Israel 2

Teksti

18.9.2015

Jouko Pihon Israel-raportti 27

Tapasin tänään 18.9. Tiberiaan keskustassa Tuomas, Suvi, Tiia, Maria ja Martta Leväsen, kun he palauttivat vuokraamansa auton Tiberiakseen. Tuomas ja Suvi ovat Piikkiössä asuvia nettituttuja, mutta nyt näimme ensimmäistä kertaa.

Leväset tulivat Israeliin muutama päivä sitten ja majoittuivat Beit She’aniin, joka on 60 kilometriä Tiberiaasta etelään oleva 17000 asukkaan pikkukaupunki.

On ollut aika haasteellista olla ulkomailla kolmen lapsen kanssa, joista kaksi nuorinta ovat hyvin nuoria eli Maria on kaksi vuotta ja Martta seitsemän kuukautta, mutta kaikesta on aina selvitty.

Suvi keskittyykin lähinnä lastenhoitoon, kun taas Tuomas jatkaa täällä sitä, mitä hän teki Suomessakin eli kääntää Raamattua arameasta suomeksi. Nyt on meneillään Apostolien tekojen käännöstyö. Sen lisäksi Tuomas käy jatkuvia keskusteluja synagogan miesten kanssa tuoden heille esille heidän omien Kirjoitustensa pohjalta, kuka Messias on. Tuomas näyttääkin aivan rabbilta mustissa housuissaan, valkoisessa paidassaan ja mustassa lierihatussaan.

Synagogassa käydessään Tuomas on oppinut, että siellä ollaan hyvin tarkkoja kokouskäyttäytymisen suhteen. Sääntöjä on vaikka kuinka paljon, mutta mainitsen tässä niistä kolme. Synagogaan ei saa tulla likaisissa vaatteissa, koska se on epäkunnioittavaa. Synagogasta ei saa myöhästyä, koska se on epäkunnioittavaa muita kohtaan. On parempi, ettei tule ollenkaan kuin että saapuu myöhästyneenä. Synagogassa ei saa istua jalat ristissä, koska se on epäkunnioittavaa.

Leväset aikovat olla Israelissa ainakin pari kuukautta, mutta Tuomaksen puheista sai sen kuvan, että he voisivat olla Israelissa pitempäänkin, koska Tuomas kokee, että hänen työnsä on Suomessa tehty ja käännöstyötä voi tehdä Israelissakin.

Kysyin Tuomakselta, onko hänellä jotain sanomaa, jonka hän haluaisi jakaa tuhansien lukijoitteni kanssa. Tuomas vastasi: ”Elämässä ei kannata tehdä mitään sellaista, mitä ei voi tehdä täysillä.”

Kun kysyin, tuleeko juutalaisten keskuuteen hengellistä herätystä ennen Messiaan tuloa, Tuomas viittasi Matt. 23:39 raamatunpaikkaan: ”Minä sanon teille; että te ette minua tästedes näe ennen kuin sanotte: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!’” Vastaus on siis kyllä.

Kuvassa Levästen perhekunta Tiberiaan keskustassa.

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

eilen | 16:34

karpatson palaa valtaan

...
21.08 | 00:18

Sipilä, Orpo, Risikko ym. eivät ole uskaltaneet laittaa rajoja kiinni suvakkien vihan pelossa. Hallitus ei takuulla nauti kansan luottamusta, eikä eduskuntakaan

...
21.08 | 00:15

On hirvittävää että islam on suomalaisen politiikan ja valtapelin pelinappula henkilökohtaisten etujen ja poliittisten voimasuhteiden taistelussa.

...
20.08 | 10:39

Kyllä se siltä vaikuttaa, niin kovin se leiri yrittää kampittaa Trumpia, keinoja kaihtamatta. Outoa käytöstä ex-presidentiltä.

...
Tykkäät tästä sivusta