Siniristin Liitto 2

Jussi Parviainen ja Jouko Piho Turun Kirjamessuilla 6.10.2018.

7.10.2018

Siniristin Liitto Turun Kirjamessuilla sunnuntaina

Tänään 7.10.2018 oli Turun Kirjamessujen viimeinen päivä, joka olikin kaikkein huonoin. Kirjoja ei mennyt kaupaksi yhtään ja kortteja kertyi vain 13.

Kustannusyhtiö Savukeitaan Juha Hytösen kanssa tein sentään vaihtokaupat, kun hän valitsi minulta kolme kirjaa ja minä vastaavasti kolme heidän kirjaansa.

Olin tänään kahdestaan Waltteri Jokisen kanssa, joka myös ihmetteli ihmisten nihkeyttä ja totesikin, että ovat taitaneet kaikki isänmaalliset jäädä tänään kotiin.

Sen sijaan oli paljon ihmisiä, joille jo sana ”isänmaallinen” tuntui olevan kuin kirosana. Eräskin mies tokaisi, että on liian sinistä eli liian isänmaallista. Kuitenkaan me emme ole mitään hurraaisänmaallisia emmekä kiihkokansallismielisiä, vaan tavallisia ja maltillisia omaa maataan rakastavia Suomen kansalaisia.

Mieleeni tulikin, että Suomessa tarvitaan uusi kansallinen herääminen 1880-luvun tyyliin. Ja kun samanaikaisesti Suomessa syttyy myös hengellinen herätys, niin Suomi tulee kokemaan koko kansaa ravisuttavan uskonnolliskansallisen heräämisen ajan.

Lisäksi tänään oli hyvin paljon epäpoliittisia ihmisiä, jotka eivät halua olla missään tekemisissä politiikan kanssa. Nukkuvien puolue oli siis hyvin edustettuna messuilla.

Vaikka tämä päivä ei ollutkaan kovin hyvä, niin olen kokonaisuutena tyytyväinen Turun Kirjamessujen tapahtumiin. Saimme kuitenkin kokoon yhteensä 72 korttia, joten Siniristin Liitolla on tällä hetkellä koossa 597 kannattajakorttia.

Olen iloinen myös monista mielenkiintoisista kontakteista ja tapaamisista, joita kaikkia en ole edes raportoinut näissä pikku tiedotuksissani.

Olisin laittanut oheen kuvan tämän päivän työntekijöistä osastollani eli minusta ja Waltteri Jokisesta, mutta kamerani on jotenkin jumittunut enkä voi käyttää päivällä otettua kuvaa. Sen sijaan tilalla on kuva eilisestä tapaamisestani Jussi Parviaisen kanssa.

Siniristin Liitto Turun Kirjamessuilla 6.10.2018. Vas. Seija Pajatie, Esa Ajanti, Jouko Piho, Waltteri Jokinen ja Tuomas Levänen.

6.10.2018

Siniristin Liitto Turun Kirjamessuilla lauantaina

Tämä lauantaipäivä Turun Kirjamessuilla oli todella hyvä. Tosin kirjojani ei mennyt kuin neljä, mutta saimme 38 kannattajakorttia kerätyksi, joten Siniristin Liitolla on nyt koossa 584 korttia.

Tänään olivat mukana auttamassa Waltteri Jokinen koko päivän sekä osan aikaa Esa Ajanti, Seija Pajatie ja Tuomas Levänen.

Päivän aikana oli myös useita mielenkiintoisia tapaamisia ja keskusteluja, joista päällimmäisenä oli tietysti presidentti Sauli Niinistön pysähtyminen osastomme kohdalla. Kerroin Niinistölle kirjoistani ja uudesta puoluehankkeesta, josta kuullessaan presidentti myhäili myönteisesti. Kuvaa ei kuitenkaan voinut ottaa, minkä ymmärrän, koska puolueiden yläpuolella oleva presidentti ei voi leimautua minkään puolueen kannattajaksi. Pois lähtiessään Sauli Niinistö sanoi mielenkiintoisesti: ”Palataan!” Se oli kuin profetia. Tiedän, että näin tapahtuu.

Osastolla käväisi myös arkkipiispa Tapio Luoma, jolle esittelin kirjojani ja puoluehanketta.

Päivän pisimmät ja syvällisimmät keskustelut kävin osastollamme käyneen näytelmäkirjailija, käsikirjoittaja, dramaturgi, ohjaaja, näyttelijä ja tuottaja Jussi Parviaisen kanssa. Puhuimme lähinnä hengellisistä asioista, hengen merkityksestä ja Jumalan olemassaolosta. Jussi osti yhden kirjani ja sovimme tapaamisesta paremmalla ajalla, asia, jota olen odottanut jo pitkään, koska olen kokenut, että me olemme samalla aaltopituudella.

