Israel 2

Teksti

Jouko Pihon Israel-raportti 37


Gennesaretinjärven kierroksen toisena kohteena minulla oli Autuuksien vuori (Mount of the Beatitudes), jonne on v. 1938 rakennettu Benito Mussolinin käskystä paikallisesta basalttikivestä kahdeksankulmion muotoinen fransiskaanikirkko. Rakentajana oli Pyhän maan kirkkoihin erikoistunut italialainen Antonio Barluzzi.


Kirkko on kaunis ja sen ympärillä oleva puisto fransiskaaninunnien hyvin hoitama, rauhallinen ja hiljentymiseen kutsuva.


Kristillisen tradition mukaan Jeesus puhui kuuluisan Vuorisaarnansa (Matt. 5-7) juuri tällä Gennesaretinjärven luoteisrannan vuorella. Ennen kovaäänislaitteiden keksimistä Jeesus käytti luonnon omaa tekniikkaa puhuessaan suurille ihmisjoukoille milloin veneestä ja toisinaan vuorelta alaspäin, koska molemmissa tapauksissa ääni kantaa paremmin ja auttaa ihmisiä kuulemaan puheen kauempaakin.


Jeesus puhui monia eri asioita, mutta Vuorisaarnan alussa olevat yhdeksän autuaaksi julistamista ovat ehkä tunnetuin osa Jeesuksen opetuksista. Näin Jeesuksen opetuslapsi Leevi eli Matteus kirjoitti tapahtumasta.

Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:


Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset: he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.


Kuvassa Vuorisaarnan kirkko.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

eilen | 16:34

karpatson palaa valtaan

...
21.08 | 00:18

Sipilä, Orpo, Risikko ym. eivät ole uskaltaneet laittaa rajoja kiinni suvakkien vihan pelossa. Hallitus ei takuulla nauti kansan luottamusta, eikä eduskuntakaan

...
21.08 | 00:15

On hirvittävää että islam on suomalaisen politiikan ja valtapelin pelinappula henkilökohtaisten etujen ja poliittisten voimasuhteiden taistelussa.

...
20.08 | 10:39

Kyllä se siltä vaikuttaa, niin kovin se leiri yrittää kampittaa Trumpia, keinoja kaihtamatta. Outoa käytöstä ex-presidentiltä.

...
Tykkäät tästä sivusta