Israel 2

Teksti

2.10.2015


Jouko Pihon Israel-raportti 41

Gennesaretinjärven ympärikierrokseni neljäs kohde oli v. 1933 rakennettu Pyhän Pietarin primaatin kirkko, joka on rakennettu osittain 300-luvun kirkon raunioiden päälle.

Primaatti tarkoittaa sitä, että Pietarista tuli Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen kristittyjen johtaja.

Johanneksen evankeliumissa (21:1-18) kerrotaan, että Jeesus kysyi kolme kertaa, rakastaako Pietari Jeesusta, ja käski tätä ruokkimaan ja kaitsemaan muita lampaita eli uskovia. Kolme kysymystä johtuivat siitä, että Pietari oli aiemmin kieltänyt ylipapin pihamaan hiilivalkealla kolme kertaa edes tuntevansa Jeesusta.

Pyhän Pietarin primaatin kirkossa on kivi, jolla tämän keskustelun uskotaan käydyn. Täällä Pietarista tuli ensimmäinen vertaistensa joukossa (primus inter pares), mihin katolisen kirkon paaviusajattelu perustuu. Katoliset uskovat, että Pietari oli ensimmäinen paavi.

Kirkon ulkoportaat johtivat aiemmin suoraan Gennesaretinjärven veteen, mutta viime vuosina järven vedenpinta on laskenut niin paljon (mikä on huolestuttavaa), että veteen on nyt matkaa n. 30 metriä.

Kirkossa kerrotaan kahden Pietarin seuraajan eli paavin käynnistä täällä: paavi Paavali VI v. 1964 ja paavi Johannes Paavali II v. 2000. Kirkon pronssiovet on omistettu heidän kunniakseen.

Paikka on kaunis ja rauhallinen. Voi hyvin kuvitella Jeesuksen kävelleen ylösnousemuksensa jälkeen tuossa muutaman metrin päässä ja paistaneen hiilloksella oppilailleen kaloja ja leipää, kuten Johannes evankeliumissaan kertoo. Kiveä, jolla ateriointi tapahtui, kutsutaan nimellä Mensa Christi eli Kristuksen pöytä.

Kuvassa Pyhän Pietarin primaatin kirkko, kivikalliota ja Gennesaretinjärvi.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

17.01 | 04:54

Paras vitsi olikin 70-luvulla jalostamon vieressä, kun äiti sanoi lapsilleen "Menkääs siitä pihalle ulos raittiiseen ilmaan."

...
17.01 | 04:36

Yöllä ilmestynyt valo huoneeseeni oli kuitenkin yliluonnolista mitä on vaikea selittää.Mutta pelkoa siinä ei ollut,vaan rauha ja tutrvallisuus.Enkelit liikkuvat

...
17.01 | 04:33

Asuimme aivan öljynjalostamon vieressä 70-luvulla, ja siihen aikaan myrkkyjä oli paljo, koska laki ei niitä rajoittanut ja hengitimme siis paljon kovia aineita.

...
16.01 | 11:15

Kaikki, mitä haluaisit ihmisten tekevän teille, tehkää se heille.
Vastaa vihaan rakkaudella, välinpitämättömyyteen välittämällä,
panetteluun kehumalla. Johdatus

...
Tykkäät tästä sivusta