Yksi yllättävimmistä tapaamisista oli Alex Anttila, joka sanoi olevansa se mies, joka pyysi minulta muutama vuosi sitten lupaa siihen, että tekemääni laulua ”Only in my dream” saadaan laulaa erään ravintolassa tapahtuneen musiikkitapahtumaan lopussa. Suostuin tietysti ja olen nähnyt tilaisuudesta tehdyn videon, jossa yleisö laulaa Suomen euroviisukarsintaan tekemääni laulua.

Tänään tuli sitten kyllä luntakin tupaan. Yksi hyvin nuori mies sanoi minulle, että minä en ole sivistynyt, kun en ole samaa mieltä hänen kanssaan. Toinen vähän vanhempi mies totesi, että häneltä ei liikene meille kuin myötähäpeää. Ja kolmas mies sanoi: ”Minulla on teille ehdotus: menkää meren rantaan, hukuttautukaa ja häipykää pois Suomesta!”

No, ei se mitään. Kyllä maailmaan mielipiteitä mahtuu. Jokainen tekee sitten tiliä aikanaan sanoistaan.

Mutta kaiken kaikkiaan tämä lauantaipäivä oli varsin antoisa ja monella tapaa mielenkiintoinen. Kiitos Jumalalle!

Kuvassa vas. Seija Pajatie, Esa Ajanti, Jouko Piho, Waltteri Jokinen ja Tuomas Levänen.

Turun Kirjamessuilla 5.10.2018 vas. Jouko Piho, Suvi Levänen, Tuomas Levänen, Waltteri Jokinen ja Tuula Hiltunen.

5.10.2018

Siniristin Liitto Turun Kirjamessuilla perjantaina

Ensimmäinen kirjamessupäivä Turussa ei mennyt ihan odotusten mukaan. Kirjoja meni yllättävän vähän eli vain kaksi myytyä kirjaa Ihmeellinen Israel 3 ja Puhuttelevia raamatunkohtia.

Sen lisäksi vaihdoin kirjoja Sami Sundströmin kanssa niin, että minä sain Samilta hänen runokirjansa ”Elämän juoksuhaudoissa” ja annoin hänelle kirjani Profetioita 2.

Vaihdoin kirjoja myös Luther-divaria pitävän Hannu Halosen kanssa niin, että minä sain John R. Stephensonin kirjan ”Eskatologia” ja Hannu sai kirjani ”Lopunaika” ja ”Ihmeellinen Israel”.

Siniristin Liiton kannattajakortteja kertyi 21, mikä ei ole hyvä eikä huono tulos vaan keskitasoa. Koska posti oli tuonut kotiini Loviisaan kaksi korttia, on Siniristin Liiton kannattajakorttien kokonaismäärä tällä hetkellä 546.

Mukana auttamassa olivat Waltteri Jokinen koko päivän sekä osan aikaa Tuula Hiltunen sekä Suvi ja Tuomas Levänen.

Kuvassa vas. Jouko Piho, Suvi Levänen, Tuomas Levänen, Waltteri Jokinen ja Tuula Hiltunen.

Neos ja Siniristin Liitto Turun Kirjamessuilla v. 2018. Messuosastoa rakentamassa Jouko Piho ja Sanna Suinila.
Neoksen ja Siniristin Liiton osasto Turun Kirjamessuilla v. 2018.

4.10.2018

Siniristin Liitto Turun Kirjamessuilla

Olen mukana näytteilleasettajana Turun Kirjamessuilla 5.-7.10.2018. Esittelen ja myyn kirjoittamiani ja toiminimeni Neoksen kustantamia kirjojani, joita on tällä hetkellä 11.

Useita avustajia on lupautunut tulemaan mukaan auttamaan.

Kerromme samalla Siniristin Liitosta ja koetamme saada paljon kannattajakortteja puoluehankkeellemme.

Messut pidetään Turun Messukeskuksessa, Messukentänk. 9-13 perjantaina ja lauantaina 10-18 ja sunnuntaina 10-17. Neoksen osasto löytyy B-hallista paikasta B 67.

Olin tänään rakentamassa osastoa yhdessä turkulaisen Sanna Suinilan kanssa, joka olikin erittäin hyvä ja tehokas apuri.

Tervetuloa Turun Kirjamessuille tekemään kirjakauppoja, täyttämään kannattajakorttia tai muutoin vain tervehtimään meitä!

Ylemmässä kuvassa Jouko Piho ja Sanna Suinila, kun osaston rakentaminen on vielä kesken.

Alemmassa kuvassa Neoksen ja Siniristin Liiton osasto on valmis.

