Suomen Laillisuuspuolue

Jouko Piho Kouvolassa 11.7.2013.

Suomen Laillisuuspuolue

Suomen Laillisuuspuolueen perustajajäsenet 7.5.2012: vas. Timo Vaittinen, Jouko Piho ja Olli Ala-Kojola.

Suomen Laillisuuspuolue (SLP)

Olen perustanut 7.5.2012 kahden muun miehen kanssa Suomeen uuden puolueen, jonka nimi on Suomen Laillisuuspuolue (SLP). Puolueen nettisivujen osoite on http://www.suomen-laillisuuspuolue.fi, jossa voi tutustua puolueen historiaan, yhteystietohin ja ennen muuta yleisohjelmaan.  

Kannattajakortit

Suomen Laillisuuspuolue ry (SLP) on keräämässä 5000 kannattajakorttia rekisteröidyksi puolueeksi hyväksymistä varten. Kortit pitää kerätä yhden vuoden aikana ensimmäisestä allekirjoituksesta lähtien eli viimeistään 31.12.2014 mennessä.

Vanhan kaavan mukaiset kortit voi allekirjoittaa 18 vuotta täyttänyt Suomen kansalainen.

Keräystilanne 28.7.2014 on 1220/5000 eli 1220 korttia on koossa. Tarvitaan vielä 3780 korttia.

Haluaisitko sinä auttaa SLP:ta korttien keruussa? Jos voit, niin ota yhteyttä SLP:n puheenjohtajaan Jouko Pihoon: (jouko.piho@kolumbus.fi tai puh. 040-8281759) ja ilmoita, montako korttia voisit ottaa sekä osoitteesi, mihin kortit voi postittaa.

Uuden kaavakkeen mukaisen kannattajakortin voi tulostaa myös itse netistä ja sen voi täyttää myös 18 vuotta täyttänyt henkilö, joka ei ole Suomen kansalainen, mutta joka asuu Suomessa. Tee seuraavasti. Mene jompaankumpaan alla olevista osoitteista, tulosta luettelokortti ja täytä tiedot. Muista omakätinen allekirjoitus. Kohtaan "Puolueena rekisteröitävä yhdistys" kirjoitetaan Suomen Laillisuuspuolue ry. Postita tämän jälkeen kortti osoitteeseen: Jouko Piho Valkolammentie 26 c F 47 07910 Valko.

Jos käytät ensimmäisen linkin A4-kokoista korttia, sen voi täyttää joko koneella tai tulostuksen jälkeen käsin. Jos kirjoitat koneella, käytä suuraakkosia ja muista allekirjoitus tulostuksen jälkeen.

Jos käytät toisen linkin A6-kokoista korttia, sen voi täyttää vain käsin tulostuksen jälkeen.

Ja tässä linkit:

http://www.vaalit.fi/uploads/52jv2nj7.pdf

http://www.vaalit.fi/uploads/na24e15azppbm9_2.pdf

Suomen Laillisuuspuolueen pankkiyhteystiedot

Suomen Laillisuuspuolue ry voi sääntöjensä mukaan ottaa vastaan lahjoituksia ja avustuksia, mihin ei Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan tarvita erillistä rahankeräyslupaa, kun kyseessä on normaali tiedonanto niitä varten, jotka haluavat tukea Suomen Laillisuuspuoluetta. Yhdistyksen tilinumero on IBAN FI23 5557 0520 0410 27. BIC/SWIFT = OKOYFIHH.

Suomen Laillisuuspuolueen kannattajakorttien keruukampanja v. 2014

Tiedotus 5.8.2014:

Suomen Laillisuuspuolue lopettaa korttien keräämisen

Suomen Laillisuuspuolue ry ei kerää enää tänä vuonna 2014 kannattajakortteja eikä tee siihen liittyviä telttakampanjoita eikä näin ollen osallistu myöskään v. 2015 eduskuntavaaleihin.

Syy: kannatuksen puute ja korttien allekirjoittajien vähyys.

Suomen Laillisuuspuolueen tori- ja markkinakampanja v. 2013

Suomen Laillisuuspuolue tulee olemaan esillä Etelä-Suomen kaupunkien toreilla ja markkinoilla kesän ja syksyn 2013 aikana seuraavasti. Tietoja ajoista ja paikoista lisätään sitä mukaa kuin asiat varmistuvat.

Tervetuloa torille keskustelemaan ja allekirjoittamaan kannattajakortin, ellet ole sitä vielä tehnyt! Tässä seuraavat ajat ja paikat.

Suomen Laillisuuspuolueen tori- ja markkinakampanja alkaa

Aion olla mukana, jos Jumala suo, Suomen Laillisuuspuolueen (SLP) vaaliteltan kanssa noin 40 tori- ja markkinatapahtumassa noin 20 eri paikkakunnalla tämän kesän ja syksyn eli seuraavien neljän kuukauden aikana. Tarkoituksena on levittää tietoa Suomen Laillisuuspuolueesta sekä kerätä kannattajakortteja.

Tulen tiedottamaan eri foorumeilla aikataulusta, milloin olen milläkin paikkakunnalla. Jos olet silloin lähimailla, olet tervetullut moikkaamaan minua ja toivon mukaan voit myös allekirjoittaa kortin, mikä ei sido eikä velvoita mihinkään. Autat vain minua ja SLP:ta pääsemään vaadittavaan tavoitteeseen eli meidän tulee kerätä 5000 korttia 24.1.2014 mennessä. Jos olet henkilö, joka jaat SLP:n arvomaailman (lue http://www.suomen-laillisuuspuolue.fi kohdasta Yleisohjelma), olet tervetullut auttamaan teltalla informaation levittämisessä.

Suomen Laillisuuspuolueen tori- ja markkinakampanja alkaa keskiviikkona 3.7.2013 Lahdessa Kaupunginteatterin edessä pidettävillä markkinoilla. Olen paikalla klo 9-16 välillä. Olisi mukavaa tavata 1960-luvun (toki myös muita eli nuorempia) lahtelaisia tuttujani markkinoilla, joten jos saatte tietoa tästä tapahtumasta ja teillä olisi mahdollisuus tulla mukaan, niin olisi kiva tavata. Kun kaikki eivät ole Facebookissa, niin voisitko sinä FB:ssa oleva kaverini levittää tietoa muille. Asuin ja kävin oppikoulua Lahdessa 1961-1965.  Kirjoitin ylioppilaaksi v. 1965 Kannaksen yhteislyseosta, joka on vain n. 200 metrin päässä markkinapaikasta.

4.7.2013

SLP Lahden markkinoilla

Olin Lahden markkinoilla 3.7.2013 Suomen Laillisuuspuolueen uuden vaaliteltan kanssa.

Sain teltan pystytyksessä apua veljeltäni Mika Piholta. Kävi ilmi, että näin on parasta, koska yksin toimiminen olisi aika hankalaa. Kyse on myös tavaroiden vartioinnista, kun auto pitää siirtää purkamisen jälkeen kauemmas parkkipaikalle. Lisäksi vessataukojen ajaksi pitäisi teltalla olla joku muu henkilö. Tämän opetuksena toivon, että minulla olisi jatkossakin eri kaupunkien tori- ja markkinatapahtumissa ainakin yksi avustava henkilö mukana.

Myöhemmin iltapäivällä sain apua myös SLP:n graafikko Ari Pesoselta, joka osallistui omalta osaltaan ihmisten kanssa käytävään keskusteluun.

Mediat huomioivat mukanaoloni hyvin.

Uusi Lahti –lehti julkaisi 3.7.2013 Viikon viestit –palstallaan seuraavan lähettämäni puffijutun vähän muokattuna.

ENTINEN LAHTELAINEN, eläkkeellä oleva opettaja Jouko Piho on perustanut uuden poliittisen puolueen, Suomen Laillisuuspuolueen (SLP) (www.suomen-laillisuuspuolue.fi).

Piho asui Lahdessa vuosina 1961-1965. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Kannaksen yhteislyseosta vuonna 1965. Jouko Piho on mukana ja tavattavissa Lahden markkinoilla Kaupunginkirjaston edessä ke 3.7. klo 9-16.

Tämän lisäksi Lahden päälehti, Etelä-Suomen Sanomat, julkaisee minusta torstaina 4.7.2013 haastatteluni kuvineen. Seuraavasta linkistä aukenee ESS:n nettijuttu: http://www.ess.fi/?article=420239

Mitä tulee SLP:n kannattajakorttien keräämiseen, mikä oli yksi markkinoilla olemiseni päätarkoituksista, niin sain päivän aikana 21 kannattajakorttia, mikä on vähemmän mitä toivoin, mutta kuitenkin ihan hyvä tulos.

Sain kokemusteni ja ihmisten puheiden takia paljon kerrottavaa, mutta teen niiden pohjalta eri kirjoituksen myöhemmin.

6.7.2013

Tässä on tämä lupaamani kirjoitus.

Laitoin 5.7.2013 alla olevan kirjoitukseni seuraavien medioiden nettipalstoille: Aamulehti, Kauppalehti, Iltalehti, Etelä-Suomen Sanomat, Netmission, Homma-foorumi, Loviisan Sanomat, Facebook ja Twitter.

Miksi ihmiset eivät halua allekirjoittaa uuden puolueen kannattajakorttia?

Jotta uusi puolue tulisi Suomessa rekisteröidyksi puolueeksi, joka voi osallistua vaaleihin, sen pitää kerätä yhden vuoden aikana 5000 kannattajakorttia.

Olen kerännyt yhdessä muiden kanssa kortteja Suomen Laillisuuspuolue (SLP) ry:lle 24.1.2013 lähtien. Meillä on siis aikaa 5000 kortin kokoonsaamiseen 24.1.2014 asti.

Tiesin että urakka on kova. Mutta en osannut aavistaa, että se on niin vaikeaa kuin on osoittautunut.

On toki asiaan myönteisestikin suhtautuvia ja innokkaita kortin allekirjoittajia, joten uskomme, että pääsemme tavoitteeseemme kaikista hankaluuksista huolimatta.

Mutta täytyy myöntää, että olen ollut ja olen hämmästynyt siitä nihkeydestä ja torjuvuudesta, miten korttien allekirjoituspyyntöihin monet suhtautuvat.

Kuitenkin kyse on ihmisen ajankäytössä vain noin minuutin pikku hetkestä, jona aikana kortin voi täyttää.

Kyse on myös siitä, mikä on tehty ihmisille selväksi, että kortin täyttäminen ei sido eikä velvoita mihinkään eikä sen myötä liitytä puolueeseen. Kyse on vain sen periaatteen tukemisesta, että on hyvä, että Suomessa voi syntyä uusia, erilaisen poliittisen vaihtoehdon tarjoavia puolueita. Sehän on demokratiaa.

Tästä huolimatta on käynyt ilmi, että monilla ihmisillä, niilläkin jotka ovat samaa mieltä kanssamme, on merkillinen pelko allekirjoittaa mitään. He tuntuvat arastelevan nimensä laittamista mihinkään, vaikka heidän luottamuksellinen kannanottonsa ei tule koskaan julkisuuteen. Tässä pelossa on jotakin tunteenomaista ja irrationaalista, mitä nämä ihmiset eivät varmaan tiedosta itsekään.

Toinen merkittävä esille tullut asia on suuri pettymys nykyisten puolueiden, myös oppositiopuolueiden, toimintaan. Voisi ajatella, että tämä turhautuminen sataisi SLP:n laariin,mutta onkin käynyt niin, että ainakin osa ihmisistä on niin menettänyt uskonsa kaikkeen politiikkaan, että he eivät enää jaksa uskoa, että uusi puoluekaan voisi muuttaa tilannetta.

Kuulin viimeksi 3.7.2013 ollessani SLP:n teltan kanssa Lahden markkinoilla seuraavia kommentteja: ”Ei teistä mitään puoluetta tule. Ja jos tulisikin, niin te olisitte samanlaisia kuin kaikki muutkin, eli mitään ei muuttuisi.” Yleinen epäusko ja kyynisyys puolueita kohtaan toimii nyt voimakkaasti meitäkin vastaan, jotka haluamme tuoda suomalaisille uutta ja rehellistä vaihtoehtoa.

Tämän lisäksi on tullut ilmi (saamiani sähköpostivastauksia), että ihmiset eivät halua allekirjoittaa uuden puolueen kannattajakorttia, koska he sanovat syyksi:

- Olen toisessa puolueessa.

- Kannatan EU:ta.

- En koe asiaa Jumalan tahdoksi.

- Haluan keskittyä hengellisiin asioihin.

- Haluan olla politiikan ulkopuolella.

- Olen sitoutumaton.

- Olen puolueeton.

- Olen epäpoliittinen henkilö.

- En voi eräässä yhdistyksessä mukana olevana tukea yksittäistä puoluetta

- Haluan olla toimittajana epäpoliittinen.

- Ei kiinnosta.

