien johdolla pitkin Via Dolorosaa usein myös niin, että osallistujat ovat pukeutuneet Jeesuksen ajan vaatteisiin ja tarvikkeisiin. Roomalaisia sotilaita esittävillä henkilöillä voi olla esim. muovikypärä päässään ja yllään punainen viitta. Näytökset ovat amatöörien tekemiä, mutta välillä voi nähdä myös ammattimaisia esityksiä. Pääsiäisen aikaan Via Dolorosa on sitten aivan täynnä ristisaattokulkueeseen osallistuvia kristittyjä.

Reitin varrella on 14 ristin asemaa, joista osa on kirkoissa ja osa kadun varrella. Viisi viimeistä asemaa ovat kristittyjen korttelissa Pyhän haudan kirkossa.

Tässä asemat:

1. Pilatus tuomitsee Jeesuksen kuolemaan.

2. Jeesus saa ristin kannettavakseen.

3. Jeesus kaatuu ensimmäisen kerran.

4. Jeesus kohtaa äitinsä.

5. Simon Kyreneläinen auttaa Jeesusta kantamaan ristiä.

6. Veronika pyyhkii Jeesuksen kasvot.

7. Jeesus kaatuu toisen kerran.

8. Jeesus lohduttaa itkeviä naisia.

9. Jeesus kaatuu kolmannen kerran.

10. Jeesus riisutaan.

11. Ristiinnaulitseminen.

12. Jeesus kuolee.

13. Jeesus otetaan alas ristiltä.

14. Jeesus laitetaan hautaan.

Kuvassa Via Dolorosa –katu Jerusalemin Vanhassakaupungissa.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

19.02 | 22:28

Onpas se salainen salaseura, kun minä en tiedä sellaisesta mitään.

...
18.02 | 20:31

Helluntaiseurakunnassa profetiassa Pyhä Henki sanoi minulle erään naisen kautta 80-luvulla;"Minä olen avannut sinulle oven, eikä kukaan voi sitä ovea sulkea."

...
18.02 | 20:11

Suomen ei pitäisi sotkeutua Ukrainan asioihin,vaan pysyä niistä erillään.Suomi ei voi auttaa koko Eurooppaa sen historian havinan värittämissä elinkaariepisodis

...
18.02 | 14:20

Rukoustaistelu infran ja terveyspalvelujen yltiöyksityistämistä vastaan.

...
Tykkäät tästä sivusta