3.10.2018

Olen Turun Kirjamessuilla 5.-7.10.2018

Olen näytteilleasettajana Turun Kirjamessuilla 5.-7.10.2018. Kirjamessut ovat auki perjantaina ja lauantaina klo 10-18 ja sunnuntaina klo 10-17.

Paikka on Turun Messukeskus, Messukentänkatu 9-13.

Minulla on oma osasto, joka on tällä kertaa pöytäpaikka B-hallissa paikka B 67. Nimenä on Neos/Jouko Piho.

Esittelen ja myyn 11 kirjaani sekä kerään samalla kannattajakortteja Siniristin Liitolle.

Mukaan on lupautunut useita avustajia.

Tervetuloa osastolleni tekemään kirjakauppoja, täyttämään kannattajakorttia tai muutoin vain tervehtimään meitä!

Kuvassa Siniristin Liitto 2.10.2018 Espoon Leppävaarassa. Vas. Jouko Piho ja Anne Löytönen.

2.10.2018

Siniristin Liitto Espoon Leppävaarassa

Olin tänään 2.10.2018 Siniristin Liiton teltan kanssa kannattajakortteja keräämässä Espoon Leppävaarassa kauppakeskus Sellon edustalla Ratsutorilla.

Anne Löytönen Kyyjärveltä oli auttamassa ja hän olikin varsinainen tehopakkaus.

Emme kuitenkaan päässeet huipputulokseen, koska paikka oli huono sen takia, että se olikin hyvin kiireisten ihmisten läpikulkutori, ja sen takia, että suurin piirtein joka neljäs ohikulkija oli maahanmuuttaja, joista suurin osa ei ole Suomen kansalaisia, mitä kortin täyttäminen edellyttää.

Saimme kuitenkin kokoon 22 korttia ja kun Anne toi mukanaan Keski-Suomesta keräämänsä 17 korttia, oli päivän kokonaissaldo 39 korttia. Siniristin Liitolla on tällä hetkellä koossa 515 kannattajakorttia.

Tämän päivän erikoisuus oli se, että kolme Turkista ja Syyriasta kotoisin olevaa maahanmuuttajaa täytti kortin. He olivat hyvin huolestuneita liian avoimien rajojen vaaroista ja kannattivat täysin maahanmuuttopolitikkamme linjauksia.

Olen tästä iloinen, koska olen koko ajan ajatellut, että meidän tulee saada joukkoomme paljon ahkeria, työtä tekeviä ja maahamme hyvin sopeutuneita maahanmuuttajia. He ovat meidän kanssamme samassa rintamassa laitonta elintasopakolaisuutta ja radikaalin islamin leviämistä vastaan.

Kuvassa Siniristin Liitto 2.10.2018 Espoon Leppävaarassa. Vas. Jouko Piho ja Anne Löytönen.

1.10.2018

Siniristin Liiton tori- ja markkinakiertue
 
Ti. 2.10.2018 klo 11-18 Espoon Leppävaaran Ratsutori.
Pe. 5.10.2018 klo 10-18 Turun Kirjamessut.
La. 6.10.2018 klo 10-18 Turun Kirjamessut.
Su. 7.10.2018 klo 10-17 Turun Kirjamessut.
Pe. 12.10.2018 klo 12-18 Turun kävelykatu.
La. 13.10.2018 klo 9-15 Turun kävelykatu.
La. 20.10.2018 klo 9-14 Porin Kauppatori.
Su. 21.10.2018 klo 10-16 Lohjan Suurmarkkinat.
To. 25.10.2018 klo 10-20 Helsingin Kirjamessut.
Pe. 26.10.2018 klo 10-20 Helsingin Kirjamessut.
La. 27.10.2018 klo 10-20 Helsingin Kirjamessut.
Su. 28.10.2018 klo 10-18 Helsingin Kirjamessut.
La. 3.11.2018 Kymen suurmarkkinat Kotka.
Su. 4.11.2018 Kymen suurmarkkinat Kotka.
La. 10.11.2018 klo 9-14 Lappeenranta. Kauppatori.
La. 17.11.2018 Pohjalaiset suurmarkkinat Seinäjoki.
Su. 18.11.2018 Pohjalaiset suurmarkkinat Seinäjoki.
La. 24.11.2018 Savolaiset suurmarkkinat Kuopio. Kuopio-halli.
Su. 25.11.2018 Savolaiset suurmarkkinat Kuopio. Kuopio-halli.
La. 1.12.2018 klo 8-14 Porvoon Kauppatori.
La. 8.12.2018 Areenan joulumarkkinat Joensuu.
Su. 9.12.2018 Areenan joulumarkkinat Joensuu.
Siniristin Liitto Hämeenlinnan torilla 29.9.2018. Vas. Timo Könönen ja Jouko Piho.