Kun ajattelee kaikkia näitä mainitsemiani ihmisten torjuntaväitteitä, niin uskon, että jokaiselle on hahmottunut jossain määrin kuvaa siitä, miten monin ja erilaisin perustein ihmiset kieltäytyvät allekirjoittamasta uuden puolueen kannattajakorttia. Siksi tämä korttien keruu uudelle puolueelle on hyvin työlästä.

Uskon, että se on kuitenkin mahdollista.

Mutta ei yksin tai harvojen työnä.

Tarvitsemme lisää innokkaita korttien kerääjiä.

Tarvitsemme sinun apuasi.

Mitä mieltä sinä olet?

Voisitko sinä allekirjoittaa SLP:n kannattajakortin ja auttaa meitä pääsemään puoluerekisteriin, koska ilman sitä me emme voi vaikuttaa tämän maan politiikkaan eikä meillä ole mahdollisuuksia auttaa avun tarpeessa olevia ihmisiä? Me puolustamme tavallista ihmistä ja hänen työpaikkojaan ison rahan mielivaltaa vastaan. Me puolustamme Suomea ja suomalaisia. Haluamme, että Suomi palaa takaisin täyteen itsenäisyyteen.

Jos voit allekirjoittaa kortin, ota minuun yhteyttä ( jouko.piho@kolumbus.fi).

Jouko Piho

Suomen Laillisuuspuolueen puheenjohtaja

http://www.suomen-laillisuuspuolue.fi

11.7.2013

Jouko Pihon raportti Kouvolan markkinoilta

Olin tänään torstaina 11.7. klo 9-14.30 Suomen Laillisuuspuolueen teltan kanssa Kouvolan torilla kuukausimarkkinoilla. Aamupäivällä mukanani oli myös SLP:n graafikko Ari Pesonen, joka toimi kiitettävän aktiivisesti keskustelijana ja korttien kerääjänä. Sen lisäksi vaimoni oli mukana auttamassa teltan pystytyksessä ja purkamisessa. Väliaikana hän kyläili ystävänsä luona.

Ihmisiä kävi tyydyttävän paljon teltalla, mutta jälleen oli paljon torjuntaa, kuten Lahdessakin. Tällä kertaa oli jopa uusia kieltäytymisen muotoja. Ensimmäinen tekosyy oli vanhuus. Eräskin mies puuskutti ohi ja jupisi informaationi kuultuaan: ”Ei, minä olen vanha pässi!” Toinen mies sanoi: ”Minä olen jo 90, miten sinä kehtaat esittää minulle tuollaista!”

Olin hämmästynyt. Kyllä monet vanhemmat ihmiset ovat allekirjoittaneet kortteja, mutta on ilmeisesti niin, että jotkut iäkkäämmät ihmiset ovat jo siinä määrin masentuneet ja luopuneet kaikesta, että heillä on sellainen kuvitelma, että heidän teoillaan ei ole enää mitään merkitystä. Ikävä juttu, koska vanhemman ihmisen kannatus tai ääni vaaleissa on yhtä tärkeä ja vaikuttava kuin nuorempienkin panos.

Toinen Kouvolassa esiintullut uusi kieltäytymisen ”syy” oli vetoaminen suomalaisten verkkaiseen luonteeseen: ”No, minä harkitsen nyt tätä asiaa ensin. Etkö tiedä, että suomalaiset ovat hitaita tekemään päätöksiä?” Eli Hamletin nykyversio kuuluisasta monologista ”Ollako vai eikö olla? Siinäpä kysymys” kuuluu nykyään ”Allekirjoittaisinko vai enkö allekirjoita? Siinäpä kysymys”.

Noita asiaa puntaroivia oli aika paljon Kouvolassa. Epäilen kyllä, että suurin osa heistä ei mieti kortin allekirjoittamista ollenkaan, vaan heidän kieltäytymisensä tuumaustauon tarpeellisuuteen vedoten on vain kohteliasta kaunistelua, koska he eivät kehtaa sanoa suoraan, että kiitos, mutta ei kiinnosta.

Tästä oli Kouvolassa yksi poikkeus. Eräs mies tuli ja meni saman tien pois ja sanoi poistuessaan, että hän miettii asiaa. Olin kyllä aika hämmästynyt, kun tämä samainen mies tulikin takaisin teltalle kahden tunnin kuluttua ja allekirjoitti kortin.

Loppusaldo oli se, että saimme Kouvolassa 15 allekirjoitettua korttia. Lahdessa saimme 21, mutta siinä luvussa oli mukana 4 korttia, jotka saimme muita teitä Lahdessa, mutta ne eivät tulleet torilta, eli Lahden torilta saimme 17 korttia. Eli aika lailla samantasoisesti on menty: Lahdessa 17 ja Kouvolassa 15 korttia.

Tällä hetkellä tilanne on se, että minä olen kerännyt tai minulle on palautettu yhteensä 96 täytettyä korttia.

Kouvolassa oli myös varsinaista mediajuhlaa. Ensin paikalle tuli toimittaja ja valokuvaaja Kouvolan Sanomista. Se juttu on luettavissa perjantain 12.7. lehdessä ja ilmeisesti netissä myös. Sen jälkeen minua haastatteli ja kuvasi Pohjois-Kymenlaakson toimittaja. Se juttu ilmestyy keskiviikkona 17.7. Puolenpäivän aikaan paikalle tuli Iltalehden valokuvaaja. Haastattelu oli jo tehty 10.7. puhelimitse. Se juttu ilmestyy jossakin ensi viikon Iltalehdessä. Kun tiedän tarkemmin, niin ilmoitan siitä.

20.7.2013

SLP Järvenpään torilla

SLP oli Järvenpään torilla 19.7.2013. Saimme kerätyksi kortteja yhteensä 16. Ajattelin ensin, että ehkä Järvenpäässä tulee vähemmän allekirjoituksia kortteihin, koska kyseessä oli vain tavallinen toripäivä eikä markkinapäivä. Kävikin ilmi, että kortteja tuli yhtä paljon kuin markkinapaikkakunnillakin, eli Lahden markkinoilla tuli 17 ja Kouvolan markkinoilla 15 keskiarvon ollessa 16. Siis sillä ei ole näköjään eroa, onko kyseessä markkinatapahtuma vai tavallinen tori.

Media oli paikalla mukavasti. Paikallislehti Keski-Uusimaasta oli toimittaja ja valokuvaaja. Sen lisäksi torilla oli Helsingin Sanomien toimittaja ja valokuvaaja jatkamassa jo aloitettua isoa juttuprojektia, joka tulee ulos todennäköisesti 2.8. Helsingin Sanomien NYT-liitteessä neljän sivun laajana reportaasina. Lisäksi minusta tehdään kuulemma kansikuvapoika.

Järvenpäässä tapahtui kaksi voimakasta mielenmuutosta. Eräs nainen (viereinen torimyyjä) kieltäytyi ensin jyrkästi, mutta tulikin muutaman minuutin kuluttua allekirjoittamaan kortin sanoen, että kyllä hän haluaa kannattaa niitä, jotka edes yrittävät jotakin uutta. Sen jälkeen hän kävi teltallamme jatkuvasti juttelemassa ja toikin esille varsin hyviä ideoita, joita tulen lisäämään SLP:n yleisohjelmaan. Toinen tapaus oli mies, joka jonkin aikaa keskusteltuamme ei kuitenkaan halunnut täyttää korttia vaan sanoi: ”Minä en kannata mitään puolueita. Minä olen anarkisti.” Tunnin kuluttua mies tuli teltalle ja halusi heti allekirjoittaa kortin eikä puhunut enää mitään anarkismista.

Olen nyt pannut merkille sen, että iltapäivällä väki vähenee toreilla eikä allekirjoituksia enää juurikaan tule. Olen siksi päätynyt sellaiseen ratkaisuun, että parasta aikaa torilla on olla klo 9 ja 13 välillä tai jos aloitan jo klo 8, niin sitten kello 8 ja 12 välillä.

Suunnittelen myös torikäyntien tiivistämistä. Olen nyt ollut torilla yhden kerran viikossa. Tästä lähtien on suunnitteilla olla torilla kaksi tai kolme kertaa viikossa.

Olen seuraavan kerran keskiviikkona 24.7. klo 9-13 Mäntsälän torilla. Tuula Nieminen ja Ari Pesonen ovat silloin mahdollisesti mukana torilla. Kuka muu pääsisi mukaan?

Jouko Piho

P.S.

Sain tänään postissa Pohjois-Kymenlaakso –lehden tekemän jutun Kouvolan markkinoilla 11.7. olostani. Juttu oli ihan hyvä ja jälleen iso kuva.

21.7.2013

Keski-Uusimaan juttu

Alla on linkki Keski-Uusimaa -lehden netissä olevaan lyhennettyyn juttuun SLP:n Järvenpään torilla olosta. Lauantain 20.7.2013 paperilehdessä on pitempi versio jutusta.

http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/246713-uusi-puolue-kalasteli-kannattajia-jarvenpaasta

25.7.2013

Suomen Laillisuuspuolue Mäntsälän torilla

Olin keskiviikkona 24.7.2013 klo 9-13 Suomen Laillisuuspuolueen teltan kanssa Mäntsälän torilla. Mukana olivat myös Tuula Nieminen ja Ari Pesonen, joista olikin iso apu.

Aluksi torin pienuus ihmetytti, kun paikalla oli vain kaksi toritelttaa, vaatemyyjä sekä marja- ja kukkamyyjä. Tuli mieleen, tokko tänne tulee lainkaan ihmisiä. Mutta niin vain väkeä alkoi kuitenkin ilmestyä kuin tyhjästä, niin että saimme lopulta kokoon 11 korttia torilla sekä yhden kortin muuta kautta eli yhteensä 12 korttia. Olen tähän mennessä saanut täytettyjä ja minulle palautettuja kortteja yhteensä 155 kappaletta.

Keskustelut olivat hyviä. Tällä kertaa teltallemme osui tavallista enemmän uskovia, jotka myös täyttivät kortin. Ensin oli miellyttävä pastoripariskunta Järvenpään Vapaaseurakunta Arkista. Pastori profetoi lopussa minulle ja Tuulalle. Sitten paikalle tuli kaksi naista Mäntsälän helluntaiseurakunnasta. Jaoimme yhteisen huolen Suomen tilasta.

Mäntsälä-lehdestä meitä haastatteli persoonallinen ja näpsäkkä toimittaja, Virpi Kallio. On mielenkiintoista lukea perjantain lehdestä, millaisen jutun hän on tehnyt.

Olemme seuraavan kerran teltan kanssa lauantaina 27.7.2013 klo 9-13 Orimattilan torilla. Tule tervehtimään, jos liikut niihin aikoihin niillä main.

27.7.2013

Suomen Laillisuuspuolue Orimattilan torilla

Olin Ari Pesosen kanssa 27.7.2013 Orimattilan torilla levittämässä Suomen Laillisuuspuolueen ilo- ja vapaussanomaa ja keräämässä kannattajakortteja, joita kertyi 11.

Sen lisäksi useat henkilöt ottivat mukaansa kortteja ja esitteitä tutkiakseen puoluetta tarkemmin kotonaan ja täyttääkseen sen jälkeen mahdollisesti kortin. Eräs nainen halusi ottaa paperille printtaamani 5-sivuisen SLP:n ohjelmankin lukeakseen sen huolellisesti läpi kotonaan.

Eräs allekirjoittajista oli hyvin pirteä ja iloinen 85-vuotias nainen, joka korttia täyttäessään kysyi yhtäkkiä: ”Onkos tämä kristillinen puolue?” Vastasin: ”Kyllä on kristillinen puolue, kristillissosiaalinen puolue.” Päätin vielä varmistaa asian ja sanoin: ”Minä ja avustajani Ari olemme uskovia miehiä.” ”No, niinhän minäkin olen uskova”, täräytti mummo reippaasti.

Yksi nainen, jota en tuntenut, sanoi minulle: ”Minä tunnen sinut, kuka sinä olet!” No, kukas sinä sitten olet?” kysäisin. ”Minä olen Varpu Vanhala.” Silloin tajusin, että kyseessä on Facebook-kaverini, jota en ollut koskaan tavannut aikaisemmin.

Orimattilan Sanomien toimittaja ei päässyt paikalle, koska heillä on viikonloppuna vain yksi toimittaja paikalla. Lähetänkin lehteen itse tekemäni jutun ja kuvia. Saa nähdä, julkaisevatko.

Ensimmäinen mahdollisuus olisi tiistaina 30.7.2013.

Kun ajelin kotia päin kohti Loviisaa, kiinnitin huomiota tien numeroon, joka oli 167. Orimattilan torikäynnin jälkeen SLP:lla on kasassa 167 korttia.

31.7.2013

Suomen Laillisuuspuolue Kotkan torilla, Iltalehdessä ja Helsingin Sanomissa

Orimattilan Sanomissa oli 30.7.2013 lähettämäni aineiston pohjalta tehty pikku juttu ja kuva.

