Israel 2

Teksti

4.11.2015

Jouko Pihon Israel-raportti 74

Toisen Jerusalemin matkani kuudes kohde oli Jerusalemin länsilaidan kukkulalla oleva Herzl-vuori, jonne sionismin isä Theodor Herzl on haudattu. Samaan kauniiseen ja rauhalliseen puistoon on haudattu myös kaikki Israelin pääministerit Ben-Gurionia lukuun ottamatta sekä muita Israelin historian merkkihenkilöitä. Tämän takia tätä kansallista muistomerkkiä kutsutaan myös nimellä Muistovuori.

Heti sisäänkäynnin vasemmalla puolella on Herzlin elämäntyötä valottava museo. Kun noustaan ylös kukkulan korkeimmalle kohdalle, tullaan Herzlin haudalle, joka on yksinkertainen kivipaasi, jossa on Herzlin nimi hepreaksi.

Juutalaisen perinteen mukaan kuolleille voi osoittaa kunnioitusta asettamalla kiven hautapaaden päälle. Minäkin tein niin, koska arvostan Theodor Herzlin visionääristä pioneerityötä suuresti. Oikealla laidassa on minun laittamani kivi, jonka poimin lähistöltä.

Theodor Herzl (1860-1904) oli itävalta-unkarilainen toimittaja ja nykyaikaisen sionismin luoja.

Saksankielinen Herzl ei nuoruudessaan välittänyt lainkaan juutalaisuudesta eikä hän osannut hepreaa. Hän osti jouluisin joulukuusen eikä hän antanut ympärileikata poikaansa.

Muutos tapahtui v. 1881, jolloin Herzl kuuli Venäjän pogromeista eli juutalaisvainoista. Uutinen teki Herzliin suuren vaikutuksen, ja hän alkoi kiinnostua juutalaisten asemasta.

Herzliin vaikutti paljon myös Dreyfusin tapaus, jossa tätä Ranskan juutalaista kapteenia syytettiin väärennettyjen todisteiden avulla sotasalaisuuksien välittämisestä saksalaisille.

Dreyfusin oikeudenkäynti lisäsi huomattavasti juutalaisvastaista antisemitismiä Euroopassa.

Vuonna 1896 Herzl julkaisi kuuluisan kirjansa Der Judenstaat (Juutalaisvaltio), joka toi Herzlille suurta mainetta varsinkin juutalaisten parissa. Herzlistä tuli sionismin suurimpia puolustajia.

Herzlin ja sionismin ydinajatus on se, että juutalaiset eivät ole turvassa missään maailman maassa, jonka takia juutalaiset tarvitsevat oman kansallisen kodin, oman juutalaisvaltion.

Herzl kävi puhumassa juutalaisvaltion perustamisesta Euroopan juutalaisille muun muassa Istanbulissa, Sofiassa ja Lontoossa.

Herzl alkoi myös suunnitella voimien yhdistämistä ja hänen aloitteestaan pidettiin Sveitsin Baselissa v. 1897 ensimmäinen Sionistinen kongressi, jonka puheenjohtajaksi hänet valittiin.

Samana vuonna Herzl perusti Sionistisen Maailmanjärjestön, jonka puheenjohtajana hän toimi.

Vuonna 1898 Herzl aloitti neuvottelut eri tahojen kanssa juutalaisvaltion perustamisesta. Vuonna 1901 Herzl pyysi Palestiinan silloiselta hallitsijalta Turkin sulttaanilta Palestiinaa juutalaisten kotimaaksi, mutta sulttaani ei suostunut.

Sen jälkeen Herzl yritti saada Englannilta apua. Britit kysyivät Egyptiltä, voisivatko sionistit perustaa Siinaille juutalaisvaltion, mutta Egypti ei myöntynyt ajatukseen, minkä jälkeen britit ehdottivat sionisteille, että nämä perustaisivat juutalaisvaltion Itä-Afrikan Ugandaan.

Kuudennessa sionistikongressissa keskusteltiin brittien Itä-Afrikka –tarjouksesta, mutta se hylättiin, minkä jälkeen sionistit asettivat valtionsa tavoitteeksi vain Palestiinan eli historiallisesti juutalaisille yli 3000 vuotta kuuluneen Israelin maan alueen.

Herzl kuoli sydänkohtaukseen 44-vuotiaana vuonna 1904. Hänet haudattiin Döblingin hautausmaalle Wienissä.

Herzlin näky ja toive juutalaisvaltion perustamisesta toteutui 44 vuotta hänen kuolemansa jälkeen, kun Israelin valtio perustettiin toukokuussa 1948. Vuotta myöhemmin eli v. 1949 Theodor Herzl sai viimeisen lepopaikkansa Jerusalemin Herzl-kukkulalla. Näkijä saapui viimeinkin näkyjensä maahan.

Kuvassa Herzlin hautapaasi Jerusalemissa.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

24.06 | 23:19

Vastaan Mikamille, että ei tarkoita.

...
24.06 | 18:42

Ei niitä asioita tarvitse hyväsyä, joita Halla-Aho on tehnyt itse elämässään. Puolueeseen liittyminen on eri asia ja vapaaehtoista.

...
24.06 | 14:52

Halla-aho on asiakysymyksissä pätevä.Tarkoittaako kuitenkin sitä, että liittymällä puolueeseen, hyväksyy toimet mitä hän on tehnyt yksityiselämässään, oikeinko?

...
24.06 | 00:53

Sipilä on eksyneen salaseurakansan eksytetty...

...
Tykkäät tästä sivusta