29.9.2018

Siniristin Liitto Hämeenlinnassa

Olin tänään 29.9.2018 Siniristin Liiton teltan kanssa kannattajakortteja keräämässä Hämeenlinnan torilla.

Mukana olivat Timo Könönen Janakkalasta aamusta alkaen sekä Vesa Porkola Hämeenlinnasta parisen tuntia iltapäivällä.

Mukana oli myös enimmäistä kertaa A-stand -teline, jossa on tiivistettynä Siniristin Liiton arvot ja tavoitteet sekä selitys siitä, että olemme keräämässä kannattajakortteja.

Ihmisiä ei liikkunut torilla runsaasti, mutta kuitenkin sen verran, että saimme kokoon 18 korttia. Siniristin Liitolla on nyt koossa yhteensä 467 kannattajakorttia.

Ihmisten vähyyden lisäksi myös henkinen vastustus oli Hämeenlinnassa kovempaa kuin missään muualla tähän asti. Oli kivikovia ateisteja ja agnostikkoja sekä todella paljon kaiken toivonsa menettäneitä ihmisiä, jotka eivät enää usko politiikan mahdollisuuksiin eivätkä yhteenkään puolueeseen. Osa heistä sanoi jopa, että he eivät enää äänestäkään, koska mitään ei ole enää tehtävissä.

Oli siinä olemista vihaisten syytösten ryöpytessä niskaan yrittäen vakuuttaa, että me olemme toisenlainen ja moraalinen puolue. Kukaan ei usko eikä kuuntele. Kaikki nykyisten puolueiden ja poliitikkojen väärinteot kohdistetaan armotta myös meihin, vaikka olemme vasta aloittamassa poliittista taivalta. Ajatus kulkee vain itsepintaisesti, että kyllä te olette samanlaisia roistoja kuin kaikki muutkin, koska toisenlaisia ei vain voi olla.

Onneksi oli sitten ne 18, jotka uskoivat meihin ja halusivat täyttää kortin innokkaasti.

Tein jälleen myös vaihtokaupan, kun ostin eräältä torimyyjältä hänen leipomansa mustikkapiirakan (maistui muuten tosi hyvältä) ja hän täytti kannattajakortin.

Sen voisin vielä mainita lopuksi, että hämmästyin, kun eräs nainen sanoi kuulleensa meistä radiossa. Ihmettelin, koska Siniristin Liitto ei ole vielä ollut mukana missään radio-ohjelmassa. Mutta kävikin ilmi, että kyseessä oli Yle Suomen paikallinen Hämeenlinnan lähetys, joka oli mainostanut Siniristin Liiton toritapahtumaa ilmeisesti Hämeen Sanomiin lähettämäni puffijutun perusteella, minkä jutun kyseinen lehti julkaisi viime tiistaina.

Kun olimme jo purkamassa telttaa, Timo sanoi yhtäkkiä, että mehän unohdimme ottaa valokuvia. Päätin silloin, että otetaan kuvat kuitenkin kesken purkuhomman ja vaikka Vesa Porkola oli ehtinyt jo lähteä pois.

Kuvassa vas.Timo Könönen ja Jouko Piho Hämeenlinnan torilla 29.9.2018.

26.9.2018

Siniristin Liiton haastattelu Nykysuomessa

https://www.nykysuomi.com/2018/09/26/haastattelussa-uuden-kansallismielisen-puoluehankkeen-karkimiehet-mika-erottaa-siniristin-liiton-ja-perussuomalaiset .

26.9.2018

Siniristin Liitto Espoon Leppävaarassa

Olen Siniristin Liiton teltan kanssa kannattajakortteja keräämässä tiistaina 2.10.2018 klo 11-18 Espoossa Leppävaaran Sellon edustalla Ratsutorilla, Leppävaarank. 3.

Tervetuloa käymään teltalla tervehtimässä meitä ja täyttämässä kannattajakorttia, jos et ole sitä vielä tehnyt!

Ilmoita minulle, jos voit tulla teltalle auttamaan korttien keräämisessä vaikka osaksikin aikaa.

Halukkaat voivat myös ostaa teltalla Jouko Pihon kirjoja.

24.9.2018

Extrauutiset esitteli Siniristin Liittoa

http://www.extrauutiset.com/?p=2711 .

24.9.2018

Siniristin Liitto Hämeenlinnassa

Olen Siniristin Liiton teltan kanssa keräämässä kannattajakortteja Hämeenlinnan torilla lauantaina 29.9.2018 klo 9-15.

Tervetuloa käymään teltalla tervehtimässä meitä ja täyttämässä kannattajakorttia, jos et ole sitä vielä tehnyt!