Olen torstaina 1.8.2013 klo 8.30-13.30 Suomen Laillisuuspuolueen teltan ja Ari Pesosen kanssa Kotkan Kauppatorilla. Saman päivän Iltalehden Teema-liitteessä on haastatteluni. Perjantain 2.8.2013 Helsingin Sanomien NYT-liitteessä on neljän sivun kansikuvajuttu minusta ja SLP:sta.

1.8.2013

Suomen Laillisuuspuolue Kotkan torilla

Olin Suomen Laillisuuspuolueen teltan ja graafikko Ari Pesosen kanssa Kotkan Kauppatorilla torstaina 1.8.2013. Torilla oli paljon telttoja ja runsaasti ihmisiä. Tunnelma oli mukava ja leppoisa.

Saimme kokoon 13 korttia. Sen lisäksi monet sanoivat, että he haluavat ensin tutustua SLP:n ohjelmaan rauhassa kotona, ja sen jälkeen he voivat täyttää kortin netissä ja postittaa tulostamansa paperin minulle. Toivottavasti näin käy, että näitä ”perästä kuuluu” –kannatuksia tulee paljon.

Tällä kertaa tapasimme enemmän kuin aikaisemmin vihaisia ihmisiä, jotka eivät voineet ymmärtää työtä tekemättömien maahanmuuttajien saamia etuja samalla, kun monet ikänsä työtä tehneet ja veroja maksaneet suomalaiset itse kituuttavat kuin toisen luokan kansalaisina omassa maassaan. Sanoin heille: ”Ymmärrän sinua. Olet oikeassa. Me haluamme tähän asiaan muutosta. Me pidämme Suomen ja suomalaisten puolta.”

Paikalla oli myös Kymen Sanomien toimittaja ja valokuvaaja, joiden tekemä juttu on perjantain 2.8. lehdessä. Ilmaisjakelulehti Ankkuri ei päässyt torille, mutta soitettuani toimitukseen sain tietää, että he ovat hyvin kiinnostuneita puolueestamme. Kun kerroin, että tulemme mahdollisesti myöhemmin Haminan torille, kävi ilmi, että he haluaisivat tehdä jutun silloin.

Monet ihmiset tivasivat minulta, paljonko teillä on jo kortteja. Selitin heille, että kukaan ei tiedä, kuinka paljon meillä on allekirjoitettuja kortteja, koska niistä on suuri osa vielä kortinkerääjillä, jotka eivät ole postittaneet kortteja minulle, koska keräys on kesken.

Tilanne on se, että kun lasketaan yhteen minun keräämäni kortit ja minulle postitetut täytetyt kortit, niin lukema on tällä hetkellä 181.

Tarvitsemme paljon lisää korttien allekirjoittajia ja korttien kerääjiä. Voisitko sinä auttaa meitä? Jos voit, ota yhteyttä minuun vaikka sähköpostitse (jouko.piho@kolumbus.fi).

Voit täyttää kannattajakortin myös netissä ( www.vaalit.fi/uploads/52jv2nj7.pdf ) ja lähettää tulostamasi ja sen jälkeen allekirjoittamasi kortin minulle (Jouko Piho  Valkolammentie 26 c F 47  07910 Valko). Tavallinen A4 monistuspaperi kelpaa.

Kampanja jatkuu.

Olemme seuraavan kerran Kirkkonummen torilla perjantaina 9.8.2013 klo 9-13.

Muuten, tämän päivän Iltalehden liitteessä ollut juttu minusta ja SLP:sta oli ihan hyvä.

Muistutan vielä, että mikäli sinulle ei tule Hesaria tilattuna, niin perjantaina, 2.8.2013 on Helsingin Sanomien NYT-liitteessä iso neljän sivun kansikuvajuttu minusta ja puolueesta.

1.8.2013

Tässä Kymen Sanomien lyhyt nettiversio SLP:n Kotkan torilla olosta. http://www.kymensanomat.fi/Online/2013/08/01/Laillisuuspuolue+jalkautui+Kotkan+torille/2013316083776/4 .

2.8.2013

Ohessa linkki tämän päivän, 2.8.2013, Helsingin Sanomien NYT-liitteen isoon juttuun.

http://nyt.fi/20130802-eussa-on-kyse-antikristuksen-vallasta-jouko-piho-perustaa-puoletta-ja-uskoo-olevansa-profeetta/

4.8.2013

Olen mukana Radio Rockin aamuohjelmassa maanantaina 5.8.2013 klo 9 jälkeen Jussi Heikelän ja Harri Moision vieraana.

Aiheena on Suomen Laillisuuspuolue.

Puhelinhaastattelukin olisi ollut mahdollista, mutta päätin mennä paikan päälle studioon, Helsingin Tehtaankadulle, koska minulle sanottiin, että jos on itse paikalla, haastattelusta voidaan tehdä pidempi.

En tiedä taajuuksista, mutta kiinnostuneet ottanevat asiasta selvää. Facebookissa joku kirjoitti, että taajuus on 94,9.

5.8.2013

Jouko Piho Radio Rockissa

Olin 5.8.2013 Radio Rockin aamuohjelmassa Jussi Heikelän ja Harri Moision haastateltavana.

Kävimme värikkään väkevässä keskustelussa läpi monia aiheita, kuten profeettana oloa, rock-musiikin synnillisyyttä, laillisuuden merkitystä, EU:n ja vapaamuurareiden turmiollisuutta, Vatikaanin saatananpalvontaa ja pedonmerkin karttamista.

Sain lukea Aamoksen kirjan 5. luvusta monia meidänkin aikaamme sopivia jakeita, joissa profeetta suomii kovin sanoin sen ajan rötöstelijöitä, lahjuksen ottajia, köyhien syrjijiä ja vääryyden tekijöitä. Sanoin, että nämä jakeet ovat Suomen Laillisuuspuolueen perusta.

Toimittajat olivat myötämielisiä SLP:n korttikeräystä kohtaan ja allekirjoittivat kortin studiossa.

Ohjelma on kuunneltavissa tästä linkistä:

http://www.radiorock.fi/podcast?vt=audio&vid=345757

Toimittajat innostuivat vilkkaasta ajatustenvaihdosta siinä määrin, että he haluavat kutsua minut uudestaan ohjelmaansa.

Se sopii minulle mainiosti.

Näin fiksuja ja sivistyneitä herrasmiehiä tapaa mielellään uudestaan.

10.8.2013

Suomen Laillisuuspuolue Kirkkonummen torilla

Suomen Laillisuuspuolue jalkautui lauantaina 10.8.2013 Kirkkonummen torille. Mukana oli lisäkseni Ari Pesonen ja Tapani Talasjoki. 

Päivä oli kaksijakoinen. Aluksi ei korttien täyttäjiä tullut sitten millään. Tuntui kuin olisimme tulleet aivan väärälle planeetalle. Oli tosi nihkeätä. Alkoi olla jo sellainen tunne, että niinkö tästä tulee nollapäivä, ettemme saa yhtään korttia kerätyksi. Tilannetta kuvaa hyvin ohi mennyt mies, joka puuskahti painokkaasti: ”Minä en kannata mitään!” Tai nainen, joka sanoi tietävänkuuloisesti ”Minä en tuommoisia kannata!”, vaikka hän ei luultavasti tiennyt, mimmoisia hän ei kannattanut, koska en ehtinyt hänelle mitään kertoa.

Sitten alkoi tapahtua. Välillä teltalla oli melkoinen ryysis, kun ihmiset täyttivät innokkaasti kortteja. Teltalle alkoi tulla ihmisiä, jotka olivat kanssamme hyvin samanmielisiä politiikan ja Suomen nykytilasta sekä tarjoamastamme ohjelmasta, todellisesta vaihtoehdosta saada itsemääräämisoikeus takaisin. Myös esiintuomamme oikeudenmukaisuuden ja laillisuuden näkökulmat puhuttelivat ihmisiä.

Lopuksi kävi niin, että teimme tämän kesän torikiertueidemme (olemme olleet 7 paikkakunnalla) ennätyksen: saimme kokoon kaikkiaan 21 korttia. Siihen päälle vielä Arin tuomat kaksi korttia, joten päivän saldo oli mahtavat 23 korttia. Yhteensä kerättyjä kortteja on minulle palautettuna tällä hetkellä 213 kpl.

Kirkkonummen Sanomat ei päässyt paikalle, mutta he tekevät tapahtumasta jutun torstain 15.8. lehteen heille lähettämäni aineiston ja kuvan pohjalta. Lehti jaetaan joka talouteen Kirkkonummen, Siuntion ja Inkoon alueella.

Suomen Laillisuuspuolue on seuraavan kerran tiistaina 13.8.2013 klo 9-13 Vantaan Tikkurilan torilla, Peltolant. 2. Silloin mukana on lisäkseni varapuheenjohtaja Timo Vaittinen. Voitko sinä tulla silloin mukaan kampanjassa auttamaan?

16.8.2013

Suomen Laillisuuspuolue Tikkurilan torilla

Suomen Laillisuuspuolue oli perjantaina 16.8.2013 Vantaan Tikkurilan torilla levittämässä itsenäisyyden ja oikeudenmukaisuuden sanomaa sekä keräämässä kannattajakortteja.

Itseni lisäksi mukana olivat Timo Vaittinen ja Ari Pesonen.

Jos aloitan huonoista uutisista, niin tällä kertaa oli paljon niitä ihmisiä, jotka eivät halunneet allekirjoittaa korttia sen takia, että he sanoivat heillä jo olevan oman puolueen. Sitten oli myös paljon toivonsa menettäneitä ihmisiä, jotka eivät voineet uskoa, että mitään olisi enää Suomessa tehtävissä, ei edes minkään uuden puolueen kautta.

Tämän vastapainoksi Tikkurilan torilla oli myös useita asiaamme uskovia ihmisiä, jotka kortin täytettyään rohkaisivat meitä jatkamaan tällä tiellä.

Kaikkein innostunein oli Helsingistä varta vasten paikalle tullut nuori mies, joka kortin täytettyään pyysi myös päästä kanssani samaan valokuvaan ”siltä varalta, että sinusta tulee myöhemmin suurmies”.

Saimme Tikkurilan torilta 19 korttia, mikä on toiseksi eniten SLP:n tähänastisen 8 paikkakunnan torikiertueen aikana.

Kun tänään tuli postissa yksi kortti, niin tämän päivän tulos on 20 korttia. Yhteensä minulle tulleita täytettyjä kortteja on tällä hetkellä 234.

Vantaan Sanomat ei päässyt paikalle, mutta lähetän lehdelle oman juttuni sekä kuvan paikalta, joten voi olla, että raportti SLP:n Tikkurilan vierailusta on Vantaan Sanomien keskiviikon numerossa 21.8.2013.

Sen sijaan paikalle tuli Helsingin Yliopiston Aleksanterin Instituutista fil.tri Kaarina Aitamurto, joka halusi kysyä minulta mielipiteitäni populismista ja vihapuheesta, koska hän on tekemässä aiheesta tutkimusta. Kerroin näkemyksistäni puolen tunnin ajan. Saan myöhemmin tietää, missä ja milloin vastaukseni ovat julkisuudessa.

20.8.2013

Suomen Laillisuuspuolue Loviisan torilla

Suomen Laillisuuspuolueen torikampanja jatkui tiistaina 20.8.2013 Loviisassa, jossa oli Loviisan päivän markkinoiden takia runsaasti ihmisiä liikkeellä.

Tämä oli SLP:n yhdeksäs toritapahtuma. Graafikko Ari Pesonen oli mukana auttamassa.

Saimme päivän aikana 16 täytettyä korttia, mikä on keskihyvä tulos.

Korttien määrää vähensi se, että Loviisan torilla oli enemmän kuin missään torilla politiikkaan pettyneitä ja poliitikoihin vihaisesti ja halveksivasti suhtautuvia ihmisiä. Luulisi, että se auttaisi uutta puoluetta, mutta asia onkin päinvastoin. Kaikki nykyisten puolueiden synnit, takinkäännökset ja lupausten pettämiset kaatuvatkin meidän niskaamme. Monet ihmiset eivät kerta kaikkiaan usko, että mitään olisi tehtävissä. He eivät enää luota siihen, että mikään uusi puoluekaan voisi tuoda muutosta. Varsinkin perussuomalaisiin viitattiin, että ”niinhän se Soinikin lupasi, mutta…”. Tässä hyvin kyynisessä ja turhautuneessa tilanteessa uuden puolueen markkinoiminen on enemmän kuin haasteellista.

Onneksi torilla oli myös ihmisiä, jotka eivät ole menettäneet uskoaan, vaan he täyttivät kortin innokkaasti sanoen, että he ovat joka asiasta samaa mieltä, ja toivottivat meille menestystä. He ovat meille myös tulevia äänestäjiä.

Paikalla oli myös Loviisan Sanomien toimittaja Mika Mykkänen, jonka tekemä juttu on luettavissa kuvineen Loviisan Sanomien perjantain 23.8.2013 numerossa.

Olen menossa uudestaan Loviisan torille nyt viikonloppuna sekä lauantaina että sunnuntaina 24.8.–25.8., kun Loviisassa järjestetään suuri Loviisan Wanhat Talot –tapahtuma, johon tulee kymmeniätuhansia ihmisiä eri puolilta Suomea.

Tämän takia ehdotan, että mahdollisimman moni SLP:n kannattajista, joille se vain mitenkään sopii, voisi tulla Loviisaan minua auttamaan. Kun ihmisiä menee vilisemällä ohi, olisi hyvä että korttien kerääjiä ja samalla ihmisten kanssa keskustelevia henkilöitä olisi riittävästi. Jos voit olla mukana, ilmoita siitä minulle. Kerro, voitko olla mukana lauantaina vai sunnuntaina, vai molempina päivinä.

24.8.2013

Suomen Laillisuuspuolue Loviisan torilla 24.8.2013

Olin Suomen Laillisuuspuolueen teltan kanssa Loviisan Wanhat Talot – tapahtumassa.

Väkeä oli todella runsaasti, mutta koska olin yksin teltalla (Juha Willman ei päässyt tulemaan), saatoin ehdottaa kortin täyttämistä vain muutamille useimpien valuessa jonkun kanssa keskustellessani teltan ohi. Huomenna sunnuntaina olen jälleen Loviisan torilla ja silloin tilanne on parempi, kun mukanani on ainakin Timo Vaittinen ja ehkä pari muutakin miestä.

Päivän saldo oli kohtuullinen eli sain 17 korttiallekirjoitusta. Kortin täyttäneet olivat 8 paikkakunnalta eli Loviisasta, Porvoosta, Myrskylästä, Myllykoskelta, Tuusulasta,  Helsingistä, Kauniaisista ja Hämeenlinnasta. Tällä hetkellä täytettyjä kortteja on 267.

Tällä kertaa tuli useita kommentteja mediassa olooni, joko 23.8.2013 Loviisan Sanomien tai

2.8.2013 Helsingin Sanomien NYT-liitteen juttuun, jonka yksi ja toinen oli nähnyt ja lukenut.

”Ai sinä olet se Hesarin julkkis!”

En saanut ketään houkutelluksi kanssani valokuvaan, joten poseeraan teltan edessä yksin.

25.8.2013

Suomen Laillisuuspuolue Loviisan torilla 25.8.2013

Olin Suomen Laillisuuspuolueen teltan kanssa Loviisan torilla 25.8.2013. Timo Vaittinen oli mukana auttamassa.

Ihmisiä oli LWT-tapahtuman takia paljon liikkeellä. Teimmekin uuden ennätyksen eli saimme torilla 22 kannattajakorttia. Tällä hetkellä keräämiäni, toreilla saatuja tai minulle palautettuja kortteja on 289.

Tein tänään sellaisen huomion, että jos miehellä on paidassaan Suomen vaakunan, leijonan, kuva, niin hän täyttää kortin. Kun näin oli käynyt kaksi kertaa, sanoin eräässä vaiheessa Timolle, että tulisipa vielä yksi leijonapaita teltalle. Olin tuskin ehtinyt sanoa toivomukseni, kun näin muutaman metrin päässä miehen, jonka paidan etumuksessa komeili iso leijona. Mies olikin hyvin myönteinen sanomalleni, mutta halusi vielä tutkia puoluetta tarkemmin netissä( www.suomen-laillisuuspuolue.fi ). On melko varmaa, että hän täyttää kortin ja palauttaa sen minulle.

Tänään oli muutenkin enemmän niitä ihmisiä, jotka olivat SLP:n teeseistä esitteen pohjalta samaa mieltä, mutta he haluavat tutkia kuitenkin paremmin ohjelmaa ennen kuin täyttävät kortin. Ihan hyvä niin.

Ilma oli kaunis, aurinkoinen ja hyvin lämmin. Nyt tuli esille teltan hyöty tällaisella hellesäällä: saimme olla teltan sisällä välillä varjossa. Koska olimme ilman sivuseiniä, huomasimme, että muutkin ihmiset piipahtivat mielellään hetkeksi telttamme varjoon.

30.8.2013

Suomen Laillisuuspuolue Haminan torilla 30.8.2013

Olin perjantaina 30.8.2013 Suomen Laillisuuspuolueen teltan kanssa Haminan torilla. Mukana oli myös Juhani Solla, joka osoittautuikin varsin hyväksi kortin kerääjäksi. Lisäksi Juhani jutteli torilla olevien venäläisten kanssa sujuvasti venäjäksi ja antoi heille evankelioivaa DVD-materiaalia.

Haminan saldo oli ennätys: saimme siellä eniten kortteja tähän asti eli 24 kpl.

Kun samana päivänä tuli postista 4 täytettyä korttia, niin perjantaina tuli kortteja yhteensä 28 kpl, mikä merkitsee sitä, että minulla on hallussani tällä hetkellä 321 korttia.

En tiedä korttien keräämisen kokonaistilannetta, koska useimmat kerääjät eivät ole vielä lähettäneet jo täytettyjä kortteja minulle. Olen ottamassa siitä asiasta parhaillaan selvää.

Haminan torilla tulivat esille ne samat vastaväitteet kuin 11 Suomen torilla sitä ennen, joten en toista niitä.

SLP:n kortin allekirjoittajissa oli tällä kertaa tavallista enemmän työttömiä rakennusmiehiä ja siivoojia. Kun kysyin, miksi he eivät ole työssä, he sanoivat: ”Mitä luulet?” Vastasin, että te ette ole työssä, koska työnantajan on ollut edullisempaa palkata halpatyövoimaa virolaisista ja venäläisistä työntekijöistä. Työttömät vastasivat: ”Juuri näin.” Sanoin heille, että tämä on väärin. Sanoin, että Suomen Laillisuuspuolue ajaa sellaista politiikkaa, joka pitää tärkeämpänä suomalaisten työpaikkoja kuin työnantajien suuria voittoja halpatyövoimaa käyttäen sekä veroja ja sosiaaliturvamaksuja eri tavoin kiertäen.

3.9.2013

Suomen Laillisuuspuolue Kausalan torilla

Olin Suomen Laillisuuspuolueen teltan kanssa Iitin Kausalan torilla tiistaimarkkinoilla 3.9.2013. Juhani Solla oli mukana auttamassa.

SLP:n kannattajakorttien keruu sujui hyvin. Lopputulos oli 20 täytettyä korttia. Yhteensä korttisaldo on tällä hetkellä 343 kpl.

Kausalan torielämä oli sikäli mielenkiintoista, että paikalla oli paljon väkeä aamupäivällä, mutta klo 12 jälkeen tori tyhjeni kuin taikaiskusta. Vain yksittäisiä ihmisiä huuhaili enää puolenpäivän jälkeen torilla. Lisäksi ihmiset olivat ryppäinä eri porukoissa, eli torille ei tultu vain ostoksia tekemään vaan myös tapaamaan tuttuja.

Kausalassa näkyi myös selvemmin kuin muualla ihmisten täysin erilainen suhtautuminen: toiset olivat hyvin turhautuneita, jopa aggressiivisia, toiset taas erittäin valmiita ja innokkaita kortin täyttämiseen.

Kiertue jatkuu. Olen seuraavaksi SLP:n teltan kanssa perjantaina 6.9.2013 klo 10-14 Askolan torilla.

6.9.2013

Suomen Laillisuuspuolue Askolan torilla

Olin 6.9.2013 Suomen Laillisuuspuolueen teltan kanssa Askolan torilla. Ari Pesonen oli mukana auttamassa.

Kun näin Askolan pienen torin, täysin tyhjän, vain kaksi pultsaria penkillä, mutta ei yhtään telttaa meidän lisäksemme, tuli mieleeni ajatus, että taisi olla iso vikatikki tulla tällaiseen tuppukylään, jossa on asukkaitakin vain vähän yli 5000.

Muistin silloin Askolan kunnan toimistosihteerin, Minna Järvisen, idean, että läheisestä Sale-kaupasta voisi kysyä, olisiko mahdollista laittaa telttaa heidän kauppansa pääoven eteen. Päätinkin mennä kysymään asiaa, koska huomasin, että parkkipaikalla oli paljon autoja ja ihmisiä kulki runsaasti kauppaan sisään ja kaupasta ulos.

Lupa heltisi melkein heti, yhden puhelinsoiton jälkeen.

Paikka osoittautuikin olevan erinomaisen hyvä, sillä teimme loppujen lopuksi neljässä tunnissa koko kesän uuden ennätyksen eli saimme kokoon 30 kannattajakorttia. Tällä kertaa allekirjoittajien joukossa oli tavallista enemmän myös nuoria.

En voinut jälkeenpäin kuin ihmetellä ja sanoinkin Arille: ”Enpä olisi ikinä uskonut!”

8.9.2013

Suomen Laillisuuspuolue Riihimäen Asematapahtumassa

Olin Suomen Laillisuuspuolueen teltan kanssa 8.9.2013 Riihimäen Asematapahtumassa. Paikalla oli paljon väkeä kuin Vilkkilässä kissoja.

Mukana oli tavallisten torikauppiaiden lisäksi runsaasti puolueiden telttoja, kuten Kokoomus,Vihreät, Keskusta, Vasemmisto, Kristillisdemokraatit ja SDP. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun olin SLP:n teltan kanssa paikassa, jossa oli noin paljon muiden puolueiden telttoja.

Bongasin useita poliitikkoja, kuten Kokoomuksen Ben Zyskowicz ja Keskustan Antti Kaikkonen, joita en ehtinyt tervehtiä, mutta seuraavien poliitikkojen kanssa kävin juttelemassa: KD:n Päivi Räsänen, SDP:n Johannes Koskinen ja Tarja Filatov.

Apunani teltan pystytyksessä oli Ari Pesonen, mutta hänen täytyi lähteä erääseen juhlaan, joten keräsin kortteja koko päivän yksin. Eikä hullummin mennytkään: sain kokoon 29 korttia eli toiseksi eniten kiertueen aikana. Sen lisäksi eräs riihimäkeläinen korttien kerääjä toi minulle kokoon saamansa 11 korttia, joten päivän saldo oli 40 korttia. Tällä hetkellä kortteja on koossa 415.

Riihimäen ja Hyvinkään paikallislehti Aamuposti oli mukana toimittajan ja valokuvaajan voimin. SLP:sta on juttu huomisessa maanantain Aamupostissa. Lopussa sain teltan purkuapua lehden toimittajalta.

Oli mukavaa olla Riihimäellä, jossa synnyin marraskuussa 1946, kävin neljä vuotta kansakoulua ja neljä vuotta oppikoulua, kunnes muutimme v. 1961 Lahteen. Tapasin torilla kaksi sukulaistani, serkun ja toisen serkun miehen sekä yhden entisen luokkatoverin Riihimäen Lyseosta. Lapsuuden aika on kultaisten muistojen kaunista kudelmaa, mutta olkoon niin. Eläköön nostalgia!

11.9.2013

Suomen Laillisuuspuolue Espoon keskuksen Asematorilla

Olin Suomen Laillisuuspuolueen teltan kanssa 11.9.2013 Espoon keskuksen Asematorilla.

Alku näytti hankalalta, koska satoi ja jouduin yhdessä auttamassa olleen Raimo Hynysen kanssa odottamaan sateen loppumista. Noin klo 10.20 ilma selkenikin ja sää oli sitten sen jälkeen hyvin kaunista ja aurinkoista.

Tori oli sikäli hiljainen, että muita telttoja ei ollut. Torin toisella laidalla oli kahvila Ulappa, jonka pitäjä sanoi, että tänään on ollut vähiten asiakkaita koko kesän aikana.

Mutta ihmisiä kuitenkin kulki ympäristössä, koska vieressä on juna-asema ja toisella puolella kauppakeskus Espoontori. Piti vain mennä rivakasti näiden ihmisten luo jopa kymmeniä metrejä, tervehtiä heitä ja esitellä asiansa.

Ahkeruus tuotti tulosta. Teimme Raimon kanssa kesän uuden ennätyksen eli saimme päivän mittaan kortteja kerätyksi 37 kpl. Kun posti toi tänään vielä kolme korttia, niin päivän saldo oli 40 täytettyä korttia. Yhteensä kortteja on nyt koossa eli minulla hallussani 456 kpl.

Espoon torilla oli huomattavasti enemmän nuoria kortin allekirjoittajia kuin muissa paikoissa.

Oli myös enemmän kannustusta tyyliin ”teette hyvää työtä, jatkakaa, toivottavasti saatte menestystä!”.