Ilmoita minulle, jos voit tulla teltalle auttamaan korttien keräämisessä vaikka osaksikin aikaa.

Vas. Veli-Matti Mars, Jouko Piho ja heitä haastatteleva Nykysuomi-lehden päätoimittaja Petri Perta 23.9.2018 Tuusulan Hyrylässä Keski-Uudenmaan Suurmarkkinoilla.

23.9.2018

Siniristin Liitto Tuusulassa

Olin tänään 23.9.2018 teltan kanssa keräämässä kannattajakortteja Hyrylän torilla Tuusulassa, jossa pidettävillä Keski-Uudenmaan Suurmarkkinoilla oli runsaasti väkeä ja sääkin oli mitä parhain eli mukavaa pilvipoutaa.

Olin yksin, mutta Veli-Matti Mars pääsi auttamaan pariksi tunniksi puolen päivän aikaan. Veli-Matti onkin erittäin tehokas korttien kerääjä. Niinpä saimme koko päivän saaliiksi lopulta peräti 45 korttia, mikä on uusi ennätys. Tällä hetkellä Siniristin Liitolla on koossa 447 kannattajakorttia.

Sen lisäksi Mikko Reijola oli auttamassa sekä teltan pystytyksessä aamulla että teltan purkuhommissa iltapäivällä. Mikko teki jälleen myös videostriimin suoralähetyksenä, joka on kuunneltavissa osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=kzR8AKWejgs .

Myös Nykysuomi-nettilehden päätoimittaja Petri Perta tuli paikalle ja teki meistä videohaastattelun.

Kerronpa kolmesta erikoisemmasta tilanteesta. Eräs mies tuli kertomaan siitä, että monet puolueet ovat jättäneet nimestään pois ruotsinkielisen osan. Laitoin miehelle käteen Siniristin Liiton ruotsinkielisen ohjelman, jolloin mies täytti kortin heti.

Toisessa tapauksessa eräs mies empi kortin täyttämistä, mutta huomattuani ristin hänen kaulassaan kerroin, että Siniristin Liitto kannattaa kristillisiä arvoja ja mukana on paljon uskovia. Silloin mies täytti kortin.

Kolmas tilanne oli se, kun eräs mies Janakkalasta tuli sanomaan minulle, että hän oli ollut minun Riihimäellä kolme vuotta sitten pitämässäni hengellisessä kokouksessa. Eilen hän oli mennyt Hyvinkään Suurmarkkinoille täyttääkseen kortin siellä, mutta koska minä olin poistunut huonon sään takia paikalta, mies tuli tänään Tuusulaan voidakseen täyttää kannattajakortin siellä.

Kuvassa vas. Veli-Matti Mars, Jouko Piho ja heitä haastatteleva Nykysuomi-lehden toimittaja 23.9.2018 Tuusulan Hyrylässä Keski-Uudenmaan Suurmarkkinoilla.

Jouko Piho tällä kertaa yksin Vantaan Korson Maalaismarkkinoilla 16.9.2018

16.9.2018

Siniristin Liitto Vantaalla

Olin tänään 16.9.2018 Siniristin Liiton teltan kanssa kannattajakortteja keräämässä Vantaalla Korson Maalaismarkkinoilla.

Minulla oli aamulla mukana yksi nimeään ja kuvaansa julkisuuteen haluamaton auttaja puolentoista tunnin ajan, mutta sen jälkeen olin yksin. Alussa oli vähän ankeaa ja kortteja tuli hitaasti, mutta sitten homma vilkastui ja lopulta kortteja kertyi aika mukavasti eli 26 kpl. Tällä hetkellä Siniristin Liitolla on koossa 380 korttia.

Päivä oli sään puoleen aika hyvä mitä nyt iltapäivällä satoi jonkin aikaa, mutta onneksi sade loppui aika pian.

Ihmisiä oli laidasta laitaan eli kovia vastustajia, mutta sitten myös innokkaita kannattajia, joista monet olivat lukeneet aiemmin kirjoituksiani netissä. Jopa Homma-foorumilta tuli pari kaveria allekirjoittamaan korttia.

Kun olin jo lopettelemassa, päätin mennä jututtamaan vastapäisen teltan leipomotuotteiden myyjää ja kysyin häneltä: ”Jos minä ostan sinulta jonkin tuotteesi, niin täytätkö sinä kannattajakortin, mikä ei maksa mitään?” Hetken keskusteltuamme kävikin ilmi, että me olimme kaikesta samaa mieltä ja mies allekirjoitti kortin. Ostin sitten häneltä vaimolleni tuliaisiksi käpykakun, jonka jälkeen mies antoi vielä minulle kaupan päälle voilla leivotun rusinapitkon. Molemmat Viialan leipomon herkut olivat todella maukkaita. Vaimokin oli onnesta täpinöissään, kun vein hänelle vielä viereisen teltan virolaismiehen kauppaaman savustetun valkosipulijuuston.