Espoossa, jossa on paljon maahanmuuttajia, kyseltiin myös jonkin verran maahanmuutosta, mistä ei muualla ole juurikaan ollut puhetta. Sanoin kannattavani Suomea rakentavaa maahanmuuttoa, jossa tänne tulevat joko opiskelevat tai ovat töissä. Tietysti myös avioituminen on hyvä syy. Mutta sanoin olevani kriittinen sellaista maahanmuuttoa kohtaan, missä ihmiset eivät työllisty, vaan elävät sosiaalitukien varassa veronmaksajien rahoilla. Kun vielä niihin ryhmiin kuuluvat nuoret miehet syyllistyvät muita useammin raiskausrikoksiin, niin kyse ei ole rakentavasta maahanmuutosta, vaan taloudellisesta ja yhteiskunnallisesta rasitteesta.

Länsiväylästä ei sitten kumminkaan kukaan toimittaja ehtinyt paikalle, mutta Länsiväylän nettilehdessä oli aamusta klo 8:sta alkaen puffijuttu torilla olostamme.

Tapasin torilla myös 1950-luvun lapsuudenkaverini Riihimäeltä, jossa asuimme jonkin aikaa samassa talossa. Hän ja vaimonsa allekirjoittivat kortit. Sitten lapsuustoverini otti esiin v. 2006 ostamansa kirjani Outo tie ja pyysi siihen nyt signeerausta.

Olen seuraavan kerran SLP:n teltan kanssa tiistaina 17.9.2013 klo 10-15 Pukkilan torilla. Ota yhteyttä, jos voit tulla auttamaan.

17.9.2013

Suomen Laillisuuspuolue Pukkilassa

Olin Suomen Laillisuuspuolueen teltan kanssa 17.9.2013 Pukkilassa Onnintorilla. Mukana auttamassa oli Anneli Westermark, joka olikin tehokas korttien keräämisessä.

Pukkila on varsin pieni kunta, asukkaita on vain vähän yli 2000. Niinpä mistään ihmisvilinästä ei ollut kyse, mutta silloin tällöin ihmisiä näkyi läheisen Sale-kaupan ja vanhusten palvelutalon ansiosta.

Kaikesta huolimatta saimme kokoon 19 korttia, mihin olimme tyytyväisiä. Tällä hetkellä SLP:n kortteja on koossa yhteensä 488 kpl eli 500:n raja lähestyy.

Aivan teltan läheisyydessä oli koko ajan paikallinen taiteilijapultsari, joka puhui kovaan ääneen milloin mitäkin ja näytteli sukukalleuksiaan. Ajattelin aluksi soittaa poliisia paikalle, mutta en soittanutkaan, kun sain tietää, että poliisin täytyisi tulla Vantaalta asti paikalle. Huomasin myös sen, että vaikka miehen mesoaminen olikin melkoisen häiritsevää, niin se ei tuntunut kuitenkaan vaikuttavan mitään paikallisiin asukkaisiin, koska kävi ilmi, että mies tiedetään ja tunnetaan siellä, joten häneen osattiin suhtautua niin kuin häntä ei olisikaan penkillä huutelemassa. Yritin saada häneltäkin kortin allekirjoitusta, mutta siitä ei tullut mitään, koska mies ei muistanut syntymäaikaansa.

Joten olihan se melkoinen show, jollaista ei ole ollut vielä yhdessäkään edellisessä paikassa.

Seuraava SLP:n kohde on Lohjan tori lauantaina 21.9.2013, mikäli ei sada. Viiden päivän sääennusteen mukaan silloin sataa Lohjalla. Katsotaan tilannetta. Jos lauantaina sataa, joudun perumaan Lohjan toripäivän ja siirtämään sen muuksi ajaksi.

21.9.2013

Suomen Laillisuuspuolue Porvoon torilla

Olin levittämässä itsenäisyyden ilosanomaa Suomen Laillisuuspuolueen teltan kanssa Porvoon torilla 21.9.2013.

Aiemmin oli luvattu hiukan sadetta, mutta päivä olikin täysin sateeton torilla ollessani. Vasta kun lähdin Porvoosta ajelemaan kohti Loviisaa, alkoi sataa. Sanoin Taivaan Iskälle: ”Tosi hyvä ajoitus!”

Olin tällä kertaa torilla yksin, kun kaikilla hyvillä avustajillani oli muita menoja. Sain kuitenkin kasaan 18 korttia, mikä merkitsee sitä, että SLP:n täytettyjen ja minulla olevien korttien määrä on nyt 505. Koin jotenkin tämän 500 rajan rikkoutumisen eräänlaisena merkkipaaluna.

Eihän tämä keräys ole kuitenkaan ihan putkeen mennyt. Kahdeksan kuukauden aikana on tullut 10% tarvittavista 5000 kortista. Mutta uskon, että Jumalan ja minua auttavien ihmisten avulla tavoite on edelleen saavutettavissa 24.1.2014 mennessä, mikä on keräyksen deadline-päivämäärä. Voitko sinä auttaa minua ja SLP:ta pääsemään tavoitteeseensa? Jos voit, ota yhteyttä minuun (sähköposti: jouko.piho@kolumbus.fi, puh. 040-8281759).

Porvoon torilla oli enemmän ulkomaalaisia matkailijoita kuin aiemmilla paikkakunnilla, mikä vahvistaa Porvoon mainetta suosittuna turistikohteena.

Porvoossa tuli tietenkin vastaan myös paljon suomenruotsalaisia. Osa heistä ei ymmärtänyt tarpeeksi suomea, joten selitin asian ruotsiksi: ”Det här är ett nytt parti, Finlands Laglighetsparti, som vill ha Finlands självständighet tillbaka. Vi behöver ert stöd så att vårt parti kunde bli officiellt registrerad.” No, yrityksistäni huolimatta kaikki kieltäytyivät kortin täyttämisestä sanoen, että heillä on jo puolue (RKP).

Porvoon torilla oli kuitenkin myös suomenruotsalaisia, jotka suhtautuivat myönteisesti ja ennakkoluulottomasti uuteen puolueeseen. Yksikin heistä sanoi, että ilman muuta hän kannattaa uusia hankkeita. Kaiken kaikkiaan viisi suomenruotsalaista täytti kortin.

Yksi erikoisimmista tapahtumista oli se, kun nuorehko naisopettaja tuli sanomaan minulle: ”Minä tiedänkin tämän teidän puolueenne. Olemme käsitelleet Porvoon Linnankosken lukiossa eräällä luokalla englanniksi kaikkia Suomen puolueita, myös Suomen Laillisuuspuoluetta.”

Toinen yllättävä tilanne syntyi, kun eräs mies sanoi minulle kovaan ääneen jo ennen kuin minä ehdin sanoa mitään: ”Älä puhu minulle mitään uskonnosta tai politiikasta!”  

No, en puhunut. Jäin kuuntelemaan miehen tosi huonoja lapsuudenkokemuksia lähisuvun papeista ja poliitikoista. Jonkin ajan kuluttua mies kuitenkin rauhoittui vihastaan ja halusikin tutustua SLP:n esitteeseen, jonka luettuaan hän sanoi: ”Minä olen täysin samaa mieltä kanssanne, varsinkin kahdesta kohdasta. Minä haluan täyttää korttinne.”

25.9.2013

Suomen Laillisuuspuolue Hämeenlinnan torilla 25.9.2013

Olin Suomen Laillisuuspuolueen teltan kanssa 25.9.2013 Hämeenlinnan torilla.

Olin torilla tällä(kin) kertaa yksin, koska kahdelle alustavasti mukaanlupautuneelle ihmiselle tuli esteitä, etteivät he päässeet torille mukaan.

Hämeenlinnan torilla kertyi kortteja 12 kpl, mikä on verraten vähän. Yksi syy on todella kylmä, tuulinen ja jopa rakeinen sää, mikä verotti selvästi torillakävijöitä ja sitä kautta kortin allekirjoittajia. Vieressä ollut ternimaidon myyjä sanoi samaa, että koko kesänä ei ole ollut niin vähän ihmisiä torilla.

Hämeenlinnan jälkeen SLP:n korttisaldo on 518, joten me tarvitsemme Jumalan siunausta ja meidän ihmisten puolelta todella hyvää loppukiriä, jotta pääsemme 5000 kortin tavoitteeseen 24.1.2014 mennessä. Voitko sinä omalta puoleltasi nostaa panosta eli yrittää kerätä lisää kortteja? Jos voit, ota yhteyttä minuun.

Hämeenlinnassa koin torikiertueemme ensimmäisen uhkaavan tilanteen, kun eräs nuori kristinuskoa vihaisesti vastustanut ja kritisoinut mies hermostui vasta-argumentistani todella voimakkaasti. Poismennessään hän uhosi, että kaikki kirkot pitäisi polttaa.

Hämeenlinnassa oli enemmän kuin muualla ihmisiä, joilla oli kova kiire jonnekin, joten heillä ei ollut aikaa kortin täyttämiseen. En muista kaikkia syitä, mutta ainakin yhdellä oli kova kiire treffeille ja toisella hammaslääkäriin. No, sellaistahan elämä on. Ei kovassa kiireessä voi täyttää uuden puolueen kannattajakorttia. Toivon kuitenkin, että nämäkin ihmiset voisivat täyttää SLP:n kortin heti sen jälkeen kun kiire on hellittänyt.

Hämeenlinnan paikallislehdistä ei sitten kuitenkaan ollut toimittajia paikalla, vaikka olin niin ymmärtänyt. Lähetin toimituksiin kuvan kera oman juttuni, jota he voivat halutessaan muokata. Saa nähdä, onko raporttia SLP:n Hämeenlinnan torilla olosta nähtävissä lähipäivinä Hämeen Sanomien tai Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten sivuilla.

Tapasin Hämeenlinnassa myös kolme ihmistä, jotka suhtautuivat SLP:n ajatuksiin erittäin myönteisesti. Yksi heistä, nuori tietokoneasentaja, otti mukaansa kuusi korttia, joihin hän uskoo saavansa allekirjoittajia.

Nämä henkilöt luovat minuun uskoa SLP:n tulevaisuuteen.

Olen seuraavan kerran SLP:n teltan kanssa lauantaina 28.9.2013 klo 10-14 Lohjan torilla. Silloin mukana ovat myös Timo Vaittinen ja Tapani Talasjoki minua auttamassa.

28.9.2013

Suomen Laillisuuspuolue Lohjalla 28.9.2013

Olin Suomen Laillisuuspuolueen teltan kanssa 28.9.2013 Lohjalla, entisessä kotikaupungissani (asuin Lohjalla 2005-2007). Lohjan torilla oli kanssani kortteja keräämässä ja ihmisten kanssa keskustelemassa SLP:n varapuheenjohtaja Timo Vaittinen ja Tapani Talasjoki.

Kortteja kertyi 26 ja kun muualta tuli vielä neljä korttia, niin lauantain saldo oli 30 korttia. Yhteensä SLP:lla on tällä hetkellä kortteja koossa 548 kpl.

Lohjan torilla saimme kuulla tähän asti rajuimman kommentin hankettamme vastaan: ”Hirttäkää itsenne!” Emme ottaneet neuvosta vaarin.

Muutoin ihmisten asenteet olivat koko lailla samanlaisia kuin muillakin paikkakunnilla, eli toiset ovat heti voimakkaasti vastaan ja toiset ovat valmiit täyttämään kortin ilman muuta jo muutaman sanan jälkeen. Tulee kyllä tunne, että Suomi on kahtia jakautunut maa.

Lohjan erikoisuus oli mies, joka esittelyni jälkeen kysyi minulta ruotsiksi: ”Hur är det med svenska språket?” Mietin hetken, mitähän mies ajaa takaa. Päädyin siihen tulokseen, että koska en voi tietää, mitä hän oikein tarkoittaa, niin en ainakaan vastaa mitään pakkoruotsiin liittyvää. Joten vastasin ruotsiksi: ”Det är OK och bra med svenska språket.” Jolloin mies vastasi suomeksi: ”Niin, että ruotsiakin voi puhua.” Mihin vastasin: ”Totta kai.” Silloin mies täytti heti kortin.

Lohjan paikallislehtien toimittajia ei ehtinyt paikalle, mutta olen sopinut heidän kanssaan, että voin lähettää oman juttuni ja kuvan toimituksiin, ja aineistoani voidaan mahdollisesti käyttää.

Joten täytyy tässä nyt seurata, näkyykö juttua SLP:n Lohjan torivierailusta Länsi-Uusimaassa, Iltalohjassa tai Ykköslohjassa.

P.S.

Lähettämäni juttu ja kuva julkaistiin joko sellaisenaan tai hiukan muokattuna Länsi-Uusimaassa 1.10.2013 ja Ykköslohjassa 2.10.2013. 

5.10.2013

Suomen Laillisuuspuolue Hyvinkäällä

Olin Suomen Laillisuuspuolueen teltan kanssa 5.10.2013 Hyvinkään torilla yhdessä Ari Pesosen kanssa.

Saimme kokoon 16 korttia. Tällä hetkellä SLP:lla on 573 korttia kerättynä.

Sen lisäksi torilla oli kolme kiinnostunutta ihmistä, joista yksi otti 10 korttia ja toinen kolme korttia ja kolmas yhden kortin mukaansa. Uskon että ne palautuvat aikanaan minulle.

Torille tuli myös kaksi punkkaria, jotka ovat lukeneet Punk in Finland –foorumin Mahdollisimman yleistä –osiossa olevaa viestiketjua ”Jouko Pihon uusi ketju”. En kysynyt, ovatko he myös kirjoittaneet siellä. Punkkarit sanoivat: ”Kyllä siellä punk-foorumilla sinun päällesi heitetään paljon lokaa, mutta kun olemme nähneet sinut, niin sinähän olet paljon parempi tyyppi kuin minkä kuvan sinusta saa foorumilla.” Vastasin, että poliitikon täytyy olla paksunahkainen ja kestää kaikenlaista kielteistä haukkumista. Siitä ei pidä vain välittää.

Tällä kertaa mukana oli kolme ihmistä, jotka halusivat valokuvaan yhdessä kanssani. Saa nähdä, käykö tässä minulle vielä niin kuin näyttelijä Ville Haapasalolle, jonka kanssa kaikki haluavat samaan kuvaan liikkui hän missä päin Venäjää tahansa.

Aamupostin toimittaja ei ehtinyt torille, mutta toisaalta käynnistäni Riihimäen Asematapahtumassa 8.9.2013 tehty juttu julkaistiin sekä Riihimäen että Hyvinkään Aamupostin painoksissa, kun naapurikaupungeilla on yhteinen lehti. Lähetän lehdelle kuitenkin aineistoa ja kuvan, jos lehti vaikka julkaisisi sen pohjalta jutun.

12.10.2013

Suomen Laillisuuspuolue Forssassa

Olin Suomen Laillisuuspuolueen teltan kanssa Forssan torilla 12.10.2013. Apuna oli forssalainen Antti Wuoltee, joka tunsikin paljon teltalle tulleita ihmisiä.

Kortteja kertyi 15, joten SLP:n korttikeräyksen saldo on tällä hetkellä 610 kpl.

Teltalla oli keskustelemassa myös monia sellaisia henkilöitä, jotka sanoivat haluavansa tutustua puolueeseen paremmin ja ylipäätään harkita asiaa. Heiltä voi hyvinkin tulla jälkikäteen täytettyjä kortteja.

Antti Wuoltee oli ensimmäistä kertaa mukana teltalla kortteja keräämässä, mutta ei viimeistä kertaa. Antti otti kerättäväksi 40 korttia ja sanoi tulevansa mielellään mukaan joihinkin tuleviin toritapahtumiin, esim. Turkuun, jonne suunnittelen kampanjaa keväällä tai kesällä 2014.

Forssan lehdestä ei ollut toimittajaa paikalla, mutta lähetän toimitukseen aineistoa ja kuvan, joten voi olla, että jotakin tullaan paikallislehdessä julkaisemaan. Sen sijaan Forssan lehdessä oli perjantaina lähettämäni pikku puffijuttu, mitä oli näemmä luettu, koska varsin moni sanoi tienneensä sen puffin perusteella, että SLP on lauantaina torilla.

Kävin vähän pidemmän keskustelun paikalle tulleen Jorma Hentilän kanssa, joka on entinen SKDL:n pääsihteeri ja Setan puheenjohtaja. Hentilä ei ole enää aktiivisesti politiikassa mukana, mutta vaikuttaa kuitenkin vielä jonkin verran olemalla tällä hetkellä Vasemmistoliiton uskontopoliittisen valiokunnan puheenjohtaja. Hentilä tekikin minulle lähinnä kirkkoon, esim. naispappeuteen, liittyviä kysymyksiä.

Paikalla piipahti myös Arto Lehkamo matkallaan Kokemäeltä Helsinkiin. Arto rohkaisi meitä sanoen, että hänen näkemyksensä mukaan SLP:lla on kaikki mahdollisuudet saada 5000 korttia kerätyksi.

Jostain kumman syystä varsin useat ihmiset telttamme nähtyään kysyivät: ”Onkos tämä nyt sen Hirvisaaren puolue?” Se viitannee siihen, että Hirvisaari tunnetaan, mutta hänen uutta poliittista kotiaan, Muutos 2011 –puoluetta, ei oikein tiedetä.

Meillä oli Forssan torilla ensimmäistä kertaa käytössä upea Leijona-vaakuna. Kiinnostuneet voivat ostaa kyseisen vaakunan osoitteesta tilaus@suomenleijona.fi.

19.10.2013

Suomen Laillisuuspuolue Helsingissä Kontulan ostarilla

Olin lauantaina 19.10.2013 Suomen Laillisuuspuolueen teltan kanssa Helsingissä Kontulan ostarilla. Mukana avustamassa olivat Timo Vaittinen, Marja-Liisa Tammensalo, Joanna ja Markus sekä Muutos 2011 –puolueen Helena Eronen.

Tarkoitus oli olla paikalla klo 10-18 välillä, mutta eri menojen takia jouduimme kuitenkin lopettamaan jo klo 15 aikoihin. Viisi tuntia ehdimme olla Kontulan Keskusaukiolla, jolloin SLP:n kannatuskortteja kertyi 42 kpl, mikä on uusi ennätys. Tällä hetkellä SLP:lla on kortteja koossa 654 kpl.

Olin erityisen iloinen Helena Erosen paikalla olosta, koska ei ole kovin tavallista, että toisen puolueen edustaja (Helena on Muutos 2011 -puolueen EU-parlamenttivaalien ehdokas) tulee näin konkreettisesti auttamaan toista puoluetta. Mutta Helena onkin Helena, aivan ihana ja avarasydäminen ihminen.

Vaikka olen asunut aikanaan Helsingissä jonkin aikaa, kävin nyt ensimmäistä kertaa legendaarisella Kontulan ostarilla. Paikka on kyllä viehättävän oloinen ja näköinen. Ihmisiä liikkuu Kontulan ostarilla yhden päivän aikana noin 30 000. Niinpä nytkin ihmisiä oli kyllä tarpeeksi, joilta saattoi kysyä kortin täyttämistä. Ostarilla on paljon kauppoja, mutta myös runsaasti pubeja ja ravintoloita.

Viime mainittu asia sekä näkyi että kuului. Me koimme asian hyvinkin kouriintuntuvasti, kun eräs alkoholin vaikutuksen alainen mies tuli uhoamaan minulle sanoen: ”Minä voin varastaa tämän leijona-vaakunan ja vaikka koko teltan, jos haluan.” Vastasin hänelle: ”Niin voit, mutta sinä et halua.” Mies jatkoi kuitenkin ja irrotti vaakunan pöydästä. Sain kuitenkin hänet rauhoitetuksi Timon ja Helenan avustuksella. Lopulta mies jäi juttelemaan enemmänkin Timon kanssa. Lopputulos oli se, että mies muuttui täysin ja allekirjoitti kortin. Sen jälkeen mies yritti saada muita kortin täyttämiseen, mistä meidän piti häntä toppuutella, koska hänen otteensa olivat vähän liiankin riuskanpuoleiset eikä humalassa oleva mies ole meille muutenkaan hyvää mainosta. Eräs vanhempi nainen tuli niihin aikoihin teltalle ja näki tämän kaljupäisen miehen luullen hänen olevan osa SLP:n porukkaa. Niinpä nainen kysyi ihmeissään: ”Suomen Laillisuuspuolue? Onko tämä jokin skinipuolue?”

Paikalle piti tulla Punk in Finland –foorumin kirjoittajia, mutta jostain syystä heitä ei näkynyt. Mikäli punkkareita tuli ostarille klo 15.30 ja 18 välissä, niin olen pahoillani siitä, että en voinut olla enää silloin paikalla.

Sen sijaan minua tuli tervehtimään useampikin Muutoslainen. Yksi heistä sanoi: ”Jos kerran Helena Eronen on täyttänyt korttinne ja on teitä auttamassa, niin minäkin haluan allekirjoittaa SLP:n kortin.”

Mukana oli myös muutamia Homma-foorumilaisia. Yhdellä oli jopa minulta ostamansa kirjani Outo tie mukanaan, johon hän halusi nyt signeerauksen. Yksi paikalle tulleista Homma-foorumilaisista oli Topi Junkkari, joka sanoi, että hän väitteli aikanaan kovasti minua vastaan. Sanoin: ”En muistakaan. Mutta menneet ovat menneitä.” Sen jälkeen Topi halusi kuvaan minun ja Helena Erosen kanssa.

Kontula oli vuoden 2003 eduskuntavaaleissa Perussuomalaisten tukialuetta, josta Toni Halme sai paljon ääniä, mitkä edesauttoivat ratkaisevasti sekä Timo Soinia että Perussuomalaisia menestyksen alkuun. Kun avustajamme Markus kävi kyselemässä tuntemiensa Kontulan asukkaiden tuntoja nyt, niin kaikkialla iski vastaan pettymys ja kyynisyys. Mitään ei muuttunutkaan.

Suomen Laillisuuspuolue vakuuttaa, että mikäli saamme v. 2015 vaaleissa tarpeeksi ääniä ja pääsemme hallitusvaltaan, niin kaikki muuttuu.

Suomi on suomalaisten maa. Suomalaiset tulee laittaa kaikissa asioissa etusijalle ja suomalaisten tarpeet ovat kaikkein tärkeimpiä.

25.10.2013

Suomen Laillisuuspuolue Helsingissä Paasikiven aukiolla

Olin Suomen Laillisuuspuolueen teltan kanssa 25.10.2013 Helsingissä Paasikiven aukiolla. Kun olimme saaneet teltan pystyyn Ari Pesosen kanssa, kaksi pysäköinninvalvojaa tuli kyselemään vieressä olevasta autostani. Kävi ilmi, että parkkeerauskielto oli ehdoton eli auto pitäisi siirtää muualle eli johonkin parkkihalliin.

Ongelma oli vain siinä, että Ari Pesonen saattoi olla apunani vain alkuhetken noin tunnin ajan, mutta en onnistunut saamaan yhtään avustajaa illaksi teltan purkuvaiheeseen teltan vartijaksi siksi aikaa kun hakisin autoni parkista. Soitin rakennusvirastoonkin, mutta sieltä ei herunut mitään erityislupaa. Ihmettelen kyllä Helsingin kaupungin tiukkaa linjaa, koska Paasikiven aukio on leveä eikä meidän telttamme ja sen vieressä oleva auto estänyt millään tavoin jalankulkuliikennettä. Eli jos teltalle saa luvan, niin miksi ihmeessä ei saisi lupaa sen vieressä nököttävälle pienelle henkilöautolle? Näitä byrokraattisia sääntöjä ei aina jaksa ymmärtää.

No, ei auttanut kuin ottaa lusikka kauniiseen käteen ja alkaa teltan purkuhommat.

Päätökseen vaikutti myös se, että ennen pysäköinninvalvojien tuloa teltta oli kovassa puuskatuulessa pari kertaa lähellä lentää taivaan tuuliin. Pidimme kuitenkin tangoista kiinni, kunnes tuuli rauhoittui. Eivät edes nurkissa olevat painot auttaneet asiaa. Tuulen nopeus oli 7 m/s, mikä on liikaa tällaiselle teltalle. Jatkossa minun täytyy siis seurata sateen lisäksi myös tuulen nopeutta.

Paikka vaikutti kyllä hyvältä, kun väkeä kulki koko ajan ohitse. Koska olimme eduskuntatalon vieressä, näimme kaksi kansanedustajaakin, kauempana olleen Silvia Modigin ja vierestä menneen Jouko Skinnarin, jonka upean punaista kaulaliinaa kehaisin komeaksi.

Tulevia Helsingin vierailuja ajatellen minun on pakko saada yksi avustaja koko ajaksi, tai en voi tulla Helsingin keskustaan. Otan maanantaina selvää myös siitä, josko Helsingin laitamilla olisi sellaisia ilmaisia kaupungin paikkoja, joissa on ihmisiä, mutta joissa voisi pysäköidä auton näköyhteyden päähän. Silloin voisin olla paikalla yksinkin.

Kun olimme juuri alkamassa teltan kasaamista takaisin pussiin, eräs nuori mies tuli kyselemään, mikäs se tällainen puolue on ja mitä me ajamme. Kerroin hänelle ohjelmamme kolme tärkeintä kohtaa eli itsenäisyys, oikeudenmukaisuus ja tavallisten suomalaisten puolella oleminen ahneuden ylivaltaa vastaan, jolloin hän totesi olevansa samaa mieltä ja halusi täyttää kortin heti.

Pieleen menneen Helsingin tempauksen jälkeen, kun saimme kuitenkin kokoon yhden kortin, SLP:lla on koossa tällä hetkellä 666 korttia.

1.11.2013

Suomen Laillisuuspuolue Helsingin Asema-aukiolla

Olin Suomen Laillisuuspuolueen teltan kanssa Helsingin Asema-aukiolla perjantaina 1.11.2013 klo 14-18.

Mukana auttamassa olivat Katri Aalto sekä Markus ja Joanna jonkin aikaa.

Alun pikku sateen jälkeen sää oli varsin mukava eikä tuulikaan puhuroinut liikaa.