Aivan lopussa Jumala lähetti luokseni auttavan enkelin, kun Alpo Toivainen auttoi minua teltan purkamisessa.

Kuvassa Jouko Piho tällä kertaa yksin Vantaan Korson Maalaismarkkinoilla.

Siniristin Liitto 15.9.2018 Jyväskylässä. Kuvassa vas. Anne Järvinen, Jouko Piho ja Paavo Peltoniemi.

15.9.2018

Siniristin Liitto Jyväskylässä

Olin tänään 15.9.2018 Siniristin Liiton teltan kanssa kannattajakortteja keräämässä Jyväskylässä Kauppakadun kävelykadulla.

Mukana hyvänä apuna olivat jyväskyläläiset Anne Järvinen ja Paavo Peltoniemi.

Kortteja kertyi mukavat 26 kappaletta, minkä lisäksi useat kymmenet ottivat mukaansa esitteitämme tutkiakseen niitä paremmin kotona. Siniristin Liitolla on nyt koossa 354 kannattajakorttia.

Kävelykadulla olivat meidän lisäksemme myös Vihreät ja Vasemmistoliitto, jonka puheenjohtaja Li Andersson puhui vasureiden teltalla. Kun Li Andersson poistui paikalta, hän kulki meidän telttamme edestä. Kutsuin silloin häntä nimeltä tervehtiäkseni häntä ja vaihtaakseni muutaman sanan, mutta Li Anderson ei sanonut sanakaaan, vaan jatkoi matkaansa nopeasti eteenpäin.

Teltallamme käytiin taas monenlaisia keskusteluja eri käsityskantoja edustavien ihmisten kanssa, mutta kiinnitin huomiota siihen, että paikalle tuli huomattavan paljon uskovia, enemmän kuin aikaisemmissa tapahtumissa. Tuli mieleeni, että Jyväskylästä on sanottu, että se on Suomen Ateena, mutta taitaapa kaupunki olla myös Suomen Jerusalem.

Kaiken kaikkiaan Jyväskylä oli hyvä kokemus. Olihan matka raskas eli lähes 500 km ja yhteensä yli kuusi tuntia ajamista, mutta siinähän tuo meni. Vaimo oli tosin kotona sydän sykkyrällä, mutta sitä onnellisempi, kun ukko tuli kotiin.

Kuvassa vas. Anne Järvinen, Jouko Piho ja Paavo Peltoniemi.

Jouko Piho ja Jussi Halla-aho keskustelussa 9.9.2018 Riihimäellä.
Jussi Halla-aho ottaa selfietä yhdessä Jouko Pihon kanssa 9.9.2018 Riihimäellä.
Siniristin Liitto 9.9.2018 Riihimäellä: vas. Timo Könönen, Jouko Piho ja Kaj Mönkkönen.

9.9.2018

Siniristin Liitto Riihimäellä

Olin tänään Siniristin liiton teltan kanssa kannattajakortteja keräämässä Riihimäellä Rakas Riksu –tapahtumassa.

Mukanani auttamassa olivat Timo Könönen Janakkalasta ja Kaj Mönkkönen Hyvinkäältä. He olivatkin varsin tehokkaita korttien kerääjiä, mistä suurkiitos heille!

Sää oli melko mukava, mitä nyt tunnin verran hiukan satoi, mutta se ei menoa haitannut.

Aikaa oli tavallista vähemmän eli vain neljä tuntia, joten emme päässeet ennätykseen, mutta saimme kuitenkin kerätyksi 28 korttia. Siniristin Liitolla on tällä hetkellä koossa 317 kannattajakorttia.

Koko Pohjoisen Asemakadun reunusta oli täynnä eri puolueiden telttoja. Meidän telttamme oli SDP:n ja KD:n välissä, mikä kuvaa hyvin meidän asemaamme poliittisesti keskellä.

Paikalla oli useita tunnettuja poliitikoita, joita kävin tervehtimässä. Sanoin entiselle oikeusministerille SDP:n Johannes Koskiselle: ”Tapasimme viimeksi Riihimäellä viisi vuotta sitten Riihimäki-päivän yhteydessä.” Johannes muisti juttelumme. Jatkoin sitten: ”Sinulla on edelleen sama puolue, mutta minulla on puolue vaihtunut, silloin oli Suomen Laillisuuspuolue, nyt on uusi hanke Siniristin Liitto.”