Asema-aukion paikka oli täysin erilainen kuin mikään muu sitä ennen. Missään muualla ei ole ollut niin paljon ihmisiä, mutta niin mahdottoman kiireisiä ihmisiä. ”Ei, en ehdi nyt, minulla on kiire…” En ole myöskään tavannut aikaisemmilla kerroilla missään niin paljon kännykkään puhuvia tai sitä plaraavia ihmisiä.

Tämän liiallisen ihmisvilinän takia, jonka keskeltä oli vaikeaa saada ihmistä edes hetkeksi pysähtymään, tein päätöksen, että en enää mene samaan paikkaan uudestaan, eli suunniteltutempaus Asema-aukiolla 13.11.2013 on peruttu. Saa nähdä, millaisia paikkoja Paasikiven aukio ja Kolmen sepän aukio ovat, mutta joka tapauksessa olen etsimässä Helsingistä uusia, vähän rauhallisempia alueita, joissa kuitenkin olisi ihmisiä. Lisäksi keskustan paikoissa, vaikka ne ovatkin ilmaisia, on se huono puoli, että parkkihallimaksut ovat aika korkeat, kuten tänäänkin parkkilippuni maksoi 22,40 euroa.

Näistä vaikeuksista huolimatta saimme kokoon 24 korttia, mikä on keskitason tulos. Tällä hetkellä SLP:lla on kerättynä 693 korttia. Ei puutu enää kuin 4307 korttia.

Muutamat tapaamiset olivat vähän tavanomaista erikoisempia. Yksi nuori mies tuli pyöräillen teltalle ja kysyi, muistanko häntä. En muistanut. Mies sanoi nimensä ja jatkoi: ”Minä olen sinun entinen oppilaasi. Sinä opetit minua aikanaan Munkkiniemen ala-asteella 3-6 –luokilla.”

Oli mukava tavata entistä oppilasta noin salskeana ja reippaana.

Eräs toinen komea nuori mies tuli tervehtimään ja sanoi: ”No, hei profeetta!” Hän oli tuttu Facebookista. Oli mukavaa vaihtaa ajatuksia älykkään nuoren miehen kanssa. Tosin ajatustenvaihtoa olisi voinut olla enemmänkin, mutta väliin tunki harvahampainen humalainen, jota halusin myös kuunnella, vaikka se olikin sellaista menneitten aikojen ja äidin muistelua.

Kolmas erikoinen juttu oli se, kun paikalle tuli Salvador Dali –viiksinen miellyttävä ammattivalokuvaaja, joka kysyi: ”Voisinko ottaa kuvan sinusta? Minulla on ystävä Jyväskylässä, joka on hyvin innostunut ja kiinnostunut tästä teidän puolueestanne. Hän pyysi minua ottamaan sinusta kuvan ja lähettämään sen hänelle.” Suostuin ilman muuta ja pyysin  jahäntä lähettämään kuvan minullekin. Kun kuva on tullut, julkaisen sen eri foorumeilla.

Kaikkein kummallisin kortin täyttäjä tuli paikalle vähää ennen lopettamistamme. Hän ei puhunut mitään, vaan alkoi kiireesti täyttää korttia. Sitten mies häipyi yhtäkkiä paikalta pois.

Kun löysimme hänen täyttämänsä kortin, siinä oli ilmeisesti hänen nimensä oikein ja ikä oli 26 vuotta. Ammatin kohdalla luki ”työtön”. Mutta yhdistyksen nimeksi oli laitettu ”Laillista Hasaa!” ja hänen osoitteekseen Paskakuja 69.

Suomen Laillisuuspuolue haluaa auttaa näitä syrjäytyneitä nuoria miehiä, mutta ei hasista laillistamalla. Joutenolo, päihteet ja helppo sossuraha ei nuoria auta, vaan sysää heidät aina vain enemmän sivuraiteille.

9.11.2013

Suomen Laillisuuspuolue Helsingissä Kolmen sepän aukiolla

Olin Suomen Laillisuuspuolueen teltan kanssa 9.11.2013 Helsingissä Kolmen sepän aukiolla. Katri Aalto oli mukana auttamassa.

Myös täällä oli ihmisillä kova kiire jonnekin, joten saimme kokoon vain 15 korttia. Mutta onhan sekin parempi kuin ei mitään. Tällä hetkellä SLP:lla on koossa yhteensä 714 korttia.

Joka tapauksessa on tullut selväksi, että nämä Helsingin keskustan paikat eivät ole hyviä korttien keräämisen kannalta. Tämä olikin viimeinen kerta keskustassa.

Taas tuli myös parkkiongelmia. Muistelin entisaikoja, että auton voisi viedä Keskuskadun kautta Stockmannin parkkiin. Mutta nyt Keskuskatu olikin kävelykatu eikä sinne voinut ajaa eikä minulla ollut aavistustakaan, missä Stockmannin parkki on. Löysin lopulta parkkipaikan Yliopistonkadulta läheltä Tuomiokirkkoa. Mutta siellä oli kolikkomittari ja hinta oli 4 euroa/tunti. Minulla ei ollut kolikoita, joten yritin maksaa pankkikortilla, kun sekin oli mahdollista. Jostain syystä laite ei tunnistanut (Not found) korttiani, joten en voinut maksaa. Jätin siis auton siihen ja odotin takaisin tullessa neljä tuntia myöhemmin, että minua odottaa auton tuulilasissa parkkisakko. Sitä ei kuitenkaan ollut.

Näiden syiden takia en siis mene enää Helsingin keskustaan. Olen sen sijaan ensi viikolla Vuosaaressa Mosaiikkitorilla 13.11.2013 klo 14-18 ja Myllypurossa Myllyaukiolla 16.11.2013 klo 14-18.

Vaikka kortteja ei tullut moniakaan Kolmen sepän aukiolla, niin siellä oli useita kiintoisia kohtaamisia eri ihmisten kanssa.

Tapasimme esim. enemmän uskovia kuin koskaan ennen. Varsinkin eräs nuori mies, joka oli ollut koko päivän Saalemissa ja oli juuri menossa Lähetysseurakuntaan, oli hyvin innostunut, ja toivoi, että mahdollisimman monet ihmiset saisivat tietää hankkeestamme ja tukisivat meitä.

Yksi mielenkiintoinen tapaus oli nuorehko venäläinen nainen, joka ei ole Suomen kansalainen, mutta asuu Suomessa. Hän oli hyvin innokas täyttämään korttia. Muuttuneen lain mukaan nykyään myös ihmiset, jotka eivät ole Suomen kansalaisia, mutta asuvat vakituisesti Suomessa, voivat täyttää uuden kaavan mukaisen kortin. Uusi lomake löytyy netistä linkistä http://www.vaalit.fi/uploads/52jv2nj7.pdf . Kaavakkeen voi tulostaa, täyttää, allekirjoittaa ja postittaa minulle. Luonnollisesti myös Suomen kansalaiset voivat tukea meitä täyttämällä tämän uuden lomakkeen.

Lopuksi haluaisin mainita Jenna Jauhiaisen, joka ei ollut minulle ennestään tuttu muuten kuin siten, että hän on minun Facebook-kaverini. Jenna oli hyvin myönteinen, otti 10 korttia kerättäväkseen ja teki sen jälkeen minulle ehdotuksen, josta en voinut kieltäytyä. Jenna sanoi, että hän tuntee muutamia miehiä, jotka voisivat mahdollisesti tehdä minusta videomainoksen, jonka voisi laittaa Youtubeen. Sanoin, että sopii kyllä, mutta meillä ei ole mahdollisuutta maksaa siitä. Jolloin Jenna vastasi, että koko homma voitaisiin varmaankin hoitaa ilmaiseksi eli tukena minulle ja SLP:lle.

13.11.2013

Suomen Laillisuuspuolue Vuosaaressa

Olin Suomen Laillisuuspuolueen teltan kanssa 13.11.2013 Helsingissä Vuosaaren Mosaiikkitorilla. Avustajina olivat Marja-Liisa Tammensalo sekä Joanna ja Markus.

Tällä kertaa ei ollut parkkiongelmia ja korttejakin kertyi mukavasti eli 31. SLP:lla on nyt kortteja koossa yhteensä 750 kpl.

Vuosaaressa saimme enemmän kuin muualla korttien allekirjoituksia myös Suomessa asuvilta ulkomaalaisilta, joista yksi oli venäläinen, kaksi somalia ja kolme virolaista.

Ensimmäisen kerran kävi niin, että paikalle tuli faneja. Kun nuori mies ja nuori nainen täyttivät korttia, niin heidän ensimmäiset sanansa olivat: ”Hei, me olemme sinun fanejasi!”

Keskustelemaan ja korttia täyttämään tuli myös keski-ikäinen hengellisen työn tekijä, joka tunnisti minut heti. Kun kysyin, mistä hän tunsi minut, mies vastasi: ”No, minä olen lukenut sinun kirjasi Outo tie!” Totesimme tekevämme samaa työtä, vaikka hän onkin enemmän hengellisen työn puolella.

Olen seuraavan kerran SLP:n teltan kanssa lauantaina 16.11.2013 klo 14-18 Helsingin Myllypurossa Myllyaukiolla.

16.11.2013

Suomen Laillisuuspuolue Myllypurossa

Olin Suomen Laillisuuspuolueen teltan kanssa Helsingissä Myllypuron Myllyaukiolla 16.11.2013.

Mukana avustamassa olivat Markus ja Joanna sekä vaimoni Ritva alussa ja lopussa. Markus kävi hyviä keskusteluja muutamien ihmisten kanssa antamalla muun muassa eräälle vaikeuksiin joutuneelle arkkitehdille hyviä lainopillisia neuvoja, joista mies oli kiitollinen.

Kortteja kertyi 22, joten SLP:lla on nyt koossa kortteja 772 kappaletta.

Myllypurossa tapasimme enemmän erikoisia ihmisiä kuin missään muualla, kuten näyttävän näköisen punkkari-muusikon ja miehen, joka sanoi tehneensä sopimuksen Saatanan kanssa. Kumpikin täytti ja allekirjoitti kortin.

Myllypurossa tapasimme enemmän kuin missään muualla alkoholin vaikutuksen alaisia ihmisiä.

No, ei sinua minua haitannut ja monien kanssa tuli ihan hyviä keskusteluja. Osa täytti kortin, osa ei.

Kaikkein ikävin tapaus oli erittäin humalainen mies, joka makasi maassa lähellä meidän telttaamme. Mies oli paikalla jo silloin kun minä tulin Myllyaukiolle. Seurasin miestä ja mietin kaiken aikaa, pitäisikö tässä tehdä jotakin. Päätin kuitenkin seurata tilannetta, josko mies vaikka selviäisi humalastaan. Kun kolme tuntia oli kulunut ja mies vain oli edelleen maassa, päätin soittaa hätäkeskusnumeroon, koska kukaan ohitse kulkeva ihminen ei ollut reagoinut mieheen mitenkään. Juuri kun olin soittamassa hätäkeskukseen, mies yritti nousta seisaalleen, mutta jalat eivät pitäneet, vaan hän kaatui päistikkaa kohti lähellä olevaa metalliaitaa. Huusin kauhusta, kun miehen pää meni vain 10 cm:n päästä kovasta metallikaiteesta. Jos miehen pää olisi osunut suoraan terävään kaiteeseen, hän olisi haavoittunut todella pahasti tai kuollut. Poliisit tulivat paikalle arviolta (en ottanut aikaa) 20 minuutin kuluttua. Ehkä aika oli pidempikin. Joka tapauksessa mieleeni tuli ajatus, että poliisin resursseja ei tule vähentää vaan lisätä.

Kaikkein huikein tapaaminen oli 62-vuotiaan todella iloisen naisen kanssa, joka täytti kortin ja joka syntymäpaikkaa kysyttäessä sanoi ”Siperia” ja lisäsi naurahtaen: ”Kyllä Siperia opettaa!” Kyseessä oli tosiaankin Siperiassa syntynyt, ei-suomalaisen näköinen pirtsakka mummo, joka on toiminut pitkään opettajana Suomessa. Mummo sanoi, että hän haluaa vielä palata asumaan takaisin Siperiaan. Tuli mieleeni, että kyllä noin reippaalla luonteella pärjää missä vain, vaikka Siperiassa.

Suomen Laillisuuspuolue on seuraavan kerran Vantaan Tikkurilan Tikkuraitilla tiistaina 19.11.2013 klo 14-18.

19.11.2013

Suomen Laillisuuspuolue Tikkurilassa

Olin Suomen Laillisuuspuolueen teltan kanssa Vantaan Tikkurilan Tikkuraitilla 19.11.2013.

Katri Aalto ei päässytkään mukaan ja Timo Vaittinen oli lopussa auttamassa noin tunnin ajan.

Kortteja ei kertynyt paljoakaan, vain 12, mutta onhan sekin parempi kuin ei mitään.