Viisi vuotta sitten tapasin Riihimäellä myös silloisen KD:n puheenjohtajan Päivi Räsäsen, jonka kanssa oli tilaisuus jutella nytkin. Päivi kertoi, että hän jo tiesikin uudesta puoluehankkeestamme.

Vaihdoin myös ajatuksia opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen kanssa ja perustelin hänelle uuden kansallismielisen puolueen tarvetta vaihtoehdon ja monipuoluedemokratian takia.

Kun näin puheenjohtaja Jussi Halla-ahon Perussuomalaisten teltalla, päätin mennä häntä tervehtimään, koska me emme ole aikaisemmin tavanneet. Halla-aho on kyllä lukenut Facebookissa kirjoituksiani, joista hän lähetti minulle taannoin palautetta, että ne ovat hyvin kirjoitettuja ja mielenkiintoisia.

Kun ojensin kättäni Jussille, hän sanoi: ”Minä tunnistin sinut jo tuolta kaukaa.” Johon minä: ”Kiitos samoin!”

Totesimme, että minulla on vähän matkan päässä teltta, jossa kerään kannattajakortteja. Pyysin Halla-aholtakin allekirjoitusta korttiin, mutta hän sanoi, ettei voi täyttää korttia virkansa vuoksi.

Vähän ajan päästä Jussi Halla-aho tuli teltallemme ja sanoi, että hän haluaa ottaa selfien yhdessä Joukon kanssa. No mikäs siinä. Oli mukavaa poseerata Jussin kanssa, jota olen jo vuosia puolustanut kirjoituksissani.

Koska Halla-aholla oli kiire junalle, ei meillä ollut aikaa keskustella sen enempää (toivottavasti joskus on), joten sanoin hänelle lopuksi: ”Herran siunausta!”

Jussi vastasi: ”Kiitos samoin!”

1. kuvassa Siniristin Liitto 9.9.2018 Riihimäellä: vas. Timo Könönen, Jouko Piho ja Kaj Mönkkönen.

2. kuvassa Jussi Halla-aho ottaa selfietä yhdessä Jouko Pihon kanssa 9.9.2018 Riihimäellä.

3. kuvassa Jouko Piho ja Jussi Halla-aho keskustelussa 9.9.2018 Riihimäellä.

Kuvassa vas. Jouko Piho, Maria Wright ja Juha Mäkinen 8.9.2018 Lahden torilla.

8.9.2018

Livestreamia eli suoratoistoa 5 kanavalle

180909 Siniristin Liitto kannattajakorttikeräys Riihimäki

Siniristin Liitto puoluehankkeen puheenjohtaja Jouko Piho kertoo hankkeesta ja päivän tulevista tapahtumista. Su 9.9.2018 klo 10.00 Rakas Riksu –tapahtuma Riihimäki, Pohjoinen Asemakatu.
180909 Siniristin Liitto kannattajakortti keräys Riihimäki
https://www.youtube.com/watch?v=I50_r2xMrKA
Helsinki Livestream YouTube Tilaa kanava YouTubessa
https://www.youtube.com/channel/UC9ieHwYYAO6rSZoOeNsgImw
”Helsinki Livestream” Facebook pyydä kaveruutta Facebookissa
https://www.facebook.com/livestream.helsinki
Hegesippus YouTube https://www.youtube.com/c/HegesippusHege
VK Hegesippus Kanava https://vk.com/hegesippus
Periscope Hegesippus Kanava https://www.pscp.tv/HegesippusKanava/1ypKdYOwWQYGW


8.9.2018

Siniristin Liitto Lahden torilla

Olin tänään 8.9.2018 keräämässä kannattajakortteja Lahden torilla.

Lahtelaiset Maria Wright ja Juha Mäkinen olivat mukana hyvänä apuna.

Korttikeräys sujui erinomaisesti kauniissa ja iltapäivällä jopa helteisessä säässä: saimme päivän aikana kokoon 33 kannattajakorttia. Tämä merkitsee sitä, että Siniristin Liitolla on nyt koossa 289 korttia.

Tällä kertaa teltalle tuli useita uskovia ihmisiä ja sellaisia, jotka olivat lukeneet netistä kirjoituksiani.

Sielunhoitoakin oli mukana, kun rukoilimme erään miehen puolesta. Taidamme olla Suomessa ainoa poliittinen puolue, jonka teltalla voi saada myös esirukousta.

Myös innokkaita kansallismielisiä ihmisiä kävi teltalla. Mieleeni jäi erityisesti leijonakorua kantaneen karskin miehen jykevä kädenpuristus.

Lahdessa asuva veljeni Mika Piho käväisi myös teltalla ja otti meistä valokuvia.