Tikkurila oli aika lailla erilainen paikka kuin kaikki edelliset. Asenteet olivat jotenkin melkoisen jyrkkiä eli kortin täyttämistä vastaan kuka mistäkin syystä. Mutta se minua ihmetytti suuresti, että tapasin viisi ihmistä, jotka olivat kaikesta samaa mieltä ja toivottivat onnea ja menestystä – mutta siitä huolimatta he eivät allekirjoittaneet korttia. Tuli kyllä mieleen, että mitä me onnen toivotuksilla tehdään, nyt pitäisi saada kortteja kerätyksi.

Sen vastapainona tapasin Tikkurilassa muutamia nuoria, jotka olivat tosi innostuneita uudesta puolueesta – ja täyttivät tietysti kortin. Yksi heistä, vasta 19-vuotias nuori mies, kertoi tutustuneensa jo useiden vuosien ajan vapaamuurareiden ja maailman raha- ja valtaeliitin salaisiin vehkeilyihin. Mies sanoi arvostavansa meitä suuresti, koska me vastustamme puolueena vapaamuurareita, bilderbergiläisiä ja suuryhtiöiden ylivaltaa.

Tikkurila oli myös sillä tavalla erilainen, että siellä ei teltalla tai ympäristössä näkynyt monia sellaisia ihmisiä kuin aiemmissa paikoissa. Tikkurilassa ei näkynyt yhtään humalaista eikä teltalle tullut moikkaamaan yhtään ennestään tuttua. Tällä kertaa ei juttusille tullut myöskään yhtään uskovaksi tunnustautuvaa eikä maahanmuuttajia ollut keskustelemassa, kuten esim. Vuosaaressa.

Maahanmuuttajia kyllä näkyi jonkin verran, mistä tulikin mieleeni eräs nuori suomalaismies, joka kyseli yhtä ja toista SLP:sta, mutta ei osannut oikein päättää, täyttäisikö hän kortin vai ei.

Lopuksi mies kysyi: ”Mitä mieltä te olette monikulttuurisuudesta?” Vastasin: ”Monikulttuurisuus on tiettyyn rajaan saakka OK, mutta liika on liikaa.” Silloin mies sanoi: ”Minä allekirjoitan ilman muuta.” Nuorukainen lähes tempaisi kirjoitusalustani itselleen ja alkoi täyttää nopeasti korttia.

Kaikkein erikoisin tilanne syntyi, kun eräs nuori poika tuli teltalle ja jäi katselemaan pöydällä olevia kortteja ja esitteitä. Sanoin: ”Sorry, mutta meillä ei ole karkkeja.” Mutta poika jatkoi vain paikalla oloa. Yhtäkkiä poika otti esitteen ja sanoi haluavansa lukea sen. ”Lue vain”, totesin. Sitten tuli mieleeni ehdottaa: ”Ehkäpä sinun vanhempasikin haluaisivat lukea esitteen. Voisitko ottaa sellaisen mukaan kotiisi?” Johon poika huudahti innokkaasti: ”Totta kai. He lukevat sen varmasti.” Annoin pojalle esitteen. Kerroin sen jälkeen pojalle, mistä tässä on oikein kysymys. Kysyin sitten: ”Mitä luulet, voisivatkohan sinun vanhempasi täyttää tällaisen kannattajakortin?” ”Kyllä, he täyttäisivät varmasti kortin.” Sen jälkeen kävi ilmi, että pojalla on aikuinen veli, joka voisi myös täyttää kortin ”aivan varmasti”, kuten poika vakuutti. Annoin siis pojalle kolme korttia. ”Mihin nämä kortit voi lähettää?” Näytin esitteestä kohdan, jossa on minun osoitteeni. Poika teki lähtöä. Kysyin vielä lopuksi: ”Kuinka vanha sinä olet?” ”Minä olen 14 vuotta.” Sitten kävi ilmi, että hänen isänsä on suomalainen ja äitinsä virolainen.

Jos tämän innokkaan auttajan kautta minulle tulee aikanaan kolme korttia Vantaalta, niin minä lähetän nuorelle ystävälleni lämpimän kiitoskirjeen ja karkkipussin.

24.11.2013

Suomen Laillisuuspuolue Vantaan Myyrmäessä

Olin Suomen Laillisuuspuolueen teltan kanssa 23.11.2013 Vantaan Myyrmäen Paalutorilla. Timo Vaittinen oli mukana auttamassa.

Saimme kokoon kahdessa tunnissa 19 korttia, mikä oli hyvä tulos. Lyhyt keruuaika johtui siitä, että SLP:lla oli samana iltana vielä yhdistyksen virallinen syyskokous Vantaan Tikkurilassa. Tällä hetkellä SLP:lla on koossa 806 korttia, kun kotiin tultuani sain vielä yhden kortin vierailevalta naapurilta.

Sattui sikäli hauskasti, että myös Muutos 2011 –puolueella oli samana päivänä puoluekokous Myyrmäessä juuri telttaamme vastapäätä olevassa Myyrmäki-talossa. Osa heistä tiesi ilmoitukseni perusteella jo etukäteen, että olen Myyrmäessä samaan aikaan, ja he sanoivat tulevansa moikkaamaan minua. Niin tapahtuikin eli Helena Eronen ja eräs Homma-foorumin moderaattoreista kävivät minua tervehtimässä, mutta heidän lisäkseen muitakin tervehtijöitä tuli melkoinen joukko mukaan lukien Muutos 2011 –puolueen uudeksi puheenjohtajaksi valittu Jari Leino, josta sain hyvin energisen ja sympaattisen käsityksen.

Eräs mies tutustui esitteeseemme, täytti kortin, oli sen jälkeen vakavan näköinen ja sanoi: ”Te olette hyvin rohkeita.” Vastasin: ”En voi kieltää sitä.”

Surullisin tapaus oli se, kun eräs vanhempi nainen sanoi kuultuaan, että me olemme vaihtoehto nykypolitiikalle: ”Minä en usko teihin. Mitään ei voida enää tehdä. Kun Suomen hallitus on hoitanut asiat huonosti, on parempi, että Suomi joutuu muiden valtaan.” Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kuulin näin pettyneen ja täysin lamaantuneen ihmisen kommentin, joka ei enää välitä, vaikka muunmaalaiset hallitsisivat Suomea, koska sekin olisi parempi kuin nykyisen hallituksen toimet.

Erikoisin tapaus oli se, kun Suomessa asuva irakilainen nainen pysähtyi juttelemaan. Ensin etsimme yhteistä kieltä. Hän ei osannut suomea eikä englantikaan. Sitten nainen kysyi: ”Talar du svenska?” Vastasin osaavani puhua ruotsia, joten jatkoimme ruotsiksi. Mutta siitä ongelmat alkoivatkin, koska nainen osasi ruotsia hyvin heikosti.  Minun oli hyvin vaikeaa selittää hänelle, mistä on kysymys. Ensin nainen luuli, että keräämme rahaa ja sitten, että asia liittyy jotenkin passeihin. Mutta jatkoin sinnikkäästi, hitaasti ja selvästi puhuen selittämistä, että tässä nyt uusi puolue hakee kannatuskortteja, koska Suomen lain mukaan uuden puolueen pitää kerätä 5000 korttia päästäkseen puoluerekisteriin. Voitte kuvitella, että tämän asian selvittäminen oli tosi vaikeaa vain vajavaisesti ruotsia osaavalle henkilölle minun toimestani, jonka äidinkieli ei ole ruotsi. Ajattelin jo, että ei tästä tule mitään, minä en pysty selittämään tälle naiselle, mistä tässä on kysymys, kun hän yhtäkkiä sanoi, että OK, hän ymmärtää ja halusi täyttää kortin.

Kiitos K---a!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Copyright © Jouko Piho

Jouko Piho Suomen Laillisuuspuolueen teltalla Lahden markkinoilla 3.7.2013.
SLP Mäntsälän torilla 24.7.2013. Vas. Mäntsälä-lehden toimittaja Virpi Kallio, kortin täyttänyt nainen, Tuula Nieminen ja Jouko Piho
SLP Orimattilan torilla 27.7.2013. Vas. kortin täyttäjä, oik. puh.joht. Jouko Piho.
Jouko Piho kannattajan kanssa Kotkan torilla 1.8.2013. Kuvan otti mukana ollut avustaja-graafikko Ari Pesonen.
Radio Rockin studiossa 5.8.2013. Vas. Harri Moisio, Jouko Piho ja Jussi Heikelä.
SLP Kirkkonummen torilla 10.8.2013. Vas. Tapani Talasjoki, Jouko Piho, kortteja täyttävä pariskunta ja Ari Pesonen.
SLP Tikkurilan torilla 16.8.2013. Vas. Ari Pesonen, Timo Vaittinen, kortin täyttänyt mies ja Jouko Piho.
Suomen Laillisuuspuolue ja Jouko Piho (oik.) Loviisan torilla 20.8.2013.
Suomen Laillisuuspuolue ja Jouko Piho Loviisan torilla 24.8.2013.
Suomen Laillisuuspuolue Loviisan torilla 25.8.2013. Vas. puh.joht. Jouko Piho ja oik. varapuh.joht. Timo Vaittinen.
Suomen Laillisuuspuolue Haminan torilla 30.8.2013. Vas. Juhani Solla, oik. Jouko Piho
Suomen Laillisuuspuolue Kausalan torilla 3.9.2013. Vas. Juhani Solla, oik. Jouko Piho.
Suomen Laillisuuspuolue Kausalan torilla 3.9.2013. Vas. korttia täyttävä nainen, oik. Juhani Solla.
Suomen Laillisuuspuolue Askolan Salen edustalla 6.9.2013. Vas. Jouko Piho, oik. kannattajakorttia täyttävä mies.
Suomen Laillisuuspuolue Riihimäen Asematapahtumassa 8.9.2013. Vas. Jouko Piho, oik. Aamupostin toimittaja Olavi Saarinen kuvaamassa.
Suomen Laillisuuspuolue 11.9.2013 Espoon keskuksen Asematorilla. Vas. Jouko Piho, oik. Raimo Hynynen.
Suomen Laillisuuspuolue Pukkilassa 17.9.2013. Vas. Anneli Westermark, oik. Jouko Piho.
Suomen Laillisuuspuolue Porvoon torilla 21.9.2013. Jouko Piho tähyilee uusia kannattajakorttien täyttäjiä.
Jouko Piho Suomen Laillisuuspuolueen teltalla 25.9.2013 Hämeenlinnan torilla.
Suomen Laillisuuspuolue Lohjan torilla 28.9.2013. Vas. Jouko Piho, Timo Vaittinen ja Tapani Talasjoki.
Suomen Laillisuuspuolue 5.10.2013 Hyvinkään torilla. Vas. Ari Pesonen ja Jouko Piho.
Suomen Laillisuuspuolue Forssan torilla 12.10.2013. Vas. kortin täyttäjä, Jouko Piho ja Antti Wuoltee.
Suomen Laillisuuspuolue Helsingin Kontulan ostarilla 19.10.2013. Vas. auttamassa ollut Helena Eronen ja Jouko Piho.
Suomen Laillisuuspuolue Kontulan ostarilla 19.10.2013. Vas. Topi Junkkari, Jouko Piho ja Helena Eronen.
Suomen Laillisuuspuolue Helsingissä Paasikiven aukiolla 25.10.2013. Jouko Piho pitää telttaa kiinni, ettei se lennä taivaan tuuliin puuskatuulien voimasta. Taustalla Pihon tuleva työpaikka Eduskuntatalo.
Suomen Laillisuuspuolue ja Jouko Piho Helsingissä Asema-aukiolla 1.11.2013. Tässä vaiheessa oli vielä rauhallisempaa, mutta pian alkoi melkoinen ihmisvilinä.
Ammattivalokuvaajan Jouko Pihosta, Katri Aallosta ja SLP:n kortin täyttäjästä ottama kuva Helsingin Asema-aukiolla 1.11.2013.
Jouko Piho Suomen Laillisuuspuolueen teltalla Helsingissä Kolmen sepän aukiolla 9.11.2013.
Suomen Laillisuuspuolue Vuosaaressa 13.11.2013. Jouko Piho vastaa kyselijälle, mikä se tällainen puolue oikein on.
Suomen Laillisuuspuolue Helsingin Myllypurossa 16.11.2103. Homma on ohi ja ilta on tullut, mutta kuvat jäivät ottamatta. Piho ehdotti, että otetaan kuvia kuitenkin. Jouko Pihon vaimo Ritva otti kuvan, kun Jouko asettelee illan hämärässä ja kuun taustalla kuumottaessa Suomen lippua siten, että se näkyisi paremmin.
Suomen Laillisuuspuolueen varapuheenjohtaja Timo Vaittinen Tikkurilassa 19.11.2013.
Suomen Laillisuuuspuolueen puheenjohtaja Jouko Piho Tikkurilassa 19.11.2013.
Suomen Laillisuuspuolue ja Jouko Piho Vantaalla Myyrmäessä 23.11.2013.