Kuvassa vas. Jouko Piho, Maria Wright ja Juha Mäkinen 8.9.2018 Lahden torilla.

7.9.2018

Siniristin Liiton kannattajakorttien keruukiertue

Ohessa on uusi aikataulu. Muutoksia on tullut Kuopion ja Lappeenrannan kohdalla.

La. 8.9.2018 klo 8-14 Lahden Kauppatori.
Su. 9.9.2018 klo 10-14 Rakas Riksu –tapahtuma Riihimäki, Pohjoinen Asemakatu.
La. 15.9.2018 klo 10-16 Kauppakadun kävelykatu Jyväskylä.
Su. 16.9.2018 klo 10-16 Korson Maalaismarkkinat Vantaa, Urpiaisentie 14.
La. 22.9.2018 klo 9-17 Hyvinkään Suurmarkkinat, Hämeenk. 1
Su. 23.9.2018 klo 10-16 Keski-Uudenmaan suurmarkkinat. Hyrylän tori, Hyryläntie 13, Tuusula
La. 29.9.2018 klo 9-15 Hämeenlinnan tori.
Pe. 5.10.2018 klo 10-18 Turun Kirjamessut.
La. 6.10.2018 klo 10-18 Turun Kirjamessut.
Su. 7.10.2018 klo 10-17 Turun Kirjamessut.
Pe. 12.10.2018 klo 12-18 Turun kävelykatu.
La. 13.10.2018 klo 9-15 Turun kävelykatu.
La. 20.10.2018 klo 9-14 Porin Kauppatori.
Su. 21.10.2018 Lohjan Suurmarkkinat.
To. 25.10.2018 klo 10-20 Helsingin Kirjamessut.
Pe. 26.10.2018 klo 10-20 Helsingin Kirjamessut.
La. 27.10.2018 klo 10-20 Helsingin Kirjamessut.
Su. 28.10.2018 klo 10-18 Helsingin Kirjamessut.
La. 3.11.2018 Kymen suurmarkkinat Kotka.
Su. 4.11.2018 Kymen suurmarkkinat Kotka.
La. 10.11.2018 klo 9-14 Lappeenranta. Kauppatori.
La. 17.11.2018 Pohjalaiset suurmarkkinat Seinäjoki.
Su. 18.11.2018 Pohjalaiset suurmarkkinat Seinäjoki.
La. 24.11.2018 Savolaiset suurmarkkinat Kuopio. Kuopio-halli.
Su. 25.11.2018 Savolaiset suurmarkkinat Kuopio. Kuopio-halli.
La. 1.12.2018 klo 8-14 Porvoon Kauppatori.
La. 8.12.2018 Areenan joulumarkkinat Joensuu.
Su. 9.12.2018 Areenan joulumarkkinat Joensuu.

4.9.2018

Siniristin Liitto Lahdessa ja Riihimäellä

Olen Siniristin Liiton teltan kanssa keräämässä kannattajakortteja Lahden Kauppatorilla lauantaina 8.9.2018 klo 8-14 ja Riihimäen ”Rakas Riksu” –tapahtumassa Pohjoisella Asemakadulla sunnuntaina 9.9.2018 klo 10-14.

Tervetuloa käymään teltalla tervehtimässä meitä ja täyttämässä kannattajakorttia, jos et ole sitä vielä tehnyt!

Ilmoita minulle, jos voit tulla teltalle auttamaan korttien keräämisessä vaikka osaksikin aikaa.

3.9.2018

Siniristin Liitto MV-mediassa

MV-media julkaisi 3.9.2018 jutun Jouko Pihosta ja Siniristin Liitosta. Linkki on: https://mvlehti.net/2018/09/03/pienpuolueiden-esittelysarja-alkaa-siniristin-liitto-jouko-pihon-tuore-haastatteluvideo/ .

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

tänään | 17:36

Jatkoa. anteeksipyytäjää löytyy? Tuskin ensimmäistäkään, esim. " vastuullisen lehdistön " piiristä.

...
tänään | 17:33

Jatkoa. keräämistä. Nyt sitten Trumpin pilkkaajat julkisesti anteeksi pyytämään pilkkaansa, " vastuullinen lehdistö " ja Yle mukaanlukien. Montako....

...
tänään | 17:30

Jatkoa. Tänään on 2 professoria ilmoittanut, että Trumpin haravointi - termiä käytetään Pohjois - Amerikassa tarkoittamaan myös hakkuiden korjuujätteen...

...
19.11 | 15:39

Jatkoa. mitään muuta järkevää syytä, kuin se, että itse perkele vastustaa talutettaviensa kanssa pimeyden henkivalloista käsin Israel - myönteistä Trumpia.

...
Tykkäät tästä sivusta